Tiistai-illan ottelussa kyttäiltiin ja katteltiin ensin 20 minuuttia, jonka jälkeen painettiin vauhdilla loput 45 minuuttia kaksi pistettä tähtäimenä. 40 torjuntaa kerännyt Ilveksen Juha Pitkämäki ja Jokereiden 36 kertaa kiekon tielle venynyt kollega Pasi Häkkinen olivat kuitenkin joukkueidensa sankareita, ja hyökkääjät molemmin puolin saivat miettiä mailamerkin vaihtoa.
- Kiva oli pelata. Paljon vauhtia ja laukauksia tuli tasaiseen, tuumi tuoreeltaan Ilveksen vahti Pitkämäki pelin jälkeen.
- Veskari pelas hyvin, ei siinä mitään. Vähän malttia jos olis meillä ollut enemmän. Ammuttiin suoraan räpylään, vaikka tiedettiin, että sillä on hyvä hanskakäsi. Veskari peitti myös tosi hyvin. Mäkin pääsin monta kertaa ampumaan, mutta missään ei oikein näkynyt tyhjää reikää kiekolle, analysoi taasen pisteen Jokereille taannut Marko Jantunen.
Ensimmäisen erän huomiotaherättävin hetki oli, kun Ilveksen Toni Dahlman taklasi jokerihyökkääjä Jussi Pesosen päin laitaa ajassa 17.28. Taklaus oli sinänsä puhdas, mutta tuli tosin ehkä hieman takaviistosta. Pesosen kovaksi onneksi mies oli varsin huonossa asennossa taklausta vastaanottaessaan ja suistui ryminällä laitaan. Tuloksena Pesoselle sijoiltaan mennyt olkapää ja pitkä sairasloma.
- Huomenna kuviin. Voi olla, että kausi on tässä, mutta jos kaikki menee todella hyvin niin voi olla vaan kuusi viikkoa lepoa. Mutta leikkaus tulee kuitenkin, viimeistään kauden jälkeen sitten, kommentoi Waltteri Immonen Pesosen tilannetta pelin jälkeen.
Uutinen Pesonen sivuun pitkäksi aikaa
[Lue lisää!] |
Illan päätuomari Jari Levoselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin passittaa Ilveksen ykkösketjun syömähammas Dahlman viisiminuuttisen kera suihkuun Pesosen tuskaillessa jään pinnassa. Peli oikeastaan alkoi kunnolla vasta Jokereiden ylivoiman aikana. Ensin ensimmäisen erän puolella ylivoimaa Jokerit pyöritti vailla kunnon vetoja. Toisen erän alussa laukaisuhanakkuus oli paljon suurempi.
Ilves johtoon toisessa erässä
Vierailija Ilves pääsi Dahlmanin jäähyn jälkeen siirtymään ottelussa johtoon. Avausmaalin järjestelivät nuoremman sukupolven ilvespelurit. Ville Koistinen syötti Jokereiden ja Sami Heleniuksen harhaillessa keskialueella Mika Niemen ja Ville Leinon läpi kahdella yhtä vastaan, ja Leino sai päättää hyökkäyksen komeaan maaliin.
Seuraavaksi parhaan paikan toisessa erässä sai Jokereiden Sean Bergenheim, joka otti ensin typerän jäähyn huideltuaan vihellyksen jälkeen vierailijaa. Islandersista hiljattain palannut Bergenheim pääsi kuitenkin suoraan jäähyboksista kirmaamaan puhtaaseen läpiajoon.
Bergenheimilla on kuitenkin tällä hetkellä king kong –luokan apinoita selkäpii täynnä, sillä tälläkin kertaa suurennuslasin alla pelaava laituri jäi maalitta, vaikka yritys oli erinomainen: salamannopea snapshot läheltä ylös. Pahaksi onneksi kuitenkin ylärima helähti komeasti. Sama putki kilahti toisen erän lopulla toistamiseen, kun Marko Jantunen lämäsi Glen Metropolitin syötöstä lujaa yläputkeen 2-1 –hyökkäyksen päätteeksi.
