Maali-iloittelua pitkästä aikaa Raumalla
Lukon ja IFK:n kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleen tasaisia vääntöjä. Kotijoukkueen maalinteko-ongelma oli lauantai-illalla kuitenkin poissa. Kahden erän jälkeen Lukko johti 5-0, ja loppujen lopuksi IFK taipui 5-2.
Lauri Tukonen yritti saada kiinni Iiro Pakarista.
Joni Nikko jatkoi maalipisteiden keräämistä.
Hetken päästä Nikon jälkeen oli Janne Keräsen vuoro ohittaa Antti Ore.
Kaikkien katse pysyi tarkasti kiekossa.
Petteri Nummelin oli eri mieltä saamastaan jäähystä.
Juuso Puustinen esitti taklauksen, jonka johdosta pääsi istumaan pidemmäksi aikaa jäähyaitioon.
Lauri Tukonen odotti rauhassa omaa vuoroaan saadakseen kiekon.
Ore sulkemassa kiekkoa hanskallaan.
Petr Stloukal kokeili rankkaria, Ryan Zapolski otti varman kopin.
Välillä otettiin mallia taitoluistelijoista ja kokeiltiin yhdessä taivutuksia.
Aaron Cagnon pelasi hyvän ensimmäisen pelin Raumalla.
Harri Tikkasella oli äänekästä asiaa.
Myös Teemu Nurmi sai kokeilla rankkaria, tällä kertaa Ore otti kiekon kiinni.
Raumalaiset kannattajat saivat iloita omiensa puolesta.
Kovin iloisilta näyttivät myös Lukon pelaajat.
Kaikki kuvakoosteet
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Haastattelu
Tähtihankinta Karson Kuhlman valitsi Lukon muiden sarjojen setelinippujen sijaan: "Haluan voittaa täällä"
LIIGA | 28.9.2024 11:44
Haastattelu
HIFK-käskijä Ville Peltonen tiedostaa pelin kehityskohdan: "Pystymme parantamaan hyökkäys- ja avauspelaamistamme"
LIIGA | 28.9.2024 9:49