Peliittojen selkäranka katkesi päätöserään

MESTIS / Raportti
Jan-Mikael Juutilainen merkkautti kolme tehopistettä.
Kuva © Timo Savela
Heinolan Peliitat sinnitteli tiukasti kahden erän ajan KooKoon kyydissä, mutta viimeisessä erässä KooKoo löysi vaihdelaatikostaan vielä yhden lisävaihteen ja iski päätöserässä peräti viisi maalia. Ottelu päättyi lopulta selkein numeroin kouvolalaisten juhliin maalein 7-1.

Peliitat sai ottelupäivänä joukkueeseen myös ulkopuolista vahvistusta, kun SaiPa tiedotti lainaavansa maalivahti Andreas Bernardin hakemaan peliaikaa Mestiksestä, mutta edes liigavahdin läsnäolo ei siivittänyt Peliittoja tänään voittokantaan. 

KooKoon maalinteon aloitti ottelun päätöserän loppupuoliskolla työteliäs laitahyökkääjä Mika Koivisto. Tilanne avautui KooKoon purkukiekosta, joka suuntatui kohti Bernardin vartioimaa maalia. Vierailijoiden Roni Rukajärvi pelasi tilanteen löysähkösti ja Bernardin tullessa puolittain jo vastaan oli Koivistolla helppo työ harhauttaa ja siirtää kiekko maaliin.

KooKoo onnistui lisäämään johtoasemansa kahteen maaliin Henri Tuomisen osumalla toisessä erässä, mutta kolmanteen erään marssittiin niukassa 2-0 johtoasemassa.

- Ensimmäisessä ja toisessa erässä teimme oikeita asioita, mutta vähän tuskaista pelaaminen oli ja tietynlaista turhautumista oli havaittavissa toistemme suorituksiin tietyissä tilanteissa. Tänään oli henkisesti opettavainen peli meille, KooKoo-valmentaja Petri Mattila tiivisti ottelua.

Päätöserä avasikin kotijoukkue KooKoon osalta henkisiä lukkoja roppakaupalla ja maaleja syntyi tiuhalla tahdilla. Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi myönsi ottelun jälkeen että joukkueen selkäranka katkesi päätöserässä.

- KooKoo oli vahva kotijoukkue tänään, kaksi erää jaksoimme puolustaa jämäkästi, vaikka KooKoo pelasi hyviä ja pitkiä jaksoja meidän alueella. Kolmannessa erässä vähän katkesimme ja usko alkoi tämän pelin voittamiseen loppua, Merikivi myönsi.

KooKoon päätöserän viidestä maalista vastasi jokaisella kerralla eri pelaaja. Peliittojen ainoan maalin laukoi kolmannen kentän laitahyökkääjä Anton Ollikainen.

Molemmat joukkueet jatkavat ahkerointia ensi viikolla kolmen ottelun verran. KooKoon urakka jatkuu kotiottelulla KeuPa HT:ta vastaan. Peliittojen vieraaksi saapuu puolestaan K-Vantaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle