Reilut 1300 silmäparia sai nähdä jäällä kaksi tappioputkissa rämpinyttä joukkuetta ja peli oli aika-ajoin todella tuskaista näytöstä. Oman lusikkansa soppaan työnsi illan päätuomarina luokattoman huonosti viheltänyt Marko Kovanen, jonka linjasta ei tuntunut ottavan kukaan selvää missään vaiheessa kamppailua.
Kuvaavaa tuomarityöskentelylle oli se, että mailannosteluista ja pienistä tönäisyistä lähti miestä jäähypenkille, mutta selkeitä tilanteiden jälkeen tulleita törkeyksiä ei päätuomari nähnyt taikka halunnut nähdä.
Ottelun avauserä mentiinkin pitkälti pelkkänä erikoistilanneshow'na, kun miehiä passitettiin peräkanaa jäähyaitioon. Maaleja ei kuitenkaan nähty, sillä niin Titaanien kuin Hokin ylivoimapeli oli suoraan sanottua aivan järkyttävää katseltavaa. Molempien otteista paistoi selkeästi tappioiden tuoma tuska ja itseluottamuksen puute, eivätkä pakkopelit näin johtaneet edes kunnon maalitilanteisiin.
Kokonaisuudessaan koko avauserä oli varsin surkeaa katseltavaa, sillä kummankin joukkueen pelistä tuntui puuttuvan lähes totaalisesti se kuuluisa punainen lanka eivätkä edes lukuisat erikoistilanteet auttaneet sen löytämisessä.
- En ole koko aiemmalla titaaniurallani (vajaat 4 vuotta) vielä kertaakaan aiemmin haukkunut tuomarityöskentelyä, mutta nyt se on pakko tehdä. Vituttaa suunnattomasti, kun tuollainen pilkunnussija pääsee viheltämään Mestis-pelejä. Tuomarilinja oli saatanan huono, mutta ei se kuitenkaan peliä ratkaissut, kommentoi jäähytuomioihin selvästi tulistunut titaanivalmentaja Jari Helle.
Hokki laittoi ison vaihteen silmään
Ottelun toinen erä alkoi Hokin ylivoimalla, mutta avauserästä tuttu sähläys jatkui ja Titaanit kesti varsin helposti.
Tämän jälkeen kaukalossa nähtiin kauden ensimmäinen Titaanien tekemä avausmaali. Puolustaja Jani Haapalaisen hieman epätoivoisenkin oloinen rystylääppäisy keskialueella tavoitti hyökkäyssinisen päällä päivystäneen jenkkisentteri Cole Koidahlin, joka käänsi kiekon välittömästi täydellä vauhdilla laidasta sisään ajaneelle Oskar Essenille. Kohti maalia jatkanut Essen höpötti vastaan tulleeen kajaanilaispuolustajan sekä laukoi pelivälineen komeasti takanurkkaan ohi Hokki-veskari Mikko Rämön.
Titaanit sai avausmaalista hieman lisää järkeä pelaamiseensa ja hetken aikaa näyttikin siltä, että Hokin peli olisi täysin sekaisin kotkalaisten vietyä peliä. Luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti, sillä takaiskusta toivuttuaan aloitti kajaanilaisjoukkue sellaisen luistelu, -karvaus -ja taklausmyllyn ettei vastaava tällä kaudella vielä Kotkassa oltu nähty.
Isäntäjoukkue jäi täysin liukkaasti liikkuneiden vieraiden varjoon ja ei kestänyt kauaakaan kunnes vieraat tasoittivat ottelun. Huonon purun seurauksena Hokki sai hyvän paineen sekä pyörityksen titaanipäätyyn ja tämän karusellin päätti lopulta näyttävästi koko paketin kiertänyt Tuomas Nikoskelainen. Maalin takaa röyhkeästi luukulle noussut hyökkääjä kiskaisi raudanlujan rannelaukauksen aivan etuylänurkkaan, eikä kotkalaisten maalilla huippuottelun pelanneelle Kai Tillasella ollut mitään mahdollisuuksia torjua laukausta.
Tasoitusmaalin jälkeen soi myös jälleen tuomarin pilli ja titaanipelaaja komennettiin jäähypenkille. Ensimmäisen ja ainoan kerran koko ottelussa yleisö sai nähdä hienoa sekä tuloksekasta pakkopeliä, Hokin värkätessä kauniin johto-osuman.
Poikittaissyötöillä Titaanien alivoimaneliön komeasti halkonut kajaanilaisviisikko ei jättänyt taaskaan titaaniveskarille mahdollisuutta torjuntaan. 1-1-tasoituksen värkännyt Nikoskelainen toimi nyt syöttäjänä ja namupassin tyhjään kotkalaismaaliin sai uittaa takakulmalle täysin vapaaksi unohdettu Marko Virtala.
Tappioasemaan joutunut isäntäjoukkue menetti tämän jälkeen viimeisetkin järjenrippeet pelistään ja hienosti kiekkoa liikuttanut sekä vahvasti luistellut kajaanilaisryhmä vei peliä miten tahtoi.
Tässä vaiheessa kuitenkin puski Hokin pelistä esiin joukkuetta alkukaudella vaivannut perisynti, jossa selvistäkin maalipaikoista sekä laukaisupaikoista vastuuta siirreltiin vielä pelaajalta toiselle. Tämän totesi myös vieraiden valmentaja Kai Suikkanen.
- Meillä oli taas kerran aikamoista näpertelyä maalipaikoissa, joita oli vaikka muille jakaa. Vastuunsiirtelyllä tehtiin jälleen vastustajan veskarista kuuma, mutta se on todettava, että Tillanen pelasi loistavan pelin enkä halua häneltä mitään ottaa pois kommentillani.
1-2-johtomaali jäi näin ollen toisen erän viimeiseksi maalimerkinnäksi, vaikka kumpikin joukkue pääsi vielä koittamaan taitojaan ylivoimien turvin.
Titaanit punnersi väkisin tasoihin
Jos oli kamppailun avauserä rikkonainen jäähyjen takia, niin sitä samaa voidaan sanoa kolmannesta kaksikymmenminuuttisesta. Kopista lisää puhtia löytänyt kotijoukkue oli varsinkin erän alussa hallitsevampi osapuoli ja se poiki ylivoima-aikaa yhteensä seitsemän minuutin verran.
Titaanit ei kuitenkaan saanut mitään aikaan edes viiden minuutin pakkopelinsä aikana, joka oli tullut hokkihyökkääjä Jaakko Järvitalon korkean mailan sekä siitä seuranneen ulosajon seurauksena. Kotkalaiset eivät saaneet kiekkoa edes kunnolla Hokin alueella ja laukauksia ei tainnut tulla yhtä enempää kohti maalia. Kuvaavaa olikin se, että Hokilla oli tuon viiden minuutin jakson pahimmat paikat titaanipelaajien tuskaillessa oman saamattomuutensa kanssa.
Välittömästi alivoimasta selvittyään Hokki piti aikalisän, jolla päävalmentaja Suikkanen halusi antaa lepoaikaa paljon pelanneille alivoimapelaajilleen.
Aikalisän jälkeen kentällä nähtiin taas kerran päätuomari Kovasen linjan täydellinen muutos, miehen nähtyä vain ja ainoastaan titaanipelaajien rikkeet, kun taas kajaanilaiset saivat kaukalossa tehdä oikeastaan mitä halusivat. Jälkipeli menikin ajoittain varsin rumaksi, kun herneen pillistään kadottanut illan sheriffi ei moiseen halunnut puuttua millään muotoa.
Omasta mielestään kaltoin kohdelluiksi joutuneet titaanipelaajat alkoivatkin käymään varsin lämpöisinä tuomariston suuntaan. Tämä kuitenkin poiki kotkalaisille vain suunsoitosta tulleita kymmenen minuutin käytösrangaistuksia, mutta omalta osaltaan se myös herätti Titaanien pelaajat raivolla mukaan kamppailun voittotaisteluun.
