Tämän vuoden MM-kisojen puolivälierät pääsivät historiankirjoihin, kun sekä Ruotsi että Suomi karsiutuivat välieristä. Näin ei ollut käynyt sitten vuoden 1996.
Kamppailusta muodostui todellinen tunteiden vuoristorata, ja vaihtelevat pelitilanteet antoivat katsojille unohtumattoman kiekkoelämyksen.
Ottelun keskiöön nousivat, jälleen kerran, tuomarit. Venäläiskaksikko tuomitsi pitkin ottelua käsittämättömiä suomalaisrangaistuksia. Tuomarit eivät kuitenkaan suoranaisesti ratkaisseet ottelua, vaan antoivat Jaromir Jagrin kaltaisille superpelaajille mahdollisuuden ratkaista ottelu. Sen Jagr totta vie myös teki.
Ottelun alku oli todella hermostunutta molemmilta joukkueilta, ja syötöt karkailivat vastustajille.
Avauserä oli täysin Tšekin hallintaa, ja Pekka Rinne joutuikin huhkimaan Leijonien maalilla lukuisan huipputorjunnan verran, jotta Suomi pysyi pelissä mukana.
Avausmaalissa Martin Erat voitti kaksinkamppailunsa hyökkäysalueen kulmassa ja syötti vaihtoaitiosta maalille sännänneelle Jan Kovarille, joka kiskaisi joukkueensa johtoon.
Leijonat oli pahassa pinteessä siihen asti, kun isojen pelien mies Tuomo Ruutu tasoitti maalit ensimmäisen erän lopussa. Suomen karsiuduttua välieristä varmistui se tosiasia, että näistä MM-kisoista tuli Ruudulle ensimmäinen arvoturnaus, josta romuluinen hyökkääjä ei palaa kotiin mitali kaulassa.
Suomi tuli hyvällä jalalla toiseen erään, ja saikin palkinnon Jussi Jokisen 2-1 -johtomaalin muodossa.
Maalin myötä Leijonat sai otteen ja kiekkokontrollin itselleen.
Tuomarit ja Jagr nousivat esiin
Venäläinen tuomaripari antoi Suomelle muutaman käsittämättömän kaksiminuuttisen. Muun muassa Anssi Salmelan ja Petri Kontiolan jäähyt olivat varsinaisia aivopieruja.
Kaksi ylivoimaa ja kaksi maalia olivat Tšekille voimaannuttava suoritus, joka edesauttoi joukkueen lopulta voittoon. Toisen erän molemmissa maaleissa mukana oli kukas muukaan kuin Jagr.
Tšekki pääsi takaisin kuskinpukille ja peli näytti valuvan Leijonien näpeistä jo ennen viimeistä erää.
Päätöserässä Aleksander Barkov noudatti vanhaa maalinteko-ohjetta, ja nosti 3-3-tasoituksen läheltä ylös.
Tasoituksen jälkeen Suomi sai ylivoiman, mutta ei saanut mitään aikaan Ondrej Pavelecin vartioimalla maalilla.
Prahan O2 Areenan yleisö räjähti, kun Jagr ryösti kiekon suomalaispelaajan huonon syötön jälkeen, kiersi maalin ja neppasi kiekon etukulmasta ohi Rinteen. 4-3 -johtoon päästyään Tšekki hallitsi peliä, vaikka Leijonat saivat viimeisillä minuuteilla myllytettyä peliä vastustajan päätyyn.
Loppunumerot 5-3 tyhjään verkkoon tempaisi Vladimir Sobotka.
Suomen turnaus päättyi siis karvaaseen pettymykseen. Lauantaina pelattavien välierien otteluparit ovat näin ollen USA-Venäjä ja Kanada-Tšekki.