Illan ratkaiseva hetki nähtiin kolmannen erän puolivälissä, kun Ässien 21-vuotias keskushyökkääjä Juha Kiilholma survoi kiekon ohi JYP-veskari Tommi Nikkilän. Tilanne käynnistyi JYP:n pelatessa ylivoimaa ja isäntien päästessä karkaamaan keskialueelta peräti kahden miehen läpiajoon. Hyökkäyksen kärkenä polkeneen Timo Salosen ei onnistunut ohittaa Nikkilää, mutta perässä seurannut ja tilanteen loppuun asti pelannut Kiilholma survoi kiekon reppuun.
Sairastumisen takia ottelusta sivuun jäänyttä Tom Laaksosta tuurannut erotuomari Reijo Ringbom tarkisti tilanteen videolta, mikä yhdessä lopullisen ratkaisun kanssa sai JYP-valmentaja Matti Alatalon ymmälleen.
- Yleensä tuollaisessa tilanteessa annetaan kaksi minuuttia huitomisesta eikä lähdetä tarkistamaan tilannetta videonauhalta, Alatalo totesi rauhalliseen tyyliinsä.
- Ässien alivoimamaali kuvasi mielestäni ottelua kokonaisuudessaan. Maalin hyväksyminen ei ratkaissut ottelua, mutta oli siihen paikkaan aika kova ratkaisu, Alatalo jatkoi.
Juha Kiilholma ei lähtenyt kommentoimaan Alatalon sanomisia kovin pitkän kaavan kautta.
- Minä pelaan tilanteissa siihen asti, kun pilli soi, illan porilaissankari tyytyi toteamaan.
JYP:n peli sekosi täysin Kiilholman osumaan. Ässien kolmossentteri iski puolentoista minuutin kuluttua illan toisen maalinsa - tälläkin kertaa Salosen esitystä - ja alle puoli minuuttia sen jälkeen tälläsi Vjatsheslav Fandul illan päätöslukemat.
Ässien tähdet vaihteeksi kohdallaan
Ottelun ensimmäinen 20-minuuttinen päättyi Ässien suvereenissa 3-0-johdossa. Erän tapahtumia tilanne ei kuitenkaan aivan virheettä kuvannut. JYP ei missään nimessä esiintynyt luokattomasti, mutta Ässät sattui onnistumaan lähes kaikessa. Patapaitoja taannoisen tappioputken aikana vaivanneet maalinteko-ongelmat ovatkin tiistain ja torstain ottelujen perusteella silkkaa historian havinaa.
- Peli kääntyi tavallaan Ässille jo avauserässä. Me emme pelanneet huonosti, mutta Ässät käytti tehokkaasti paikkansa, Matti Alatalo kommentoi kollegensa Mika Toivolan peesatessa.
- Tämä oli toisinto TPS-ottelusta sillä erolla, että nyt vastustaja tuli erittäin hyvin ensimmäiset seitsemän minuuttia. Sitten peli kuitenkin kääntyi meille.
- Maalivahti piti meitä pystyssä ottelun alussa. Tommi (Tervo) pelasi tänään hyvin, Toivola kehaisi kolmannen ottelunsa Ässä-maalilla pelannutta, JYP:stä vuokralla olevaa veskarinuorukaista.
Ensimmäisen minuuttien perusteella näyttikin siltä, että JYP tulisi olemaan ottelun antava osapuoli. Kolmen minuutin kohdalla Ässien kakkoskenttä Teemu Virkkunen-Vjatsheslav Fandul-Pasi Tuominen lähti kuitenkin nopeaan vastahyökkäykseen, jossa teräviä poikittaissyöttöjä jaellut hyökkäystrio pelasi JYP:n tehokkaasti ulos tilanteesta. Fandul pääsi iskemään illan avausosuman Tommi Nikkilän vartioiman maalin takakulmalta, joten JYP:n pelättyä ykkösketjua vartioimaan valitun kentällisen alkutahdit olivat lupaavat.
"Immosten" ja "Fandulien" kaksintaistelu meni porilaisten nimiin koko avauserän ajan, sillä Jarkko Immonen, Jaakko Uhlbäck ja kultakypärä Antti Virtanen jäivät pahasti pimentoon. Ässien kakkosketju painoi kiekkoa jatkuvasti vierailijoiden päätyyn, mutta porilaisten lisämaaleista vastasivat sittenkin Martin Bergeronin johtama ykkösvitja ja tarkemmin ottaen Jari Korpisalo.
