Nikoskelainen löi alkutahdit Vantaan juhlaan

MESTIS / Raportti
On Kiekko-Vantaan vuoro yrittää kammeta Jukureita Mestiksen vallankahvasta. Vantaalaiset varmistivat finaalipaikkansa lyömällä KooKoon voitoin 3-1 ilahduttavan hyökkäysvoittoisessa ja viihdyttävässä välieräsarjassa. Vuoden takainen finalisti KooKoo tuli ratkaisevaan neljänteen otteluun kaikkea muuta kuin alistuneena, mutta Tuomas Nikoskelainen johdatti kahdella hienolla maalillaan Kiekko-Vantaan voittoon.

Ottelusarjan ratkaisuhetkien läheisyyden aiheuttama varovaisuus näkyi avauserässä, jossa jäätiin osumitta, eikä maalipaikkojakaan ollut kovin montaa. Selkä seinää vasten pelannut KooKoo aloitti huomattavasti edellistä Vantaan vierailuaan pirteämmin ja sai luotua parhaat maalipaikat.

Viimeksi Tikkurilassa sankarin rooliin noussut laitahyrrä Tomi Lindfors oli jatkaa siitä, mihin perjantaina jäi, ja ehti ensimmäisenä Simo Mälkiän laukauksen jälkeiseen irtokiekkoon. Lindfors ei kuitenkaan onnistunut nostamaan kiekkoa yli Vantaa-vahti Joni Hallikaisen. Hetkeä myöhemmin Ossi Louhivaaran nousun jäljiltä Hallikainen oli jo ulkona tilanteesta, mutta Jonni Kiiski piti tarkasti Timo Nurmbergin estäen tätä siirtämästä KooKoota johtoon.

Vantaalaisten avauserän paras tilanne syntyi hetki ennen erätaukoa. Puolustaja Teemu Kolehmainen sooloili kiekon kanssa maalin takaa hyvään laukaisupaikkaan maalin eteen, mutta ei saanut siirrettyä kiekkoa ohi KooKoon maalivahdin Carl Grahnin.

Erätauon jälkeen varmistelu unohdettiin. Toinen erä toi mukanaan kaksi maalia, ja paikkoja olisi ollut tuplamääräänkin.

Hulabaloo alkoi erän kolmannella minuutilla. Onnistuneesti karvannut Vantaan Heikki Löfman oli päästä läpiajoon, mutta kiekko karkasi hieman liian kauas, ja maaliltaan vastaan tullut Carl Grahn ehti pikkumustaan ensimmäisenä. Heti perään paikka oli kaukalon toisessa päässä KooKoon nelosketjulla, mutta toisesta aallosta tullut ja Teppo Liukkosen jaloista kiekon saanut Mikko Koivistoinen laukoi päin Hallikaista. Heti perään vaihdettiin jälleen kaukalon päätä, ja kun Grahn torjui Teemu Kuusiston laukauksen eteensä, pääsi Ari-Pekka Pajuluoma iskemään irtokiekosta Kiekko-Vantaan 1-0-johtoon.

Timosusimainen voittomaali

Pian avausmaalin jälkeen KooKoo koki toisenkin takaiskun. Luottopuolustaja Tony Grönroos joutui jättämään kaukalon saatuaan ilmeisesti kiekon suuhunsa.

Kouvolalaisvierailija ei esittänyt ottelun kahden ensimmäisen ylivoimansa aikana mitään valmista, mutta kolmannella kerralla peli pyöri nätisti. Ensin Teemu Sompilla oli ratkaisun avaimet käsissään, ja sen jälkeen Tatu Katteluksen ei olisi tarvinnut kuin lyödä kiekko läheltä sisään, mutta pomppiva peliväline ja mailan lapa eivät koskaan kohdanneet.