Erotuomari Levosen linja oli 34.51 minuuttia varsin selkeä: pilli tiukasti taskun pohjalla. Pelata todella sai kaikkine lieveilmiöineen. Jäähyjä alkoi kuitenkin tulla toisen erän lopussa. Samuli Jalkanen ja Sami Helenius ottivat kakkoset minuutin välein, ja Ilves pääsi pyörittämään 5-3 –ylivoimaa. Itse maestro Raimo Helminen sortui kuitenkin pikkunäppäryyteen ja nykäisi hyökkäyspäässä Sami Lepistön nurin kakkosen arvoisesti, ja vierailijoiden ylivoima kuivui kasaan.
Kolmanteen erään päästessä Helmisen hihat paloivat totaalisesti Levoseen. Liekö sitten tamperelaisilla olevan pahaa karmaa jo entuudestaan Levosen kanssa, mutta ilvespaitaiset eivät juuri sulattaneet tuomarilinjaa. Helminen palkittiin mailan paukuttelusta laitaan kymmenen minuutin käytösrangaistuksella, joka piti miehen poissa kaukalosta aina jatkoajalle asti.
Maalivahdin parhaat kaverit
Timo Jutilan ärsyttävyyksiin asti viljelemä fraasi oli kerrankin aiheellinen tänään. Pasi Häkkinen sai tolpilta apua vielä viisi minuuttia ennen pelin loppua, kun uudelleensyntynyt Shayne Toporowski oli lähellä ratkaista ottelun varsin samanlaisesta paikasta kuin Jantunen toisessa erässä.
Mutta Jantunen osui kerran tolppien väliinkin tänään. Osuma takasi Jokereille pisteen ja piti kotitilastot edelleen varsin kauniina. Jantunen ja Metropolit olivat taas omaa luokkaansa hyökkäyspäädyssä läpi ottelun. Ainut maali oli kuitenkin ns. tahtomaali, kun Jantunen punnersi kiekon lähes puhtaalla vanhanaikaisella maalin takaa reppuun.
- Mä ajattelin, että mä olisin kiertänyt vielä enemmän ja kauempaa siinä, mutta sitten mä näin, että se oli siellä kyljellään. Luulen, että veskari kaatu tai jotain. Hyvin pääsin pyörähtämään, kommentoi Jantunen maaliaan.
- Metro syötti hyvin ja sito kaks äijää siinä, jatkoi Jantunen.
- Mä en tiedä mihkä mää kompuroin, mutta mä olin ihan väärinpäin siellä. Omiin jalkoihini varmaan kaaduin, harmitteli puolestaan Juha Pitkämäki.
Pitkämäen upeat hanskatorjunnat herättivät ansaittua ihastusta lehtereillä. Mies esti toistuvasti hanskallaan Jokereiden hyvätkin pakin jaloista lähteneet laukaukset, ja oli muutenkin kiekkojen tiellä kuin muuri. Samaa voi toki sanoa myös Pasi Häkkisestä, joka on tällä kaudella torjunut joukkueelleen jo monen monta tuikitärkeää pistettä.
- Metropoli pääs aika taitavasti kyllä tulee siinä pariin kertaan. Siltä kaverilta lähtee kyllä todella nopeasti kuti, antoi Pitkämäki myös tunnustusta vastustajan parhaille.
Metropolit ja Jantunen ovat jälleen hyökkäyksen harvetessa niitä pelaajia, jotka kantavat joukkuetta vaikka kahdestaan. Jantunen näki kuitenkin, että paljon on vielä parantamisen varaa:
- Paljon pitää parantaa vielä. Tää on niin tahtopeli, pitää kamppailla, voittaa kaksintaisteluja ja luistella, pelata energisesti. Näitä elementtejä tällä hetkellä puuttuu.
- Meillä on torstaina paha peli Lahdessa ja IFK-peliin pitää saada nää pienet elementit toimimaan, totesi Jantunen päättäväisesti.