JYP purjehtii myötätuulessa
Kotijoukkue osoitti viimeistään viime viikolla olevansa kovassa iskussa. HPK:n, Jokerien ja TPS:n kohtaamisista oli saaliina yhteensä viisi pistettä, eikä tappioton putki siis katkennut edelleenkään. Katkeamista odottelee edelleen myös tasapeli- tai johtoasemassa pelaamisen putki: JYP on edellisen kerran ollut pelissä tappiolla 31. lokakuuta HIFK:ta vastaan. Tämän jälkeen pelatut 685 minuuttia ja 12 sekuntia tehokasta peliaikaa ovat kaikki sujuneet joko tasatilanteessa tai johdossa.
Lauantainen voitto Turussa osoitti sen, että joukkueen leveys tarkoittaa pärjäämistä myös silloin, kun osa avainpelaajista on poissa. Tuomas Pihlmanin ja Pavel Vostrakin yllättävät poissaolot sekoittivat ketjut, mutta vastuunkantajia löytyi silti. Eric Perrin ja Tomas Chlubna tekivät maaleja ja auttoivat joukkueensa voittoon. Lähinnä liigatulokkaista koostunut puolustus onnistui myös ja sai pelin jälkeen suuren tunnustuksen valmentajalta.
Tämän päivän ottelun sairaslista lienee myös pitkä. Joukkueen kaksi parasta pakkia Jani-Matti Loikala ja Angel Nikolov ovat varmuudella poissa ja joukkueen sisällä kulkeva flunssa-aalto saattaa pitää myös muita pelaajia lasaretin puolella. TPS-pelistä flunssan tai sen jälkitautien takia pois olleiden Miika Huczkowskin, Pavel Vostrakin ja Tuomas Pihlmanin pelikunto selviää vasta myöhemmin tänään. Varamiehisessä puolustuksessa vastuuta saavat taas sellaiset kovapalkkaiset ja kaikille tutut nimimiehet kuten Ilkka Vaarasuo, Mikko Mäenpää ja Tuomo Kortelainen.
Ässät tuskailee maalinteon kanssa
Liigassa toiseksi vähiten maaleja tehneen Ässien materiaali on myös lujilla. Tosin tämä tilanne on jatkunut jo lähes koko kauden. Epäonnen ja uhrautuvan pelityylin takia pelaajilla on ollut jos jonkinlaista vammaa. Viimeisimpänä sairaslistalle liittyi puolustaja Jarkko Glad, joka loukkaantui Lukkoa vastaan käydyssä pelissä.
Ässät on voittanut kolmesta viime ottelustaan kaksi, joten tunnelin päässä on näkyvissä jälleen valoa. Joukkue kykenee usein taistelemaan voitosta loppuun asti, koska sen puolustus maalivahti Scott Langkow’n avustuksella on osoittanut pitävyytensä. Maalintekoon kaivattaisiin kuitenkin lisää suoraviivaisuutta, sillä joukkueen hyökkäysmateriaali soveltuu paremmin räkämaalien kuin kauniiden syöttökuvioiden tekoon. Mielenkiintoinen tilastotieto on se, ettei Ässät ole syyskuun jälkeen poistunut kertaakaan ilman pisteitä sellaisesta ottelusta, jossa se on pystynyt tekemään vähintään kolme maalia. Joukkueen alhainen sarjasijoitus selittyy siis nimenomaan maalinteko-ongelmilla.
Pelin alku ratkaisee paljon
Ottelusta voi tulla aivan minkälainen tahansa, jos Ässät onnistuu tekemään avausmaalin. Vastustaja on edellisen kerran tehnyt avausmaalin JYP:iä vastaan 26. lokakuuta, joten joukkue ei ole joutunut takaa-ajoasemaan pelin alussa lähes puoleentoista kuukauteen. Nopea yhden tai kahden maalin johto voi saada kotijoukkueen paletin sekaisin ainakin hetkellisesti.
Jos taas JYP pääsee pelin alussa parin maalin johtoon, vaaditaan Ässiltä suurta venymistä. Silloin JYP:n johtoasemassa pelaamisen rutiini pääsee esiin, eikä joukkueen kaataminen tule olemaan helppoa. Ässien olisi siis kohdistettava erityistä huomiota pelin alkuun, ettei JYP:iä päästettäisi karkuun ainakaan oman huonon valmistautumisen takia.