Jyväskylässä pelataan isoista pisteistä

MESTIS / Ennakko
Peliitat jatkaa Lauri Merikiven komennossa.
Kuva © Erno Laisi
Sunnuntaiehtoosta on rauha kaukana, kun sarjataulukossa tasapisteissä olevat JYP-Akatemia ja Peliitat taistelevat todella tärkeistä sarjapisteistä ja yrittävät karistaa karsinapeikkoa kannoiltaan. Myös playoff-pelit siintävät vielä kirkkaana kummankin joukkueen unelmissa.

Akatemia on alkanut kääntämään tasaisia otteluita voitokseen edellisillä kierroksilla. Vielä alkukaudesta nämä olisivat päättyneet kovalla prosentilla tappioiksi. Lauantaina hurrikaaniryhmä tasoitti ottelun SaPKoa vastaan viimeisellä minuutilla ja lopulta voitti ottelun jatkoajalla lukemin 1-2.

Akatemialta on puuttunut kokoonpanosta kuudesta tämän kauden tehokkaimmasta pelaajasta kolme, (Oula Palve, Miika Roine ja Topi Nättinen) edellisestä kolmesta ottelusta. Tästä huolimatta hurrikaaninutut ovat voittaneet nämä kaikki.

Myös sunnuntaina Akatemia joutuu lähtemään otteluun pahasti siipirikkoisena johtuen JYPin loukkaantumistilanteesta ja nuorten maajoukkueista. Puolustus on edellisissä otteluissa pysynyt kuitenkin tiiviinä. Kolmessa viimeisessä ottelussa omissa on helissyt vain viidesti.

Peliittojen lähtökohdat otteluun eivät ole mitenkään mairittelevat. Alla on 2-5-kotitappio Jokipojille. Sivussa on avainpelaajia jokaiselta pelipaikalta. Loukkaantumiset ovat ravistelleet eniten puolustuspäätä, josta ovat uupuneet jo pidemmän aikaa Aki Nurminen ja Jaakko Lehtonen. Lisäksi Roland Hofer oli eilisessä ottelussa loukkaantumisen vuoksi sivussa. Pelicansin lainapuolustaja Stepan Jenik ei puolestaan saanut lentolippuja Tšekistä Suomeen, joten hänkään ei heinolalaisia pystynyt eilen auttamaan.

Ykkösvahti Antti Rautiola on ollut Pelicansin matkassa ja kärkihyökkääjistä sivussa ovat Marko Rairama loukkaantumisen vuoksi ja Ville Leskinen on nuorten maajoukkuematkalla Ruotsissa. Myös päävalmentaja Petri Karjalainen on nuorten maajoukkueen matkassa. Peliitojen organisaatiossa toivotaankin varmasti apuja yhteistyöjoukkue Pelicansista.

Tällä kaudella Peliitat on ollut JYP-Akatemialle vielä voittamaton. Peliitat on kaatanut Akatemian kahdesti Heinolassa täyden pistepotin arvoisesti ja kerran Jyväskylässä jatkoajan jälkeen.

Seuraa Heitä

Riku Pitkänen #27 |

Laitahyökkääjä

Pitkänen on ollut viimeisissä otteluissa pysäyttämätön. 22-vuotias hyökkääjä on nakuttanut kolmessa edellisessä ottelussa tehot 2+3.

Joni Isomäki #12 |

Laitahyökkääjä

JYP-kasvatti syttyy aina Jyväskylässä. Viime peleissä hyvin maalipaikkoja, mutta ilman onnistumisia. Joko reppu vaihteeksi heilahtaisi?

» Lähetä palautetta toimitukselle