Oulussa nähdään joulun ja uuden vuoden välipäivinä oikea herkkupala Kärppien ja Tapparan kohdatessa. Molemmat joukkueet pelasivat edelliset ottelunsa joulutauon jälkeen tapaninpäivänä. Tampereella Tappara kaatoi paikallispelissä Ilveksen jo neljättä kertaa tälle kaudelle.
Kuopiossa Kärpät jäi ensin kaksi erää Kalpan jalkoihin, mutta nousi viimeisessä erässä viiden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin. Oulussa kiekko-oppinsa saanut Balazs Sebok ratkaisi kuitenkin ottelun jatkoajalla Kalpalle.
Loistavan syyskauden pelannut maalivahti Veini Vehviläinen otettiin toisessa erässä vaihtoon. Loukkaantumisesta toipunut Jussi Rynnäs pääsi pitkästä aikaa tolppien väliin. Veini Vehviläinen jatkaa kuitenkin Tapparaa vastaan maalilla.
Tämän kauden aiemmat kohtaamiset ovat menneet molemmilla kerroilla kotijoukkueelle. Ensin Tappara voitti Kärpät Hakametsässä 2-1. Toisessa ottelussa Kärpät voitti kamppailun Raksilassa 3-1.
Kärppien kuntopuntari on joulukuun aikana kääntynyt tappiolliseksi viime aikojen tappioputken myötä. Tappara taas on hävinnyt joulukuussa vain kerran marraskuun lopun neljän pelin tappioputken jälkeen.
Vaikka Kärpillä on takanaan hävitty peli takanaan, antaa viimeisen erän nousu jatkoaikahäviöstä huolimatta joukkueelle voimaa. Raksilan kotiyleisön edessä Kärpät on hävinnyt tällä kaudella vain kaksi kertaa. Lisäksi Tappara on vierasotteluiden pisteiden valossa vain liigan keskikastia.
Molemmat joukkueet lähtevät otteluun ilman merkittäviä loukkaantumisia. Kärppien edellisessä ottelussa tehot 2+2 tehnyt Julius Junttila vankisti pistepörssin johtoaan. Kärppien loistava ykkösketju joutuu kuitenkin Tapparaa vastaan kovaan puristukseen, jolloin tulosvastuu siirtyy alemmille ketjuille. Ratkaisuvoimaa löytyy kuitenkin myös kakkosketjusta sekä puolustajista.
Tapparan pisteet ovat jakautuneet vielä tasaisemmin kuin Kärpillä. Kotijoukkue saakin olla tarkkana kaikkia Tapparan ketjuja vastaan. Vierasjoukkueen maalitykki Jere Karjalainen on maalipörssin kolmantena heti Kärppien Charles Bertrandin jälkeen.
Kärpät on ottanut kolmessa viime tappiossaan kaksi ulosajoa. Tapparaa vastaan Kärpillä ei ole varaa samanlaiseen turhautumiseen tai huolimattomuuteen. Keihästämiset ja päähän kohdistuneet taklaukset eivät ole sellaisia peliin kuuluvia virheitä, joita päävalmentaja Mikko Manner sallii.
Pelin virtauksen suhteen on odotettavissa totuttua Kärppien aktiivisuutta varsinkin karvaus- ja hyökkäyspelissä. Jukka Rautakorven Tappara osaa ja uskaltaa kuitenkin haastaa Kärpät kiekollisessa pelissä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen marraskuussa oli viihdyttävää peliä, eikä tälläkään kerralla ole kyttäilyä odotettavissa.