JYPin salama-alku riitti - Risto Dufvan miehistö katkaisi Tapparan voittoputken
Voitosta voittoon tämän vuoden puolella kulkenut Tappara haki perjantaina sarjapisteet runsasmaalisesta ottelusta SaiPan vieraana. Pitkän matkan Lappeenrannasta takaisin Tampereelle yöllä matkanneet Kirvesrinnat lähtivät lauantain otteluun tismalleen samalla kokoonpanolla kuin edellisenäkin päivänä.
Tapparan maalilla jälleen kerran aloittaneelle Christian Heljangolle Hakametsän lauantaiehtoo jäi lyhyeksi. Ottelun ensimmäinen laukaus meni helposti selän taakse kahdentoista sekunnin pelin jälkeen. Tämän jälkeen tamperelaisvahti sai poimia kiekkoa selkänsä takaa vielä kahdesti seuraavan kuuden minuutin aikana. Heljanko torjui neljästä laukauksesta ainoastaan yhden. Tässä vaiheessa maalille luisteli edellisen kerran joulukuun alussa maalia vartioinut konkarivahti Niklas Bäckström. Bäckström piti omalta osiltaan JYPin nollilla. JYPin viimeinen syntyi Tapparan pelatessa ilman maalivahtia.
Tapparan puolustus saa ottaa niskoilleen JYPin toisen osuman ja jyväskyläläisten kolmas kaappi oli puolestaan Tapparan hyökkäysalueen hölmön kiekonmenetyksen seurausta. Muuten Tapparan puolustajat nostivat tasoaan 0-3 -tilanteen jälkeen koko muun joukkueen tavoin.
Kotijoukkueen hyökkäyspelin piristysruiske oli nelosvitja Matias Lehtonen - Juhani Jasu - Anton Ollikainen, jotka saivat pyöritettyä pitkiä hyökkäyksiä läpi ottelun jyväskyläläisten päädyssä. Usein nämä pyöritykset päättyivät vielä maalipaikkoihin. Tämän ketjun esiin nouseminen ensimmäisessä erässä toimi esimerkkinä koko muulle Tappara-miehistölle.
Isännät eivät saa tästä osa-alueesta päänsilittelyä. Viisi hukattua pakkopeliä maalin ottelussa on omaa kieliään kertomaan siitä, mihin Tappara tänään heikon alun lisäksi kaatui.
Valmentajaa aiemmin viikolla vaihtanut JYP pääsi edellisenä päivänä vihdoista viimein Risto Dufvan alaisuudessa pelien makuun, kun joukkue kaatoi Hippoksella HIFK:n. Tappara-ottelusta oli odotettavissa tiukkaa kohtaamista, sillä yhdeksän joukkueiden edellistä kohtaamista oli päättynyt maalin erolla.
Eetu Laurikainen esitti muutaman huipputorjunnan ja oli viimeisenä lukkona, kun Tapparan hyökkääjät pääsivät rynnistämään ohi JYPin puolustajien. Laurikainen oli kaukalon tärkein pelaaja, joka mahdollisti 33:lla torjunnallaan vieraiden voiton.
JYPin puolustajat joutuivat lujillle, kun Tappara sai kirivaihteen silmään 0-3 -osuman jälkeen. Sota-alueelle Kirvesrinnat pääsivät välillä liian helposti, mutta huippuottelun torjunut Eetu Laurikainen oli puolustajiensa tukena.
JYPin tehoalku oli tyrmäävä. Kolme ensimmäistä vaihtoa toi kaksi osumaa ja kolmas osuma syntyi pian perään. Tapparan maalivahdinvaihdon jälkeen seurannut tamperelaisten ryhtiliike pakotti JYPin puolustuskannalle, joka tyrehdytti loistokkuuden Dufvan miehistön hyökkäyspelistä.
JYP ei päässyt omissa ylivoimissaan siitä kuuluisasta puusta pitkälle, mutta alivoimapeli oli uomissaan ja tylstytti Tapparan.
Tappara toimitti kertaalleen kiekon maaliin Eetu Laurikaisen varusteiden kautta, mutta tilannetta ei tarkastettu edes videolta, eikä kukaan osannut sekavan tilanteen päätteeksi sitä edes vaatia.
Jani Tuppurainen rynnisti päätösminuutilla karkuun kohti tyhjää maalia, mutta tuli jään pintaan kaadetuksi. Sääntöjen mukaisesti tilanne tuomittiin maaliksi ja Hakametsän valotaululle vaihtui lukemiksi 2-4. Tuohon hetkeen asti maalin peliksi muodostunut ottelu oli täysin auki.