Vantaan erän paras tilanne oli Petteri Linnonmaalla, joka pääsi läpiajoon lähes kymmenen metrin erolla lähimpiin vastustajiin. Harhautus oli hieno, mutta vielä upeammin venytti jalallaan Carl Grahn, joka piti torjunnallaan KooKoon maalin päässä.

Tuomas Nikoskelaisella ei ollut yhtä hyvää paikkaa kuin Linnonmaalla, mutta suoritus oli erinomainen. Siniviivalta lähtenyttä kääntölaukausta seurasivat tolpan kilahdus ja punavalon loiste: 2-0. Voitto-osumaksi jäänyttä maalia edelsi Mikko Kinnusen huolimaton purku, jonka Heikki Löfman katkaisi.

Toisen erän lopulla vantaalaisten jaloissa oli niin paljon intoa ja energiaa, että KooKoo oli tippua kyydistä, mutta erätauolta kukkopaidat tulivat vielä kerran taistelemaan finaalipaikasta. KooKoo pääsi aloittamaan erän ylivoimalla, ja Teemu Somppi onnistui Tatu Katteluksen ja Timo Nurmbergin syötöistä ujuttamaan kiekon läheltä sisään.

Viimeiset naulat läpiajoista

Itku lyhyestä ilosta KooKoolle, tuumasi Tuomas Nikoskelainen, polki keskialueen irtokiekosta läpiajoon ja laukoi kiekon aivan maalin ylänurkkaan vain 28 sekuntia KooKoon kavennuksen jälkeen. Painokoneita käynnisteltiin jo Vantaalla loppuottelun pääsylippujen valmistusta silmälläpitäen.

Kokonaisuutena erinomaisesti tuominnut Jussi Perttu lisäili vielä jännitystä tuomitsemalla yhden kauden hullunkurisimmista rangaistuksista Vantaalle. Taklauksen väistämään ehtinyt Petri Pitkäjärvi sai komennuksen aitioon estämisestä, vaikka ei edes koskenut vastustajaan. Ylivoimalla KooKoo-puolustaja Mikko Pukka pääsi nousemaan vapaasti maalille, mutta maalivahti Hallikaista ei ollut ohittaminen.

Vierailijoiden seuraavan ylivoiman aikana nähtiin viimeinen niitti KooKoon arkkuun. Edellistäkin läpiajomaalia aitiopaikalta katsellut vieraiden pakkipari Simo Mälkiä – Mikko Pukka sähläsi kiekon Petteri Linnonmaalle, joka kiihdytti oikeaa kaistaa läpiajoon. Seuraavaksi tyri maalivahti Grahn, joka yritti lyödä kiekkoa pois Linnonmaalta, mutta ei osunut ja pelasi itsensä tilanteesta ulos. Linnonmaa sai rauhassa nostaa kiekon tyhjiin, ja taululla komeilivat jo 4-1-lukemat.

Neljännen maalinsa jälkeen kotijoukkue tyytyi vain purkamaan kiekkoa pois omalta alueeltaan. KooKoo sai vielä viimeisen oljenkortensa päästyään Aki Kauppisen ja Thomas Heinrichin rangaistusten aikana pelaamaan lähes puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta edes erikoistilannetta edeltänyt valmentaja Reijo Mansikan ottama aikalisä ei auttanut. Kavennusmaali jäi tekemättä, eikä Hallikainenkaan joutunut torjumaan kuin kahdesti.

Lopussa KooKoo-vahti Carl Grahn ehti katsella tapahtumia noin neljän minuutin ajan vaihtoaitiosta käsin, mutta kuudes kenttäpelaajakaan ei auttanut kouvolalaisia saamaan edes kunnon pyöritystä aikaiseksi. Kertaalleen kiekko sentään pyöri jo lähellä maalia. Lähempänä oli kuitenkin Vantaan 5-1-maali, mutta parhaista paikoista Ari-Pekka Pajuluoman yrityksen torjui tyhjän maalin edestä puolustaja Mikko Outinen ja Hannu Väisänen laukoi niukasti ohi.

