Makeaa, suolaista ja vähän kaikkea muutakin
TPS voitti kotonaan Lukon maalein 5-1. Aiemmista otteluista tuttuun tyyliin TPS päästi vieraat maalintekoon heti alkuminuuteilla, mutta otti ottelun haltuunsa ottelun vanhetessa. Eric Perrin iski kaksi maalia ja nousi täten kahden pisteen päähän ulkomaalaisten pelaajien uutta piste-ennätyksestä.

Alussa vedettiin päivämäärän mukaisesti vähän läskiksi.

Menoa saattoi kuvata kinkkujen sulatteluksi...

...sillä meno oli paikoin tuntuman hakemista.

Menossa riitti ihmeteltävää. Erik Hämäläisestä tuli kuvaajalla mieleen Kari Hietalahti.

Vanhoista kaavoista ei kuitenkaan poikettu. Kotijoukkue koki takaiskun heti ensimmäisen minuutin aikana.

TPS pääsi rytmiin mukaan toisessa erässä.

Mark Fraser jakoi makuupaikkoja mustavalkoisten maalin edustalla.

Kerta toisensa jälkeen.

Iskuja sai yksi jos toinenkin keltapaita.

TPS sai myös maistaa makeaa.

Hunajaa.

Purnukkakaupalla.

Katsojille riitti nautittavaa.

TPS-maskotti Jore tarjosi suolaiset purtavat.
Kaikki kuvakoosteet
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
Kovakuntoinen KooKoo otti lisäpisteen kotonaan
LIIGA | 1.3.2025 6:00
LeKi jyräsi Virkiän ja tasasi puntit puolivälieräsarjassa
Suomi-sarja | 28.2.2025 22:17
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Tehoalku, voittoputken jatko ja kesken pelin vaihdettu linjatuomari
LIIGA | 15.1.2025 21:18