Kolmen vuoden tappioputki ei katkennut – Heljanko torjui Tapparan voittoon
HPK ei ole kolmen vuoden aikana voittanut ainuttakaan ottelua Tapparaa vastaan Tampereella. Tänään loppulukemat olivat 4 – 1.

Ennen ottelun alkua Tappara kukitti tuoreet maailmanmestarit Toni Utusen sekä Sami Moilasen.

Veli-Matti Vittasmäki palasi kaukaloon pitkän tauon jälkeen.

Kamppailu kiekosta oli kiihkeää.

Miro Karjalainen yritti päästä Tapparan puolustuksen läpi.

Tapparan toisen maalin taituroi Joona Luoto.

Eteenpäin vaikka yhdellä jalalla.

Otso Rantakarin laukaus lähti terävästi, mutta ei päätynyt maaliin.

Markus Nenonen yritti löytää kiekon mentävää rakoa Christian Heljangon ja maalitolppien välistä.

Miro Karjalaiselle tuomittiin 10 minuutin käytösrangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä. Hän laukoi kiekon kohti maalia kun pelikatko oli vihelletty.

Antti Erkinjuntti valmistautui blokkaamaan kiekon.

Lohtua HPK:n iltaan toi Teemu Turunen

Tapparan pelaajat seurasivat mediakuutiolta tilannetta, josta Tapparan Matti Järvinen sai suihkukomennuksen.

Niclas Lucenius pyrki kaventamaan numeroita taululla, tuloksetta.

Heljanko poistui maalilta rohkeasti siivoamaan kiekon pois.

Otto Rauhala iski luvut 3 – 1:een.

Voitetun ottelun jälkeen Heljanko ja Anton Levtchi kiittivät faneja pulkan kera.
Kaikki kuvakoosteet
Keski-Suomen hurrikaani niskan päällä Kouvolassa
LIIGA | 7.3.2025 23:41
TPS tuli kuokkimaan Atron juhliin kuin häjyt konsanaan
LIIGA | 7.3.2025 22:09
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
- 1 / 1394
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35