Taistelua, tunnetta, taklauksia ja toinen 3-2-voitto punaisille
Hyvätunnelmaisen ottelun ratkaisu nähtiin eiliseen tapaan kolmannessa erässä kun Helsingin IFK onnistui kääntämään tiukan taistelun jälkeen ottelun nimiinsä. Jos eiliset lukemat eivät ehkä olleet täysin oikeutetut, niin tänään vierailijana ollut HIFK oli ottanut eilisestä opikseen ja oli vahvan toisen ja kolmannen erän ansiosta ehkä juuri maalin verran hienosti kahtena päivänä perättäin taistellutta Bluesia parempi.
Ottelun oli eilisen kohtaamisen tapaan tiukkaa taistelupelaamista, eikä tilaa annettu.
Oskari Siiki, Matt Generous ja irvistys.
Bluesin avopaikka joka ei kuin ihmeen kaupalla päätynyt verkon perukoille.
Christian Engstrand torjui Teemu Ramstedtin läpiajon Jere Seppälän koukun avustamana.
Corey Elkins ei arvostanut Peter Tiivolan suoritusta ja lähti kyselemään tarkempia kuulumisia.
Punaisten alakerran isäntä Joonas Järvinen torppasi Jere Seppälän jään pintaan.
Christian Engstrand ei ollut tuomarin kanssa samaa mieltä saamastaan estämisjäähystä.
Jasse Ikosella kiekko lavassa avopaikassa, mutta Blues-puolustus ja Christian Engstrand estivät Ikosen maalintekoaikeet.
Toinen päätuomareista haki hieman parempaa katselukulmaa tarkastellessaan kiekon sijaintia.
Micke Åsten ajeli Bluesin LeKi-laina Jimi Santalan laitaan.
Henri Tamminen iski Liiga-uran toisella maalillaan vieraiden tärkeän 2-2-tasoituksen kolmannen erän alussa.
Ottelussa riitti tunnelmaa niin koti- kuin vierasfanienkin toimesta.
Joonas Rask ja uusin Blues-kapteeni Jari Sailio taistelemassa irtokiekosta keskialueella.
Myös Teemu Ramstedt oli laittanut työhaalarit päälle ja esti Blues-pelaajan pääsyn kiekkoon.
"Silli" Sailio kantaa nuoressa Blues-joukkueessa isoa vastuuta ja pelaa isoja minuutteja.
Viimeisenä oljenkortena Blues otti Engstrandin vaihtopenkille...
...mutta loputkin kiekot pysähtyivät ottelussa vain 16 kertaa torjumaan joutuneen Ville Husson varusteisiin.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK nousi voittoon Ässistä − Petrus Palmulla sekä Daniel Mäkiaholla kahden maalin illat
LIIGA | 29.1.2025 21:53
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Haastattelu
Kimmo Kuhta selittää HIFK:n loukkaantumissumaa – "Meidän vammat ovat tulleet huonosta tuurista"
LIIGA | 29.1.2025 12:00
Haastattelu
Kimmo Kuhta ei kaipaa HIFK:n valmennuksessa 90-luvulle: "Nyt on paljon parempi"
LIIGA | 29.1.2025 7:00
Uutinen
HIFK:lle taas ikäviä uutisia sairastuvalta – Leo Komarov sivussa pitkään
LIIGA | 25.1.2025 13:21
Artikkeli
Stadin kirkkaat valot, tammikuu: HIFK:n iskukykyä on vaikea arvioida – onko Janne Pesonen tähtivahdin perässä?
LIIGA | 22.1.2025 6:00
Haastattelu
Elämänsä parasta aikaa U20-kisoissa viettänyt Aron Kiviharju on pohdiskellut suunnitelmiaan jatkosta
LIIGA | 19.1.2025 12:58