Idän ihmeellinen kotitaika raukesi – TPS loihti täyden pistepotin itselleen

LIIGA / Raportti
Topi Nättisen työväline ei soveltunut Oula Palveen pysäyttämiseen.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan vakuuttava kotivoittoputki tuli päätökseensä, kun TPS haki pisteet Kisapuistosta lukemin 2–1. Paluun Sputnikien maalin suulle tehnyt Niclas Westerholm oli läpi ottelun loistovireessä, kunnes hapuili Teemu Väyrysen vaarattoman oloisen laukauksen selkänsä taakse ottelun loppuhetkillä.
Lähtökohdat 

SaiPan pelissä oli ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa pelillisiä ongelmia, jotka olivat alkaneet vähitellen realisoitua myös pistemenetysten muodossa. Tero Lehterän ajatus keltamustasta "SHL-kiekkosta" oli joutunut kovalle koetukselle kannattajien nähtyä nyt entistä selvemmin, ettei alkukauden hurmos ollut niinkään valmentajan taktista neroutta, vaan enemmänkin yksilöiden ylärajoillaan suorittamista. SaiPan kohdalla kaiken oli kuitenkin alettava katastrofaalisten ensimmäisten erien parantamisesta.

Maalivahtipelaaminen 

Onnistunut yhden ottelun visiitti Imatran Ketterään teki Niclas Westerholmille silminnähden hyvää. Nuori maalivahti oli liikkeissään erittäin terävä, mutta myös turha höntyily loisti poissaolollaan. Ilkka Heikkisen ja Patrick Björkstrandin ryöstöt kuuluvat SaiPan kauden komeimpiin. Näyttävään iltapuhteeseen ikävän sivumaun jätti kuitenkin Teemu Väyrysen helposti syntynyt voittomaali.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa onnistui välttämään jo tutuksi tulleen ensimmäisen erän kipsinsä, eikä meno näyttänyt omassa päässä huonolta tämän jälkeenkään. Illan ykköshahmo alakerrassa oli Robin Salo, joka pysytteli valokeilassa niin hyvässä kuin pahassakin. Hyviä kiekonriistoja seurasivat merkkausvirheet, joista Oskari Siikin lapioima 1–1-osuma oli kenties selkein esimerkki.

Hyökkäyspelaaminen 

Keltapaitojen jalat löytyivät jälleen paremmin kotikaukalossa. Topi Nättisen tahtipuikko heilui ahkerasti SaiPan rakentaessa hyökkäyksiään, eikä maestro jäänyt tässäkään ottelussa vaille syöttöpisteitä. Ahti Oksasen osuma syntyi kotijoukkueen sahattua TPS-puolustukseen aukon muutamalla nopealla poikittaissyötöllä.

Erikoistilanteet 

Toisen erän alivoimien tappaminen toi SaiPalle rutkasti lisää energiaa, mutta tulostaululle asti vaikutus ei riittänyt. TPS puolestaan säästi toisen jäähynsä aivan ottelun loppuhetkille. Hyvistä aloitusvoitoista ja niistä seuranneista pyörityksistä huolimatta vieraiden maali varjeltui ja SaiPa-kannattajat jäivät tällä kertaa ilman viimeistä kliimaksia.

Lähtökohdat 

Jos oli SaiPa otteluun lähdettäessä rautaisessa kotivireessä, samaa pystyi sanomaan myös TPS:n vieraspelaamisesta. Lisäksi viisi perättäistä voittoa olivat osoittaneet, etteivät nimekkäätkään poissaolijat olleet esteenä turkulaisten vahvalle esiinmarssille. Ainoa kokoonpanomuutos tiistaiseen Tappara-kamppailuun nähtiin TPS:n kakkosketjussa, kun Kaapo Kakko palasi tositoimiin huilattuaan edelliset kolme ottelua.

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirronen ei joutunut venymään TPS:n maalilla paraatipelastuksiin, mutta jatkoi varmoja otteitaan taaten joukkueelleen jälleen täydet kolme pistettä. Torjuntoja Tirroselle kertyi yhteensä 23 kappaletta.

Puolustuspelaaminen 

Vaikka SaiPan jalkanopeus olikin jo paranemaan päin, pysyivät TPS-puolustajat hyvin vastustajan hyökkääjien mukana. Santeri Lukka saalisti syöttöpisteen joukkueensa molempiin maaleihin.

Hyökkäyspelaaminen 

Etenkin ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä molemmilta joukkueilta nähtiin selviä hallintajaksoja. TPS oli vahva sekä erien aluissa että lopuissa, mutta ei pystynyt rummuttamaan hyökkäyksiään SaiPan epävarmaksi tiedettyä puolustusta vastaan aivan niin kuin olisi toivonut.

Erikoistilanteet 

Kahdella ylivoimallaan TPS ei saanut paljoa aikaiseksi. Harvalukuiset pyöritykset päättyivät turhan vaikeisiin syöttöyrityksiin, joita nähtiin tasakentällisinkin useampia. Loppuminuuttien alivoimalla turkulaiset olivat välillä hätää kärsimässä, mutta pysyivät sinnikkäästi laukaisulinjoilla kaikkein kriittisimmillä hetkillä.

Erikoista 

TPS voitti ottelun aloitukset peräti 40–21. Hieman yllättäen joukkueen ainoa alle 50 % jäänyt sentteri oli kokenut Petteri Wirtanen.

Ottelun ratkaisu 

Teemu Väyrysen laukaus oikealta laidalta yllätti Niclas Westerholmin pienestä kulmasta ja ilman maskia. Kiekko osui jo Westerholmin räpylään, mutta etsiessään pelivälinettä hanskansa sisältä totuus paljastui myös maalivahdille itselleen. TPS:n 2–1-voittomaali oli tosiasia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo