Oranssimustat pesivät kasvonsa

MESTIS / Raportti
KooKoo latoi Sportia vastaan jopa kuusi maalia.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
KooKoo oli hävinnyt ennen illan ottelua edelliset kaksi peliä, mutta pesi kuitenkin kasvonsa kovassa paikassa, kun Vaasan Sport kaatui Kouvolan jäähallissa maalein 6−3.

Ottelusta osattiin odottaa kiihkeää ja värikästä taistelua. Joukkueiden välillä oli jälleen sitä tuttua vääntöä, mutta KooKoo ei kuitenkaan ottelun lopussa provosoinneista suivaantunut, vaan nappasi kolme pistettä Sportin kustannuksella.

− Kolmannessa erässä ei lähdetty hölmöilemään, vaikka siellä olisi ollut paljon kostonpaikkoja ja antaa takaisin päin. Ei provosoiduttu, vaan oltiin kylmäpäisiä, KooKoo-luotsi Juha Juujärvi mietiskeli ottelun jälkeen.

"Karsinnat takaisin"

Avauserän alun mieleenpainuvin hetki oli, kun sekä koti- että vierasjoukkueen fanit osoittivat yhdessä mieltään "karsinnat takaisin"-huudoin.

Ottelun alusta loppuun nähtiin tuttuun tapaan pientä nahistelua ja painia, mutta avauserässä se oli vain pientä nahistelua vihellysten jälkeen.

Erän puolivälissä KooKoo sai aikaan muutaman kunnon pyörityksen ja siinä ohella jokusen todella hyvän maalipaikankin. Vieraiden maalilla torjunut Tuomas Saarela kuitenkin kesti oranssimustien vyöryn.

Pyöritysten ja maalipaikkojen johdosta pelin hallinta siirtyi kotijoukkueelle ja Sport tyytyi pääasiassa heittämään kiekkoa keskialueelle tai päätyyn. KooKoo myös puolusti hyvin, eikä vaasalaisilla ollut juurikaan maalipaikoille asiaa.

Kotijoukkue siirtyi johtoon pienellä tuurilla, kun maalilla hyvin aloittanut Saarela pupelsi pomppukiekon patjojensa väliin. Illan sankari Tomi Peltonen oli paikalla ensimmäisenä ja siirsi kiekon verkon perukoille.

Oranssimustille tarjottiin hetkeä myöhemmin mahdollisuutta karata jo kahden maalin karkumatkalle toden teolla, kun Sport-puolustaja Kristian Tuohilampi pysäytti Joona Karevaaran läpiajon korkealla mailalla. Tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus sekä kahden minuutin rangaistus. Ensin Sport-vahti Saarela torjui Peltosen rankkarin ja sen jälkeen Sport-nelikko kesti kotijoukkueen ylivoimapyöritykset, minkä seurauksena erätauolle mentiin KooKoon 1−0-johdossa.

Maaleja ja tunteita

Jos ensimmäisessä erässä nähtiin pientä nahistelua vihellyksien jälkeen, toisessa erässä se oli astetta kovempaa. Pari huitaisua nähtiin, kypäriäkin putosi päästä kahinoiden seurauksena ja vastustajaa yritettiin myös kuumentaa verbaalisesti.

Sport pääsi toisen erän alussa hakemaan 1−1-tasoitusta ylivoimalla. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt, vaan ylivoiman loputtua boksista päässyt Tomi Peltonen pelasi pikkunäppärän Santtu Huhtalalle, joka pääsi rystyltä sivaltamaan lukemiksi 2−0.

− Aivan kulminaatiopiste oli, kun Marlo Koponen otti kaksi kovaa laukausta vastaan, ja toisesta sitten päästiin purkamaan. Peltonen jäähyltä pois ja Huhtala siitä polkaisi läpi, Juujärvi hehkutti.

Huhtala on ollut kauan ilman onnistumista ja päävalmentaja Juujärvi oli jopa pitänyt ennen ottelua kahdenkeskeisen "isoveli"-palaverin.

− On kyllä nuori mies taistellut ja tuskaillut tehottomuutensa kanssa, ja tuli kyllä ihan tippa linssiin, kun mies onnistui. Hieno onnistuminen hänelle, sanaili KooKoo-käskyttäjä.

Seuraavassa vaihdossa KooKoo karkasi jo kolmen maalin karkumatkalle kultakypärä Jan-Mikael Juutilaisen lämärillä, joka painui takanurkkaan. Tässä vaiheessa Sport-maalivahti Saarela sai tehdä tilaa Joonas Kuuselalle.

Vierasjoukkue ei luovuttanut, vaan erän puolivälin tienoilla kavennuksen pääsi iskemään riparista syntyneestä härdellistä, kun Lassi Kokkala taisteli kiekon maaliin. Maalin päähän vierailijat tulivat erän lopulla Marko Luomalan ohjauksella ylivoiman jälkitilanteesta.

− Me jouduttiin avaamaan peliä, kun jäätiin 3−0 tappiolle, ja sitä kautta kaveri sai vastahyökkäyksiäkin. Kaveri puolusti hyvin ja päästiin vasta kahdessa viimeisessä erässä sinne ytimeen, harmitteli Sport-koutsi Pasi Räsänen.

− Huippuvastustaja näytti kyllä, ettei ole turhaa tehnyt 134 maalia tällä kaudella. Heti kun annettiin vähän siimaa, niin tuli kyllä nopeasti peliin mukaan, Juujärvi kehaisi.

KooKoo nappasi pisteet

Samuli Kivimäen kyseenalaisen kaksiminuuttisen aikana oranssimustat karkasivat kahden maalin johtoon illan näyttävimmällä osumalla. Joona Karevaara antoi Sport-nelikon läpi häikäisevän syötön takatolpalle, josta Tomi Peltosen oli helppo työ sivaltaa peli 4−2-lukemiin.

− Vähän kyseenalainen jäähy, josta kaveri teki maalin. Kiekko osui kaveria naamaan ja siitä vihellettiin kakkonen, ja peli jo periaatteessa ratkesi siitä - halvasta jäähystä, Räsänen puhisi.

5−2-lukemat taululle takoi Connor Hardowa voitetun kulmaväännön jälkeen, ja 5−3-kavennuksen Robert Nyholm KooKoon lepsun puolustuspelaamisen seurauksena.

Lopussa KooKoo pelasi kuskinpaikalla perusvarmaa pelaamista ja Henri Tuominen kaunisteli loppulukemiksi 6−3 tyhjään maaliin, kun peliä oli noin kolme minuuttia jäljellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle