Jii on jauhaa

MESTIS / Raportti
Jukureiden uuden maalibiisin sisäänajo onnistui mainiosti, sillä kotijoukkue takoi jo avauserässä neljä osumaa. Tahti hieman hiipui loppua kohden, mutta ottelun voittajasta ei ollut juurikaan epäselvyyttä. Vierailija Ahmat joutui poistumaan kotimatkalle niskassaan tappio lukemin 7-2 (4-0, 3-2, 0-0).

Maalinteon kanssa viime aikoina tuskaillut Jukurit pääsi viimeinkin juhlimaan osumia kunnolla heikosti pelanneiden Ahmojen kustannuksella. Vierasjoukkue oli hätää kärsimässä jukurihyökkääjien viilettäessä maalipaikkoihin. Omat paikkansa oli myös Ahmoillakin, mutta Mikko Strömberg oli paikalla silloin kun sitä tarvittiin. Jäähyaition ovet kävivät ottelussa runsaasti, sillä tuomari Kimmo Nilsenin pilli oli välillä turhankin herkässä.

Maaleja ja jäähyjä avauserässä

Vierailija Ahmat aloitti sähäkästi. Janne Lehtinen pääsi heti puolen minuutin pelin jälkeen hyvään laukaisupaikkaan, mutta Strömberg oli valppaana. Hetkeä myöhemmin Joni Hakonen karkasi läpiajoon, mutta tälläkin kertaa jukurivahti onnistui torjunnassaan.

Kun Ahmat ei maalinteossa alussa onnistunut, kokeili Jukurit puolestaan maalintekoa. Pelikello pysähtyi aikaan 2.07, jolloin punalamppu syttyi Aki Kempin takana. Aloitusvoiton jälkeen kiekko pelattiin Jussi Timoselle, jonka nosto maalinedustalle pomppasi maaliin Tero Tourusesta. Tourunen iski näin kauden avausosumansa.

Hetkeä myöhemmin Tero Koponen oli hyvässä tilanteessa, mutta laukaus pysähtyi Kempin torjuntaan. Seuraavasta tilanteesta Jukurit saikin kiekon jo yläputkeen. Jukureiden rumputuli kohti ahmamaalia jatkui, neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen kiekko oli jälleen Kempin selän takana. Ahmat säästyi toiselta takaiskulta, sillä maali siirtyi pois paikoiltaan.

Ahmatkin pääsi kokeilemaan välillä, Tero Kotilainen karkasi jukuripuolustukselta läpi, mutta tästäkään hyökkäyksestä ei tullut mitään, sillä Esa Saksinen onnistui heittäytymisellään estämään laukauksen. Toisessa päässä sen sijaan tapahtui, kun Ahmojen Patrik Forsbacka joutui jäähyaitioon miettimään tekosiaan. Jukureiden ylivoima toimi tehokkaasti, pienen mylläkän päätteeksi kiekko jäi pyörimään ruuhkaan. Ensimmäisenä paikalle ehti Lasse Kanerva, joka nosti kiekon maalin kattoon.

Pelin kulku jatkui samanlaisena. Jukurit hyökkäsi innokkaasti ja Ahmat oli helisemässä kotijoukkueen kanssa, mutta Aki Kemppi kuitenkin piti ahmalaumaa pystyssä. Ajassa 9.45 Nilsenin pilli puhui jälleen, tällä kertaa istunnolle joutui Kimmo Hokkanen. Jukurit rankaisi jäähystä komealla yhdistelmällä. Samuli Piiroinen toi kiekon ylös ja syötti siniviivan ylitettyään kiekon Mikko Hakkaraisen. Hakkarainen puolestaan löysi b-pisteiden väliin edenneen Tero Tourusen, joka siirsi kiekon tarkasti takakulmaan.

Kolmannen osuman jälkeen alkoi jäähyily, mutta maaleja ei Jukurit ensimmäisellä ylivomalla saanut ja toinenkin yritys näytti valuvan hukkaan, sillä Timo Korhonen nousi väkevästi maalinedustalle. Mikko Strömberg onnistui venyttämään suojuksensa kiekon eteen ja tilanteen seurauksena Esa Hämäläinen joutui jäähylle. Jukurit pääsi uudelleen ylivoimalle Pasi Tammisen kampituksen jälkeen.

