Kärpät kellisti KooKoon kolmoserän kirillä
Kärpät päätti joululomansa liigajoukkueista viimeisenä, kun KooKoo saapui keskiviikkona kauden toiselle vierailulleen Ouluun. Jouluruuat oli molemmilla joukkueilla selvästi jo karistettu jaloista ja illassa nähtiin vauhdikasta kiekkoa. Maalihanat aukesivat vasta päätöserässä, ja ottelu päättyi KooKoon sinnikkäästä taistelusta huolimatta isäntien 3−0-voittoon.
Kärppien vuoden viimeinen kotiottelu sai sähäkän alustuksen.
Vauhtia riitti myös varsinaisen pelin alettua.
Varsinkin Kärpillä luistin liikkui vikkelästi avauserässä.
Myös KooKoosta löytyi peli-ilmettä.
Jussi Rynnäs piti kuitenkin kärppämaalin koskemattomana.
Sairastuvalta Kärppien kokoonpanoon palannut Mikael Ruohomaa pelasi vahvasti.
Jesse Saarisen maalintekoyritys tyssäsi KooKoo-vahti Leland Irvingiin.
Vastustaja päätyyn ja menoksi.
Meneekö kiekko pois jos laittaa silmät kiinni? No, ainakin tämä kiekko meni ohi maalin.
Leland Irving ehti käydä välillä lenkillä. Torjuntoja miehelle kertyi ottelussa yhteensä 17.
Aku Kestilä laukoi kiekon KooKoon maaliin 2. erän lopulla. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä Sami Anttilan katsottiin olleen maalivahdin alueella.
Hetki ennen kiekon ja puolustajan kohtaamista.
Tunnelmat hallissa olivat odottavat, kun Kärppien 1−0-avausosumaa tarkistettiin videolta.
Pelin tiimellyksessä tapahtui ja vähän sattuikin. KooKoon #15 Ossi-Petteri Grönholm passitettiin kesken ottelun vaihtamaan puhdasta päälle.
Kärppien nelosketju vastasi kahdesta illan isäntien osumasta. Tsekkivahvistus Jan Hruska saalisti tehot 0+2.
Saku Mäenalanen kiepautti Kärppien 3−0-maalin ohi KooKoo-vahti Irvingin.
Jussi Rynnäksellä riitti töitä varsinkin ottelun 3. erässä. Kaikkiaan hänelle kirjattiin ottelussa 30 torjuntaa.
Vieraat hakivat sinnikkäästi kavennusta ilman maalivahtia. KooKoon maali oli tyhjänä lähes seitsemän minuuttia päätöserästä, mutta tämän lähemmäs illan neljättä maaliaan Kärpät eivät päässeet.
Isäntien maali pysyi puhtaana, mikä kuumensi tunnelmia ottelun lähestyessä loppuaan.
Kotijoukkue kiitti tuttuun tapaan Kärppien fanikatsomon väkeä nollapelin pelanneen Jussi Rynnäksen johdolla.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK nousi voittoon Ässistä − Petrus Palmulla sekä Daniel Mäkiaholla kahden maalin illat
LIIGA | 29.1.2025 21:53
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19