Hermes varmisti paikkansa pudotuspeleissä - RoKi kaatui kolmannessa erässä

MESTIS / Raportti
Miika Franssila saalisti ottelussa maalin, syöttöpisteen ja ulosajon.
Kuva © Timo Savela
Rovaniemellä nähtiin tiukka vääntö kahden nousijajoukkueen välillä, kun RoKi ja Hermes taistelivat tärkeistä sarjapisteistä. Hermes onnistui kääntämään tappioaseman 3-2-voitoksi ja varmistamaan paikan pudotuspeleissä RoKin kaaduttua maalinteon tehottomuuteen.

Ottelun alku oli tunnusteleva joukkueiden pyrkiessä välttämään virheet avausminuuteilla. Tasakentällisin maalipaikat jäivät vähiin, mutta erän aikana tulleilla lukuisilla ylivoimilla molemmat osapuolet pääsivät testaamaan vastapuolen veräjänvartijan virettä.

Hermeksen Robert Rooballe RoKi on ollut tällä kaudella mieluinen vastustaja, sillä helmikuussa mies katkaisi pitkän maalittoman putkensa juuri rovaniemeläisiä vastaan. Mies ei jäänyt tälläkään kertaa maaleitta, kun Rooba tälläsi ylivoimalla Miika Franssilan poikittaissyötön verkon perukoille.

Hermeksen avausosuman jälkeen erän jälkimmäinen kymmenminuuttinen kului jäähyjen merkeissä. RoKi pääsi yrittämään ylivoimaa kolmesti ja vierasjoukkue kahteen kertaan, mutta maalisarakkeeseen ei tullut muutoksia erän loppupuolella.

Lähempänä onnistumista oli RoKi, mutta siniviivalta lähteneet vaarallisimmat laukaukset päätyivät kerta toisensa jälkeen eleettömästi torjuneen Denis Godlan suojuksiin. Toisessa päässä virkaveli Paavo Hölsä napsi myös vähäiset laukaukset varmasti kiinni.

Toisessa erässä RoKi jatkoi tasoitusmaalin hakemista hyvällä asenteella ja Hermes oli helisemässä ensimmäisen viiden minuutin ajan. Kotijoukkue loi tilanteen toisensa jälkeen vieraiden maalille, mutta kiekko ei tuntunut uppoavan millään verkkoon.

Juuri kun ottelu alkoi muistuttaa edellistä viimeistelyyn kaatunutta Hermes-kohtaamista, sai RoKi aikaan ansaitun tasoituksen. Teemu Korpela onnistui muuttamaan lukemiksi 1-1 Joona Tolvasen ja Marco Zorecin esityöstä.

Lappilaiset jatkoivat pelin hallintaa, mutta Hermes puolusti tiiviisti. Erän ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät Korpelan tasoitusmaali sekä Rooban ryntäyksestä tullut kaksiminuuttinen. 

− Tuntui, että tulimme peliin hyvin ja saimme ylivoimamaalin heti, mutta sitten menikin aikalailla seuraavat 35 minuuttia kaverin tahtiin. RoKi oli energisempi, paiski yksinkertaisesti enemmän hommia ja sai meidät vaikeuksiin, kertoi vieraiden päävalmentaja Antti Karhula.

Ratkaisu värikkäiden vaiheiden jälkeen

RoKi sai viimeiseen erään lentävän lähdön, kun Tolvasen siniviivalta lähtenyt tarkka laukaus yllätti Godlan puolentoista minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkue ei päässyt nauttimaan johdosta kuitenkaan liian pitkään, sillä minuuttia myöhemmin Miika Franssilan taidokas ja röyhkeä ajo maalille tasoitti puntit jälleen.

Värikkäät vaiheet eivät loppuneet 2-2-osumaan, vaan maalin viimeistellyt Franssila oli kahtakymmentä sekuntia myöhemmin jälleen parrasvaloissa. Tällä kertaa syynä oli selkään kohdistunut taklaus, jonka seurauksena Franssila ajettiin kentältä ja RoKi pääsi pyörittämään viiden minuutin ylivoimaa.

Mikko Männistö oli lähellä siirtää kotijoukkueen uudestaan johtoon, mutta maaliraudat pelastivat vastustajan takaiskulta. Hermes käänsi alivoimaisenakin kiekonriistot nopeiksi vastahyökkäyksiksi, ja hetki tolppalaukauksen jälkeen vieraiden Janne Kivilahti oli nokikkain Hölsän kanssa.

Kivilahden laukaus painui kilpipuolelta sisään ja lukemat muuttuivat 2-3:een päätöserän seitsemännellä minuutilla. Hermes taisteli loppuajan viiden minuutin miesvajeesta tunnollisesti, eikä RoKi saanut luotua vaarallisia tilanteita Godlan maalille.

Avausmaalin iskeneellä Rooballa oli mahdollisuus kuitata illan toinen osuma Zorecin istuessa kaksiminuuttista estämisestä. Tyhjää maalia kohti suuntautunut laukaus pöllytti kuitenkin vain sivuverkkoa, ja RoKi jatkoi taisteluaan pelikellon tikittäessä uhkaavasti ottelun loppua kohti.

Kotijoukkue yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta Harri Pälveen hiuksenhienosti ohi mennyt laukaus jäi RoKin parhaaksi tilanteeksi ja Hermes nappasi pisteet mukaansa 3-2-voitolla. Tappion myötä RoKi valahti sarjataulukon viimeiseksi, mutta karsintarajan yläpuolella majaileva JYP-Akatemia on edelleen kahden pisteen päässä LeKin voitettua jyväskyläläiset illan ottelussa.

Valmentaja Karhula piti kolmannessa erässä tullutta 2-1-maalia herätyksenä Hermekselle ja oli tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen.

− Ottelun lopusta olen tyytyväinen. Ei tässä hirveän pahalla mielellä voi olla, kun Hermes on ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen pudotuspeleissä.

RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen harmitteli, kuinka tappio tuli hyvästä esityksestä huolimatta.

− Olen tietysti pettynyt tulokseen, tehtiin kauheasti hommia ja tarpeeksi maalintekopaikkoja ottelun voittamiseen.

− Joku on sanonut, että onni ansaitaan, mutta tuon pelin jälkeen en ymmärrä miten se ansaitaan. Joukkue taisteli ja repi, mutta kiekkojumalat eivät olleet meihin päin kallellaan. Olisimme ansainneet enemmän kuin saimme.

RoKi jatkaa kotiotteluitaan perjantaina 4.3. Jukureita vastaan. Hermes puolestaan matkaa LeKin vieraaksi lauantaina 5.3.

» Lähetä palautetta toimitukselle