Tämä raivo myös palkittiin, kun hurjat minuutit kotijoukkueen takalinjoilla uurastanut James Jernberg päätti tehdä maalin vaikka väkisin tilanteessa, jossa mies lähti irtokiekon perään seisovilta jaloilta keskialueelta. Löysästi omaa maaliaan puolustanut hokkihyökkääjä Antti Kangasniemi joutuikin toteamaan isokokoisen ja sääntöjen rajamailla itselleen kiekon vääntäneen jenkin kovemmakseen, eikä edes myöhässä tullut koukku enää pelastanut Hokkia takaiskulta. Verenmaku suussa maalille rynninyt Jernberg sai syötettyä kiekon toiselle kulmalle vielä kaatuessaankin ja paikalle porhaltanut Cole Koidahl sai survoa limpun reppuun.
2-2-tasoitus meinasi kuitenkin jäädä Titaaneille lyhytaikaiseksi iloksi, sillä lähes heti perään oli jälleen kerran kotkalaispelaajan vuoro lähteä jäähypenkille. Hokki pääsi pelaamaan ottelun varsinaisen peliajan viimeiset kaksi minuuttia yhden miehen ylivoimalla, mutta uhrautuvasti pelannut kotkalaismiehistö kesti maalivahti Tillasen sekä kiekon maaliviivalta putsanneen Tuomas Gärdströmin johdolla päätössummeriin asti.
Virtalan illan toinen ratkaisi ottelun
Ottelun jatkoaika oli lähes alusta loppuun varsinaista surffailua. Hokki oli kuitenkin sen verran nälkäisempi ja osin onnekkaampi, että joukkue pääsi värkkäämään kauniin voittomaalin reilu minuutti ennen jatkoajan loppua. Keskialueen törmäyksessä mailansa hukannut titaanipuolustaja ei enää kerennyt millään estämään poikittaissyöttöä oman maalin edustalla ja näin ollen kamppailun ykköstähdeksi kohonnut Virtala sai sinetöidä Hokin voiton 2-3-maalillaan.
Kamppailun jälkeen niin Hokin Suikkanen kuin Titaanien Hellekin yltyivät kehumaan ottelua sekä erityisesti suurella sydämellä tasoitusmaalia metsästänyttä kotijoukkuetta.
- Titaanit pelasi ja taisteli hienosti. Joukkue yritti loppuun asti ja siitä täytyy nostaa heille rehdisti hattua. Jos he jatkavat samalla meiningillä kuin tänään, on Kotkasta jatkossakin todella vaikea viedä pisteitä mukanaan, hekumoi Suikkanen.
- Tämä oli todellinen tahtopiste ja olen siihen todella tyytyväinen. Koko joukkue pelasi isolla sydämellä ja kaikkien pelaajien duuni oli todella vahvaa. En yleensä nosta ketään pelaajia erityisesti jalustalle, mutta kyllähän Kaitsu (Tillanen) ja Cole Koidahl olivat jälleen todella ratkaisevia pelaajia, totesi puolestaan Helle.
Hokki oli kokonaisuudessaan ottelussa selkeästi Titaaneita parempi ja sen myönsi myös kotkalaisten päävalmentaja.
- Hokki oli kuitenkin parempi ja ansaittu voitto heille.
Kajaanilaisten pääpiiskuri Suikkanen puolestaan kertoi olevansa tyytyväinen voittoon, mutta parempaan pitäisi silti jatkossa pystyä.
- Kaksi pistettä on ihan hyvä suoritus. Selkeä askel eteenpäin meidän pelissämme, mutta kyllähän se kolmekin pistettä olisi ollut otettavissa. Kaksi ensimmäistä erää oli selkeästi meidän, mutta viimeisessä ei sitten oltu aivan hereillä ja vastustaja rokotti pahasta henkilökohtaisesta virheestä pelin tasoihin.
Neljännen peräkkäisen tappion kokenut sarjanousija Titaanit jatkaa Mestis-pelejään seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona (3.10.), kun joukkue matkaa toisen nousijan - LeKin vieraaksi Lempäälään. Hokki puolestaan saa maiskutella voittoa vajaan viikon verran ennen kuin on aika matkata tulevana perjantaina (5.10.) Heinolaan HeKin vieraaksi.