Suomi oli avauserässä ihmeissään, kun Patrick Thoresenin mestaroima Norjan ykkösvitja pyöritteli tilanteita kohti Mikko Koskisen vartioimaa maalia. Aivan ensimmäinen maalipaikka avautui kuitenkin Petri Kontiolalle, joka pääsi puolittain yksin läpi. Laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalin.
Ennen kuin Thoresen vei Norjan johtoon, oli Ken-Andre Olimbilla kova tilanne Suomen maalilla. Leijonat sai peräti neljä ylivoimamahdollisuutta, joista vasta viimeinen toi tuloksen. Jokereiden nuori tähti Eeli Tolvanen pyssytti oikealta laidalta kiekon ohi Lars Haugenin. Tolvanen vastasi myös joukkueen toisesta osumasta myöhemmin pelissä.
Toisen erän alussa Kontiola otti ottelun toisen kaksiminuuttisensa, mutta suomalaisten onneksi Norjan hirmutykit eivät onnistuneet ohittamaan Koskista. Sen sijaan Tolvanen ohitti sekä norjalaiset kenttäpelaajat että maalivahti Haugenin, ujuttaen kiekon Norjan maalivahdin jalkojen välistä verkon perukoille.
Valko-punapaitaiset saivat vyörytettyä peliä Suomen maalille, ja pelivälinekin lurpsahti kertaalleen Suomen verkkoon. Maali syntyi kuitenkin korkealla mailalla, joten ottelun päätuomaripari hylkäsi osuman. Myös erän loppu sujui jokseenkin tasaisissa merkeissä − ehkä hienoisesti ylivoimankin saaneen Norjan komennossa. Kolmannenkin erän alussa Suomella oli läpiajon paikka, kun Jarno Koskiranta pääsi hätyyttelemään Haugenin työpistettä.
Jarno Koskiranta osoitti hyökkäysalueella oivallista pelisilmää, kun hän ryösti terävästi kiekon Alexander Bonsaksenilta Norjan maalin läheisyydessä. Koskiranta siirsi kiekon lyhyellä syötöllä Veli-Matti Savinaiselle, joka käännähti iskemään lukemat 3−1:een.
Lopullisen ratkaisunsa ottelu sai, kun Sami Lepistö lähetti tarkan rannelaukauksen siniviivalta Suomen pelatessa ylivoimaa. Joonas Kemppainen teki Haugenille sellaisen maskin, ettei tämä voinut muuta kuin katsoa vierestä sinivalkoisten neljännen maalin syntyä.
Seuraavassa vaihdossa Norjan ykkösketju sai kiekon Koskisen tonteille ja intensiivinen pelaaminen johti pienimuotoiseen nenien hivelyyn puolin ja toisin. Tilanteesta tuomittiin kapteeni Lasse Kukkoselle kaksiminuuttinen väkivaltaisuudesta.
Lopulliset lukemat ottelulle Suomen miehet onnistui lyömään viime minuuteilla, kun Kontiola riisti kiekon norjalaisilta, ja syötti kiekon Sakari Manniselle maalipaikkaan. Suomi sai kolmannessa erässä erityisesti karvauspelaamisensa sellaiselle tasolle, jolla voidaan häiritä jatkossa isompiakin maita. Seuraavaksi Leijonat kohtaa alkulohkon päätöspelissä Ruotsin.