Ottelu oli ensimmäisestä erästä lähtien tasainen. SaiPa oli valmistautunut hyvin otteluun ja joukkue on yleensä pelannut erinomaisesti ns. suurkaupunkien joukkueita vastaan.
- Tänään onnistui ne asiat, mitä haluttiin ja saatiin rikottua se mitä haluttiin, tiivisti SaiPan käskijä Petri Skriko omiensa otteet.
- Ei me edes lähdetty kilpailemaan maalitekopaikoista IFK:n kanssa.
IFK oli jälleen kotihallissaan oudon tehoton. Hannu Aravirta oli syystäkin hieman harmistunut omiensa otteisiin.
- Yritin ottelun alla maalata joukkueelle kuvaa, että SaiPa tulee puolustamaan hyvällä asenteella. Ei meidänkään asenne huono ollut, mutta matka hyvästä asenteesta erinomaiseen asenteeseen on pitkä.
Ottelun avauserä oli kuitenkin maaliton. Tasaisuudesta kertovat myös torjuntaluvut 7-7.
SaiPa ratkaisee toisessa erässä
Erätauolta tuli jäälle vieläkin tehokkaampi SaiPa ja edelleen tehoton IFK. Ottelun avausmaali nähtiin aika nopeasti erän alun jälkeen. IFK:n Juha Fagerstedt ehti istumaan jäähyllä vain viisi sekuntia, kun SaiPan ylivoimakuvio puraisi. Petr Sachl voitti aloituksen, kiekko viivaan Petri Kokolle ja tämän laukauksen Petteri Nokelainen ohjasi sisään.
Vain reilu kaksi minuuttia avausmaalista, ja Dave Stathos IFK-maalilla antautui taas. Tällä kertaa osasyyllisenä oli Jere Karalahti, joka lähti jälleen kerran ryntäämään kohti loistokasta taklausta epäonnistuen siinä täydellisesti. Taklaus meni ohi, ja Karalahti jätti tonttinsa vapaaksi päästäen SaiPan maalintekoon. Ville Koho ja Aki Uusikartano syöttivät kentille paluun tehnyt Riku-Petteri Lehtonen iski vanhaa seuraansa vastaan ottelun voittomaaliksi jääneen 0-2 osuman. Tässä vaiheessa Hannu Aravirta yritti herätellä IFK-joukkojaan aikalisällä.
Eikä siinä vielä kaikki. SaiPan tehokas viimeistely toimi vielä kerran saman erän aikana, kun Petr Sachl siirsi SaiPan jo 0-3 johtoon upealla maalillaan.
IFK pyrkii vielä peliin mukaan
IFK sai tilaisuutensa kavennukseen toisen erän lopulla, ja myös käytti sen tehokkaasti. Ylivoimalla SaiPan Juha Pursiaisen istuessa jäähyllä Kimmo Kuhta nosti kiekon maalin kulmalta sisään. Syöttäjinä luonnollisesti toimivat Brett Harkins ja Timo Pärssinen.
Kolmanteen erään tuli selvästi sisuuntunut IFK. Peli pyöri pitkiä jaksoja SaiPan alueella, ja lappeenrantalaiset purkivat kiekon useasti pitkänä vastustajan päätyyn. Mutta kuten usein käy, altavastaaja teki jälleen maalin. SaiPan huippukenttä Immonen-Sachl-Nokelainen oli jälleen asialla. Sachl kuljetti kiekon alueelle jättäen sen Nokelaiselle ja tämä jatkoi Immoselle. Immonen sai iskeä oman paluukiekkonsa vapaasti Stathoksen taakse ja ottelu oli saanut viimeisen sinettinsä. Vaikka IFK vielä näennäisesti yritti, ottaen jopa maalivahdin pois loppuminuuteilla, ei voittajasta ollut enää epäselvyyttä.
Petri Skriko oli tietenkin erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen.
- Ei me näitä vieraspisteitä kuitenkaan kaudella tulla kovin usein saamaan.
Hannu Aravirta sen sijaan peräänkuulutti yhtä asiaa.
- Ei ollut riittävän kovaa määrätietoista asennetta.