SaiPa jatkoi hyviä kotipelejä

LIIGA / Raportti
Hyvää peliä pelannut isäntäjoukkue SaiPa piti pisteet kotonaan kukistamalla Tampereen Ilveksen maalein 2-1. Maalien teosta vastasivat SaiPan tsekkivahvistukset Petr Sachl ja Vladimir Machulda.

Ottelun voittomaalin ampui toisen erän alkupuoliskolla Sachl, jonka tarkka rannelaukaus upposi ylivoimalla takanurkkaan ja maali vei Sputnikit 2-0-johtoon. Kaksi ensimmäistä erää olivat lähes pelkkää SaiPan pyöritystä, mutta lukuisista maalipaikoista huolimatta kotijoukkue ei enää lisäosumia tehnyt.

- Kaksi ensimmäistä erää olivat meiltä hyviä ja varsinkin niiden ensimmäiset kymmenen minuuttia. Sitten vähän intouduttiin liikaa ja kadotettiin otetta. Meillä oli paljon maalipaikkoja ja paremmalla onnella oltaisiin tehty paljon enemmän maaleja. Liike ja taistelu oli kovaa ja ansaittiin tänään voitto, Petri Skriko kertoi oman näkemyksensä.

Machuldakin onnistuu

Ottelun avausmaalin teki sairaslomalta kotiyleisön eteen palannut Machulda. Hän sai syötön Ilveksen alueella Sami Kaartiselta ja hiipi helpon näköisesti keskelle, josta sivallus ranteella yläkulmaan ja avausmaali oli syntynyt. Maali meni vähän helpon näköisesti ohi hyvän pelin pelanneen Juha Pitkämäen.

Pitkämäki tekikin ennen sekä jälkeen maalin lukuisia hyviä torjuntoja ja piti Ilveksen mukana pelissä. Pitkämäki torjui muun muassa kaksi Machuldan läpiajoa. Vastapäädyssä torjunut Jarmo Myllys selvisi huomattavan paljon vähemmällä, mutta joutui hänkin kolmannessa erässä venymään muutamaan hyvään pelastukseen.

- Ei saatu tänään annettua Jamolle yhtään painetta maalin edessä vaan pyörittiin lähinnä kulmissa. Kolmannessa erässä sitten parannettiin ja päästiin jo lähelle, mutta aika ei riittänyt tasoitukseen, Ilveksen apulaisvalmentaja Jarmo Jamalainen tuumi lehdistötilaisuudessa.

Ikävä tapahtuma sattui erän lopussa, jolloin Ilveksen Mika Niemen maila osui laitakahinassa SaiPan puolustajan Kimmo Nevalaisen suuhun. Tuloksena muutaman etuhampaan katkeaminen ja pelin kesken jättäminen. Tilanne meni ilmeisesti tuomari Teemu Salmisen ohitse, sillä jäähyä ei Niemi saanut.

Sachl iskee voittomaalin

Toisen erän alkupuolella Teemu Jääskeläisen rangaistuksen aikana Sachl teki siis ottelun voittomaalin. Syöttöpisteen maaliin sai puolustaja Petri Kokko. Erä oli täydellistä SaiPan pyöritystä eikä Ilves saanut mitään aikaiseksi koko erässä. Tästä kertoo sekin, että Myllykselle kirjattiin vain kolme torjuntaa erässä. Vierailijat eivät saaneet edes ylivoimaa pyörimään ja Sachlin osuma jäi erän ainokaiseksi.

- Meidän ylivoimapeli on ollut nyt monta ottelua täysin ponnetonta. Harjoituksissa ollaan paljon sitä reenattu ja siellä se sujuu, mutta otteluissa ei yhtään. Pitäisi meillä semmoisia miehiä olla, jotka tekisivät viiteen peliin edes yhden ylivoimamaalin, Jamalainen manasi ylivoiman tehottomuutta.

- Mukavaa oli, että pitkästä aikaa meille ei tehty yhtään ylivoimamaalia, Skriko naurahti viitaten joukkueen huonoon alivoimapelaamiseen.

Ilves parantaa, mutta aika loppuu

Kolmanteen erään Ilves tuli uudella asenteella ja kun SaiPa passivoitti omaa peliään, niin kiekko lähinnä pyöri keltapaitojen alueella. Kunnollisia paikkoja eivät vierailijat kuitenkaan saaneet, vaan he pyörivät kulmissa ja laukaukset viuhuivat pääsääntöisesti maalin ohitse.

Sydämen tykytyksiä kotiyleisölle aiheutti Tommi Jämingin kavennusmaali erän viidennellä minuutilla. Kulmapyörityksen jälkeen kiekko ajautui b-pisteiden väliin ja kun saipalaiset epäonnistuivat purkukiekossa, niin Jäminki siirsi kiekon Myllyksen patjojen välistä verkkoon.

Loppupelikin oli Ilveksen näennäistä hallintaa, mutta suurta hätää Myllyksellä ei ollut ja nämä numerot säilyivät ottelun loppuun saakka.

- Viimeisissä peleissä meiltä on maalinteossa onnistuneet vain kolmos- ja nelosketjut. Raipen ketjulta ja Tsekki-ketjulta kaivattaisiin nyt tehoja, Jamalainen tuskaili tehottomuuden kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle