Suosikit kohtaavat

LIIGA / Ennakko
Viime kauden finalistit ovat mestarisuosikkeja myös tällä käynnissä olevalla sarjakaudella. Lähtökohdat kauteen ovat joukkueilla hyvin pitkälle päinvastaiset, sillä siinä missä Jokerit on kasattu monesta uudesta palasesta, Tapparan pelaajavaihtuvuus on ollut vähäistä.

Kumpikaan seura ei varmasti ole tehnyt vielä viimeistä liikettään pelaajamarkkinoilla, ja ainakin Tappara odottelee "veroalennuksia" mahdollista vahvistusta katsellakseen. Jokereilla on kasassa joukko kykeneviä pelimiehiä, mutta seura on tunnettu johdon nopeista ratkaisuista, mikäli tilanne alkaa vähänkään näyttää siltä, että mestaruusjunan toisen puolen pyörät ovat putoamassa kiskoilta.

Vähämaalista odotellessa

Takavuosilta muistetaan Tapparan ja Jokereiden kohtaamisten olleen tarkkaa ja virheitä minimoivaa peliä. Keskialue sullotaan täyteen pelaajia ja kiekon liikkuminen kontrolloidusti mieheltä toiselle on paikoin vaivalloista aktiivisen karvauksen vuoksi.

Jokerit on säilyttänyt pelityylinsä samanlaisena kuin viime kaudella, ainakin mitä tulee puolustukseen. Erittäin merkittävä rooli tässä asetelmassa on luonnollisesti huippulahjakkaalla Kari Lehtosella, jonka kylmäpäinen työskentely paikkaa ne harvat tilanteet, jotka vastustaja saa jykevän puolustuksen ohi vyörytettyä.

Vaan on kylmäpäisyyttä toisessakin päässä. Tapparan nuori maalivahti Sasu Hovi on osoittanut olevansa mies paikallaan ja nuorukainen säilyttää tyyneytensä tiukemmissakin tilanteissa. Ykkösmaalivahdin tittelistä Hovin kanssa taistelee JYPistä hankittu Mika Lehto, joka ensimmäisten pelien haparointien jälkeen näyttää saavan rytmistä kiinni.

Yhtä kaikki, torstai-illassa tullaan näkemään huikeata maalivahtityöskentelyä maamme kärkimaalivahtien esittämänä. Maaliton tasapelikään ei ole näiden joukkueiden kohtaamisten historiassa vieras ja jos vaan joukkueiden maalinteko on niin tukkoista kuin se on alkukierroksilla ajoittain ollut, saatetaan Hakametsässä palkita maalivahteja illan parhaina esiintyjinä.

Sinäkö se oot?

Suklaapatukkamainoksen slogania on toisteltu jäillä koko alkukausi. Kumpaisenkin joukkueen hyökkäyskalusto on laitettu uuteen malliin, Jokereissa suuren vaihtuvuuden ja Tapparassa joukkueen viime kauden parhaan maalintekijän seuranvaihdon vuoksi. Pelaajat totuttelevat vielä uusiin ketjukavereihin ja toistensa pelityyleihin. Touhu on katsomoon näyttänyt paikoin sydäntalven rusettiluistelulta, jossa samoja tunnuksia rinnassaan kantavia on haettu umpimähkään sieltä, missä viime kauden ketjukaverit tapasivat mailoineen kiitää. Ei ole ihme, että miehet paukuttelevat lapojaan jäätä vasten maalin nurkalla saamatta kiekkoa edes tyhjään maaliin.

Tappara-luotsi Jukka Rautakorpi on kuitenkin levollinen kehityksen suhteen ja uskoo miesten alkavan löytää paremmin toisensa, kunhan saavat tarpeeksi otteluja alle. Häntä säestää virkaveli Helsingistä, joka niin ikään luottaa pelaajiensa ennen pitkää löytävät ne kuviot, joilla vastustajien puolustus ja ennen kaikkea maalivahti ohitetaan. Löytyykö tuo viisasten kivi torstaina, kauden ensimmäisessä kärkijoukkueiden kohtaamisessa, on kristallipalloa pitelevillekin arvoitus. Lienee parasta itse kunkin mennä tekemään paikan päälle omat johtopäätöksensä, mikäli tuo asia tarpeeksi mietityttää.

» Lähetä palautetta toimitukselle