Jukurit sahasi ahmapuolustuksen auki poikittaissyötöillä, ratkaisevan liikkeen teki Antti Laakso, jonka syöttö vapautti Ilkka Kallioisen. Kallioinen sijoitti kiekon Kempin längistä maaliin. Kallioisen maali oli harvinaisuus, sillä osuma oli miehen ensimmäinen jukuripaidassa.

Erän loppuhetkillä ei enää maaleja tehty, vaikka Ahmat pääsi ylivoimaakin kokeilemaan. Jukurit piti alueensa hyvin suojattuna eikä Strömbergillä ollut hätää. Tapahtumarikkaan erän jälkeen lukemat olivat 4-0.

Ahmat säikäytti toisen erän alussa

Ahmat tuli toisen erän alkuun latautuneesti. Heti alkajaisiksi Janne Lehtinen ja Raine Pulkkinen pääsivät 2-1-ylivoimahyökkäykseen. Strömberg torjui Lehtisen oman yrityksen eteensä, eikä Pulkkinen paluukiekkoa maaliin saanut. Kiekko kuitenkin jäi isäntien päätyyn ja kaikkien yllätykseksi päätyikin lopulta maaliin. Timo Korhonen järjesteli kiekon maalinedustalle ja Patrik Forsbacka onnistui siirtämään pelivälineen ohi Strömbergin.

Jukureiden Tero Koposella oli pian loistava maalipaikka, mutta lähietäisyydeltä lähteneen laukauksen pysäytti Aki Kempin hanska. Tuomo Jormakka otti tarpeettoman jäähyn estämällä ahmapelaajaa. Hengen päälle saanut Ahmat rankaisi. Antti Uiton syöttö jäi pyörimään ruuhkaan, josta Tuomas Tikkanen pääsi siirtämään kiekon ohi jäässä maanneen Strömbergin, tilanne 4-2 ja toista erää pelattu vasta kaksi ja puoli minuuttia!

Hetken näytti siltä että Jukurit oli Ahmojen salama-alusta hieman ihmeissään. Patrick Forsbacka oli lähellä tuoda vierailijat jo maalin päähän, mutta Strömberg torjui. Jukuritkin alkoi pikku hiljaa toipua shokkihoidosta ja tilanteita alkoi syntyä myös Kempin eteen. Jani Väänäsellä oli hyvä laukaisupaikka, mutta kuti suuntautui hieman ohi maalin. Tuomas Tikkasen jäähyn aikana sarvipäät painostivat vahvasti, mutta tiivis ahmaneliö pysyi hyvin koossa.

Pitkään ei Tikkanen kentällä viihtynyt, sillä jäähyaitio kutsui miestä uudelleen ajassa 27.23. Samasta nahinasta boksiin päätyi myös Jukureiden Perttu Ahvenainen. Seuraava jäähylle menijä oli Timo Korhonen, joka ensin hukattuaan kiekon oli pakotettu rikkomaan vapaassa paikassa ollutta Petri Lehtosta.

Neljä sekuntia ehti kulua kun Nilsenillä oli jälleen asiaa toimitsijoille, tällä kertaa oli Antti Uiton vuoro istahtaa penkille ihmettelemään ottelun kulkua. Kahden miehen ylivoimaa ei Jukurit jättänyt hyödyntämättä. Siniviivalaukauksen jälkeen kiekko päätyi lopulta Jani Väänäselle, joka tökkäsi tilanteeksi 5-2.

Paria minuuttia myöhemmin maalilaulu kajahti jälleen. Perttu Ahvenainen antoi kiekon Miro Laitiselle, jonka pienestä kulmasta lähettämä laukaus valui Kempin jalkojen välistä maaliin. Paremmalla onnella maalivahti olisi laukauksen torjunutkin. Maalin jälkeen pelissä ei juuri ihmeempiä tapahtunut, ennen kuin Nilsenin käsi jälleen nousi. Joni Hakonen sai helpohkon kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Kohtalostaan avautuneen Hakosen Nilsen palkitsi käytöskympillä.

Tuntemattomien ratkaisijoiden juhla jatkui, sillä aikansa rakenneltuaan Jukurit iski seitsemännen osumansa. Maalinedustalle syntyneen kahnauksen päätteeksi Perttu Ahvenainen sohaisi kiekon Aki Kempin ali maaliin. Ahvenainen sai tililleen kauden toisen osumansa.

Erän lopussa nähtiin vielä muutama kaksiminuuttinen, mutta maalipaikat jäivät vähiin. Janne Lehtinen pääsi ampumaan b-pisteen kohdalta, mutta Mikko Strömberg torjui eleettömästi. Erätauolle mentäessä tilanne oli 7-2, päätöserän suurimmaksi jännitysmomentiksi jäi se, iskeekö isäntäjoukkue kymmenen maalia vai ei. Kimmo Nilsen tuomitsi erässä peräti kymmenen kaksiminuuttista.

Turhahko päätöserä

Loppujen lopuksi ottelun olisi voinut päättää jo toisen erän jälkeen, sillä sen verran vaisuksi päätöserä jäi. Pääosaan nousi ahmavahti Kemppi, joka venyi välillä upeisiin torjuntoihin. Tuomari Nilsen jatkoi rangaistusten jakelemistaan tasaiseen tahtiin ja peli menikin melko rikkonaiseksi.

Erän alkuhetkien paras tilanne oli Lasse Kanervalla, jonka terävä rannelaukaus kolahti tolppaan. Muutenkin pelissä näkyi taas sitä tuttua Lassea, joka ilahdutti mikkeliläisyleisöä maaleillaan pari vuotta sitten.

Ajassa 7.29 Timo Korhonen joutui ottamaan rangaistuksen estäessään jukurirynnistystä. Ylivoimalla kiekko pyöri jo maaliviivallakin, mutta viivan yli se ei sentään mennyt. Ilkka Vaarasuollakin oli hyvä tilanne kartuttaa maalitilastojaan, mutta Kemppi pysäytti tämän yrityksen. Samuli Piiroisen ohjaus suhahti maalin ohitse.

Kun maaleja ei näyttänyt tasakentällisin tulevan, yritti Nilsen vauhdittaa ratkaisuja vähentämällä kentällä olijoiden määrää. Pasi Tammisen päästyä kiekkoon pilli soi, Samuli Piiroiselle kaksiminuuttinen koukkaamisesta. Lisäksi samaan aikaan oli tapahtunut väärä vaihto, joten Ahmat pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan täyden kahden minuutin ajan. Lähimmäksi maalia pääsi Janne Lehtinen, jonka laukaus pysähtyi tolppaan. Myös Joni Heiskasella oli hyvä tilanne maalinedustalla, mutta Strömbergin ohi hän ei kiekkoa saanut. Muuten ei Ahmat pystynyt jukurimaalia uhkaamaan, joten peli jatkui samoista lukemista.

Ajassa 50.53 Ahmat sai puolestaan rangaistuksen väärästä vaihdosta. Aki Kemppi osoitti tasonsa venyttämällä huikean torjunnan, jukuripelaajalla oli poikittaissyötön seurauksena edessään tyhjä maali, mutta jotenkin vain patja ilmestyi kiekon eteen. Olli Sipiläisen laukaus suoraan syötöstä meni maalin ohi.

Erän loppupuoliskolla Antti Laakso esitti pari näyttävää nousua maalinedustalle. Molemmat lähtivät liikkeelle pitkästä avauksesta, joita Laakso loistavasti kärkkyi. Maaleja ei syntynyt, mutta toisen yrityksen päätteeksi ahmapelaaja sai kakkosen. Kun vielä Olli Tukonen sai vajaata kahta minuuttia ennen loppua kaksiminuuttisen estämisestä, oli Jukureilla kahden miehen ylivoima. Esa Saksisen laukaus jäi ainoaksi maalintekoyritykseksi, lopussa ei kumpikaan joukkue jaksanut tosissaan yrittää.

Selvä peli

Loppunumerot taululla kertovat olennaisen, Jukurit oli selkeästi parempi. Ahmat oli ensimmäiset puolitoista minuuttia niskan päällä, mutta kun joukkue ei kahdesta maalipaikastaan maalia tehnyt, meni isäntäjoukkue menojaan. Ahmojen toisen erän alku toimi hyvänä herätyksenä kotijoukkueelle, sillä varmasti moni paikalla olleistakin oletti ottelun olevan selvä jo erätauolla.
Jukureiden ilonaihe olivat uudet nimet tehotilastoissa. Maalintekijöinä kunnostautuivat miehet joiden edesottamukset eivät aikaisemmin ole juuri paperilla näkyneet. Erityisesti Tero Tourunen pelasi loistavan ottelun, kauden kaksi ensimmäistä maalia osuivat mainioon paikkaan. Viime peleissä enemmän vastuuta saanut Perttu Ahvenainen jatkoi pirteitä peliesityksiään ja keräsi tehot 1+1. Lasse Kanervakin alkaa vähitellen vertyä pelikuntoon ja saipa Miro Laitinenkin kaksi pistettä tililleen.

Ahmoista vain kaksi ketjua pystyi tasaväkiseen otteluun Jukureiden kanssa. Joni Hakosen ketju, laidoillaan Patrik Forsbacka ja Timo Korhonen oli ehkä paras, varsinkin Korhosen peliesitys oli mikkeliläisyleisön mieleen. Janne Lehtisen ykkösketju oli myös hyvä, luoden muutaman tilanteen jukuripäätyyn. Toinen mikkeliläiskasvatti, Kimmo Hokkanen ei juurikaan erottunut, vaikka ottikin kaksi rangaistusta. Syksyiseen Mikkelin vierailuunsa verrattuna Ahmat pysyi paremmin pelissä mukana ja kykeni luomaan enemmän tilanteita.

Valmentajat vähäsanaisia

Vierasjoukkueen valmentaja Kari Lehtinen oli hiljainen mies, joukkue sai kärsiä toisen peräkkäisen murskatappion.

- Onneksi ei oltu Idols-kilpailussa. Siinä se kaljupäinen tuomari olisi kysynyt, oletteko mukana ihan tosissaan, latasi Lehtinen.

- Ollaan eletty vaikeita aikoja jo pitkään. Pelaajien keskittyminen on mennyt väärään suuntaan, nyt kilpaillaan siitä, kuka ottaa eniten rangaistusminuutteja, eikä siitä, kuka tekee eniten maaleja, mietiskeli Lehtinen omiensa otteita.

Jukuriluotsi Dufva oli ottelun kulkuun tyytyväinen, sillä kotijoukkue oli pitkästä aikaa onnistunut tekemään maaleja.

- Kaksi pistettä oli se mikä meitä tänään kiinnosti ja sen piti näkyä heti alussa. Taululla olikin lukemat 4-0 ja sen jälkeen oikeastaan odotettiin että peli loppuisi, totesi Dufva avauserästä.

- Kaksi osapuolta näihin peleihin tarvitaan, eikä vastustaja tänään ihan parhaassa vireessään ollut, mietiskeli Dufva vastustajan heikkoutta.

Jukureiden maalintekijätilastoihin nousseilta nimiltä putosi varmasti se kuuluisa apina selästä. Asiasta kysyttäessä Dufva mainitsi Ilkka Kallioisen:

- Kallioinen on pelannut meillä puolitoista vuotta ja nyt ensimmäinen maali, joten se varmaan oli King Kong.

Vierailija Ahmat yrittää parantaa peliesityksiään jo huomenna, sillä Hyvinkäällä vastaan asettuu Kouvolassa tappion kokenut Kajaanin Hokki. Jukureiden sarjataival jatkuu 22. tammikuuta, jolloin joukkue kohtaa Forssassa paikallisen Palloseuran.

» Lähetä palautetta toimitukselle