Rynnäs nollasi Ässät Raksilassa
Oulun Kärpät ei ollut vielä onnistunut ottamaan kauden avausvoittoaan ennen lauantai-illan kamppailua. Lauantaina Kärpät nujersi Ässät 4-0 kotiyleisönsä edessä ja nappasi ensimmäisen voiton tämän vuoden runkosarjassa.

Jussi Rynnäs viilensi itseään ennen ottelun alkua.

Lasse Kukkonen syöksyi kiekon perään.

Jesse Saarinen yritti tuikata kiekon Andreas Bernardin längistä sisään.

Maalilla jaettiin vain makuupaikkoja.

Aleksi Mäkelä lanasi muut edestä pois.

Niklas Olausson yritti survoa irtokiekkoa maaliin, mutta Bernard kesti.

Rynnäs torjui Simon Suorannan yrityksen.

Suoranta yritti roikkua Antti Kalapudaksen vauhdissa mukana.

Toni Kähkönen nosti varmasti kiekon maaliin ja siirsi isännät 1-0-johtoon.

Kiekko jäi Rynnäksen maskiin kiinni.

Ässät pääsi koittamaan ylivoimaa monta kertaa ottelussa onnistumatta.

Jari Sailiolla ja Juha Kiilholmalla oli erimielisyyksiä.

Kähkönen runttasi maalin edestä kiekon sisään ja siirsi Kärpät 2-0-johtoon.

Tällä kertaa Kalapudas yritti pysyä Suorannan vauhdissa mukana.

Olaussonkin onnistui maalinteossa kertaalleen.

Mikael Ruohomaa pääsi nokikkain Bernardin kanssa, mutta tälläkään kertaa ei uponnut.

Olausson puhui itselleen käytöskympin.

Miska Humaloja vei tällä kauniilla maalilla Kärpät jo 4-0-johtoon.

Shaun Heshka onnitteli Rynnästä nollapelistä ottelun päätyttyä.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Podcast: Ässien ykkösvahti Niklas Rubin on siirtymässä ensi kaudeksi Kärppiin
LIIGA | 4.2.2025 13:10
Uutinen
Liiga-kierros: Tehoalku, voittoputken jatko ja kesken pelin vaihdettu linjatuomari
LIIGA | 15.1.2025 21:18
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19