Hallikainen toinen sankari

- Kova ottelusarja. Kaksi joukkuetta, jotka pyrkivät pelaamaan rohkeaa kiekollistä peliä. Pienet jutut ratkaisivat tänään, meillä pomppi kiekot lavoista maalin edessä, ja vastustajalle kiekko pomppi biljardina laidoista, pettynyt KooKoon valmentaja Reijo Mansikka tuumasi.

2-0-maaliin saakka KooKoo oli jopa hieman parempi joukkue, mutta Joni Hallikainen Kiekko-Vantaan maalilla torjui KooKoo-sarjan parhaan pelinsä, eivätkä vierailijat saaneet avausmaaliaan ajoissa. Lopussa puolustuksen pari virhettä kostautuivat.

Kiekko-Vantaan pudotuspelien parhaaksi maalintekijäksi noussut Tuomas Nikoskelainen hyökkäsi tasaisen joukkueensa nimellisessä nelosketjussa, jossa Nikoskelainen, Mikko Kainulainen, Heikki Löfman ja Henri Ekholm vuorottelivat. Huimaa vauhtia pitänyt ketju oli ottelun paras, ja ero oman osuutensa 0-1 hävinneeseen KooKoon nelosketjuun oli suuri.

- Sankari oli tolppien välissä. Hienoja torjuntoja Hallikaiselta etenkin toisessa erässä. Nikoskelainen oli toinen sankari timosusimaisella laukauksellaan ja läpiajomaalillaan, kiitteli Kiekko-Vantaan valmentaja Jarmo Kauppi joukkueensa illan suurimpia onnistujia.

- Kaksi vuotta on tehty hommia tätä varten ja loppusuoralla ollaan, Kauppi jatkoi.

Ottelusarjan kolmannen perättäisen ottelun viheltänyt Jussi Perttu oli jälleen kerran hyvä – kolmannen erän erikoisestaan huolimatta.

- Joltain toiselta tuomarilta olisi saattanut lähteä peli käsistä toisessa erässä, mutta ei Pertulta, myhäili näkemäänsä tyytyväinen otteluvalvoja Timo Keltanen.

Kiekko-Vantaan ja Jukureiden loppuottelusarja alkaa lauantaina Mikkelissä, ja ensimmäisen kotiottelunsa vantaalaiset pelaavat heti perään sunnuntaina.

KooKoo saa pronssiotteluun vieraakseen Vaasan Sportin lauantaina.

Kentälliset

Kiekko-Vantaa

94 Teemu Kuusisto – 30 Ari-Pekka Pajuluoma – 14 Petteri Linnonmaa

9 Pete Suonpää – 29 Tommi Hannus – 12 Ilari Filppula

18 Hannu Väisänen – 17 Petja Pietiläinen – 10 Petri Pitkäjärvi

19 Tuomas Nikoskelainen – 24 Heikki Löfman – 4 Henri Ekholm

25 Mikko Kainulainen

5 Thomas Heinrichs – 26 Teemu Kolehmainen

11 Matias Schantz – 7 Jukka Hakkarainen

44 Aki Kauppinen – 33 Jonni Kiiski

Maalissa 23 Joni Hallikainen (1 Mikko Strömberg)

KooKoo

5 Antti Huuhka – 14 Tatu Kattelus – 11 Teemu Somppi

10 Tomi Lindfors – 12 Mikko Kinnunen – 17 Mikko Mattila

23 Jari Keltanen – 81 Timo Nurmberg – 8 Ossi Louhivaara

40 Mikko Koivistoinen – 28 Teemu Timoskainen – 21 Teppo Liukkonen

25 Tony Grönroos – 18 Mika Rissanen

24 Simo Mälkiä – 7 Mikko Pukka

9 Jari Raattama – 36 Mikko Outinen

6 Jussi Onnela – 3 Jukka-Pekka Holopainen

Maalissa 29 Carl Grahn (35 Sami Heikkinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle