HPK saapuu Kuopioon kaksi tappiota niskassaan, kun se joutui nöyrtymään viikon molemmissa arkiotteluissaan. Ensin tiistaina Lukko haki pisteet Rinkelinmäeltä selvästi lukemin 1-5 ja torstaina hämeenlinnalaisilla oli edessään tulokseton Oulun-reissu, kun Kärpät oli maalin verran parempi 3-2 päättyneessä ottelussa.
KalPa puolestaan palaa kotihalliinsa reilun viikon tauon jälkeen. Viime lauantaina se vieraili Tampereella, jossa nousi vierasvoittoon Ilveksestä värikkäiden vaiheiden jälkeen. Tiistaina Helsingissä vieraspisteiden ryöväys päättyi lopulta tappioon, kun IFK nousi tappioasemasta voittoon aivan ottelun viime hetkillä.
Neljättä perättäistä kotivoittoaan hakeva KalPa on varsinkin kotipeleissään ollut vaikeuksissa otteluiden avauserissä. Savolaiset ovat pyrkineet ottamaan ottelun hallintaansa nopeasti ja paineistamaan vieraitaan, mutta toistaiseksi teoria ei ole siirtynyt toimivasti käytäntöön. Päinvastoin Niiralan isäntä on ollut sekä JYP- että Ässät-kotipeleissään ensimmäisessä erässä pitkälti vastaanottavana osapuolena, mutta noussut ottelun herraksi kahden jälkimmäisen erän aikana.
Eräs hämeenlinnalaisten alkukauden valopilkuista löytyy joukkueen maalin suulta, jossa valtaosan kaudesta on maalia vartioinut Emil Larmi. Kaksikymppinen veräjänvartija epäonnistui tiistaina Lukkoa vastaan, mutta jatkoi torjuntavastuussa jälleen torstaina.
Myös kotijoukkueen menestystoiveiden kulmapalasia löytyy tolppien välistä. Kuopiolaiskokoonpanon ykköstähti Eero Kilpeläinen kantaa isoa vastuuta KalPan puolustuspelin viimeisenä lukkona.
KalPan hyökkäyspelin täsmäase löytyy joukkueen ykkösketjusta, jossa laitahyökkääjä Janne Keränen on löytänyt tehonsa hieman nihkeän kaudenavauksen jälkeen. Kolmeen viimeiseen otteluun Keränen on saalistanut seitsemän tehopistettä.
Viime kaudella 34 ottelua maaleitta tahkonnut Jyri Junnila sai myös ketsuppipullostaan korkin auki, saalisti Ilvestä vastaan neljä tehopistettä ja on kerännyt yhtä paljon pisteitä kuin koko viime kaudella yhteensä.