2-0-johtoon "Korppi" vei Ässät ajassa 13.32, kun Bergeronin kumoon torpannut Tommi Kovanen istui jäähyaitiossa. Steve Shirreffsin siniviivalta laukoma kiekko ajautui Marko Kivenmäen syötöstä Korpisalon haltuun, joka sijoitti pelivälineen hallitusti ohi Nikkilän. Sen kehnompaa ei ollut 12 täysosumaa tällä kaudella iskeneen veteraanin jälki paria minuuttia myöhemminkään, kun Martin Bergeron vapautti Korpisalon läpiajoon. Kohtalokkaasta keskialueen kiekonmenetyksestä vastasi JYP:n antisankariksi noussut Tommi Kovanen.
"Ottakaa ne pakit!"
Toisen erän alussa näytti siltä, että Ässät jatkaisi siitä, mihin ennen erätaukoa jäi. Erityisesti Pierre-Claude Drouinin JYP-kentällinen oli niin pahasti ulkona pelistä, että Ässillä olisi ollut mainiot saumat johtonsa kasvattamiseen.
- Meillä oli toisen erän alussa viisi selvää maalipaikkaa, Mika Toivola vahvisti Ässien tilastomiehen kirjanpidon perusteella.
- Toisen erän alku oli tosi hyvä niin TPS-ottelussa kuin tälläkin kertaa. Siinä olisi ollut mahdollisuudet iskeä muutama lisäosuma, Juha Kiilholma komppasi käskyttäjäänsä.
Ässät jätti kuitenkin paikkansa käyttämättä ja JYP pääsi takaisin peliin. JYP-puolustaja Jari Korhoselta kului erän puolivälin jälkeen 5 minuuttia ja 39 sekuntia puhtaaseen kypärätemppuun, kun liikaan hyökkäysintoon kaatunut patapakka oli yhtäkkiä täydellinen vastaantulija. 3-3-tasoituksessa Jarkko Immosen ykkösketju pääsi maksamaan ensimmäisen erän kalavelkoja kahvittamalla Vjatsheslav Fandulin vitjaa. Tiistaina Ässät saattoi syyttää TPS:n toisen erän noususta huonoa tuuria, mutta nyt joukkue teki sen ihan itse.
Mika Toivola ei käyttänyt JYP:n jyrätessä aikalisää, kuten mies ei tehnyt myöskään TPS-ottelun toisessa erässä. Hän uskoi pystyvänsä rauhoittamaan tilanteen muutenkin.
- Ainoa asia, joka JYP:ltä piti tänään pelata pois, olivat pakkien nousut. Joukkueelle ei voi missään nimessä antaa anteeksi, että Korhonen tekee sitten kolme maalia. Siitä käydään joukkueen kanssa perjantaina tiukka keskustelu, Toivola lupasi.
- Aikalisä kävi mielessäni, mutta minulla oli pelikatkojen aikana tarpeeksi aikaa käskeä ottamaan ne puolustajat. Jos JYP olisi vielä neljännen maalin tehnyt, olisin varmasti hypännyt itse jäälle.
Matti Alatalolle toisen erän nousu loi syystäkin vahvaa uskoa, joka kuitenkin osoittautui erätauon jälkeen turhaksi.
- Me saimme tehtyä loistavan nousun. Olinkin sen jälkeen varma, että homma hoidettaisiin kotiin, Alatalo kertoi.
Tärkeä voitto
Ässien voitto tuli hyvään paikkaan, sillä porilaisyleisö oli jo ehtinyt menettää uskonsa tappioputkeen ajautuneeseen patapaikkkaan. Sen saattoi varsin aukottomasti päätellä illan yleisömäärästä, 2585.
- Me ollaan pelattu tosi huonosti kotona, joten tämä oli tärkeä voitto. Itseluottamustakin tulee lisää aivan varmasti, Kiilholma ounasteli.
Alkukausi on ollut Kiilholman osalta tyydyttävä. Mies ei ole pelannut huonosti, mutta suuremmat urotyöt ovat jääneet esittämättä. Viime otteluissa Kiilholma on kuitenkin piristynyt, ja TPS-ottelun maali poiki nyt lisää onnistumia.
- Ihan mukavasti ovat pelit menneet. Välillä tuli tiputtua nelosketjuun, mutta nyt olen päässyt takaisin kolmoseen, mikä on tämän kauden minimitavoite, Kiilholma totesi
Ässät pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikon tiistaina, minkä jälkeen joukkue vetäytyy sarjatauolle. Kiilholma olisi mieluusti lähtenyt Tampereelle heti lauantaina.
- Mielelläänhän Ilves-pelin olisi pelannut jo lauantaina ja pitänyt vähän pidemmän joulutauon. Toisaalta pelitauoilta palaaminenkin on ollut meille vähän vaikeaa, joten onneksi tässä ei tämän pidempää väliaikaa ole.
JYP:n seuraava ottelu on ohjelmassa heti lauantaina, jolloin TPS matkustaa Jyväskylän Hippokselle.