Sillanpään juhlapelistä Ässien kuudes peräkkäinen tappio
Porilaiset ovat viime aikoina keskittyneet lähinnä tulevien kausien talouden turvaamiseen. Muualla kautensa päättää jo nippu avainpelaajia, esimerkkeinä Jarno Kärki, Sakari Salminen, Niko Peltola sekä Juho Tommila.
Ja kaupan aukioloajat lienevät edelleen voimassa.
Jukureiden ohittaminen ja näin ollen jumbosijan välttäminen ovat edelleen teoriassa mahdollisia, mutta ei nykyisellä pistetahdilla. Ilves-voiton jälkeen porilaiset ovat ajautuneet jälleen viiden ottelun tappioputkeen.
Joku yksittäinen Tapparan maali olisi saattanut olla otettavissakin, mutta eivät porilaiset Henri Kiviahoon kaatuneet. Porilaisten kakkosvahdilta on tällä kaudella nähty terävämpiäkin otteita.
Kolmanteen erään maalille luisteli Andreas Bernard 0−4-tappiotilanteessa.
Kun Pasi Kaukoranta tarttui ässäpurren ruoriin, suurin havaittava muutos tapahtui puolustuspelaamisessa. Runkosarjan taittuessa kohti loppuaan on siinäkin ollut pientä rakoilua. Keskiviikon Tappara-peli ei kuitenkaan ratkennut mihinkään yksittäiseen puolustuspäädyn virheeseen, vaan vierailijat olivat joka osa-alueella kotijoukkuetta parempia.
Toisessa erässä Ässillä oli lyhyt hetkensä, jonka aikana se loi muutamia maalipaikkoja Niklas Bäckströmin vartioiman Tappara-maalin tuntumassa. Varsinaiset pyöritykset ja paine hyökkäysalueella jäivät kuitenkin puutteellisiksi.
Muutamat yksittäiset Ässien mahdollisuuden konkarivahti selvitti tyylikkäästi.
Maalinteossa porilaiset eivät keskiviikkona onnistuneet.
Päävalmentaja Pasi Kaukoranta kertoi ennen ottelua muokanneensa erityisesti ylivoimakoostumuksia. Nuoret pelaajat saivatkin vastuuta kiitettävästi, mutta tulos jäi laihaksi. Siirretyt rangaistukset ja alivoimat käänsivät pelin lopullisesti Tapparan eduksi.
Tapparan tulosvire paranee, kun kevät lähestyy. Kymmenen edellistä ottelua ovat tuottaneet kirvespaidoille kahdeksan suoraa voittoa, yhden jatkoaikatappion ja yhden suoran tappion
Ennakkoasetelmissa kaikki paitsi tyylipuhdas voitto sarjajumbo olisi epäonnistuminen.
Tapparan Niklas Bäckström joutui määrällisesti torjumaan 25 maalia kohti tullutta laukausta. Varsinaisia vaarallisia paikkoja niissä oli kuitenkin vain kourallinen. Näyttävin torjunta osui päätöserään, kun Bäckström torjui Niklas Appelgrenin tyylipuhtaan läpiajon.
Tapparan puolustus ei joutunut kovin ihmeelliseen testiin. Ässien hyökkäykset jäivät hajanaisiksi, ja kun Matias Varttinen onnistui karkaamaan puolustuslinjan taakse läpiajoa kyttäämään, syöttö ei tarttunut lapaan.
Puolustajista Aleksi Elorinne napautti illan avausosuman.
Tamperelaiset tekivät kaiken riittävän, eivätkä olleet kovin suurissa ongelmissa missään vaiheessa. Kun peli ratkesi toisen erän alussa, se näkyi lievänä molemminpuolisena vaisuutena.
Kristian Kuusela teki jälleen kaksi osumaa porilaisten verkkoon, kuten tällä kaudella aiemmin Tampereen-pelissäkin.
Kuusela iski toisen erän ensimmäisten viiden minuutin aikana kaksi osumaa siirrettyjen rangaistuksien aikana. Tapparan alivoiman aikana vierailijoille siunaantui parempi maalipaikka kuin ässäpakalle.
Tuomas Huhtasen maila osui Tappara-pelaajan kasvoihin, ja Kristian Kuusela iski siirretyn rangaistuksen aikana kiekon Ässien maaliin. Huhtanen kuitenkin passitettiin kahden minuutin jäähylle.
Tappara oli selvästi parempi joukkue. Jumboksi jumittunut Ässät jäi tamperelaisvieraiden kyydistä viimeistään toisessa erässä Kuuselan tehohetken aikana.