KalPa jyräsi Jukurien yli Savon derbyssä – Balázs Sebok toimi kovimpana kurittajana

LIIGA / Raportti
Balázs Sebok jatkoi vahvoja otteitaan ja johdatti KalPan voittoon.
Kuva © Antti Tyni - antti.tyni@jatkoaika.com
Mikkelissä pelattiin kauden kolmas Savon derby. Kuopiolaiset jyräsivät heti ensimmäisestä erästä lähtien selvään voittoon.
Lähtökohdat 

Jukurit pelasi edellisen ottelunsa torstaina, kun mikkeliläiset kävivät toteamassa Ässät paremmakseen Porissa. Jukurien tehokkuus Porissa oli heikkoa ja loppulukemat kirjattiin Ässien hyväksi 5–1. Illan ottelussa Jukurien kokoonpano oli kokenut muutaman muutoksen, kun Valtteri Hotakainen oli jäänyt pois. Hotakaisen paikan nelosketjusta otti 13. hyökkääjänä Porissa esiintynyt Joonas Kalliola, jonka tilalle kokoonpanoon oli nostettu seitsemänneksi puolustajaksi Samuel Kemppainen. Isoin muutos nähtiin kuitenkin maalinsuulla, kun kauden aikana rajusti uurastanut Sami Rajaniemi teki tilaa Juhana Aholle

Maalivahtipelaaminen 

Jukurien maalilla nähtiin harvinainen tilanne, kun aloittavana maalivahtina oli Sami Rajaniemen sijaan Juhana Aho. Ahon viimeiset peliminuutit tulivat marraskuussa, kun hänet vaihdettiin kesken Pelicans-ottelun Rajaniemen tilalle. Edellinen aloitusvuoro Aholla oli lokakuun alussa ja illan aloittavan maalivahdin vuoro oli hänelle vasta kauden neljäs. Ahon ilta sai painajaismaisen alun, kun heti toinen tilanne oli Balázs Sebokin läpiajo, josta unkarilainen ei epäonnistunut. Ilta jatkui myös hankalana, kun KalPa mätti jukuripuolustuksen suotuisalla avustuksella kaksi lisämaalia. Ahon ilta kesti lopulta reilut 13 minuuttia, kun kolmannen maalin jälkeen Aho joutui tekemään tilaa Rajaniemelle. Liigassa eniten ahkeroinut Rajaniemi pelasi totutun varmasti ja torjui KalPan lähentelyt pääsääntöisesti hyvin puolustuksen avustaessa. Kuudesta takaiskusta huolimatta Jukurien maalivahteja on hankala syyttää maaleista. 

Puolustuspelaaminen 

Varsinkin ensimmäisessä erässä Jukurien puolustus oli pahasti unessa ja miesten merkkaaminen jäi tekemättä. Kaikissa viidessä tasavoimin tulleessa maalissa jukuripuolustus teki kardinaalivirheitä miesten merkkauksessa, jotka KalPan tehohyökkääjät hyödynsivät surutta. Rajaniemen maalille vaihdon jälkeen myös puolustuspelaaminen hieman piristyi ja varsinkin oman alueen keskusta oli tarkemmin vartioitu erityisesti toisessa erässä. 

Hyökkäyspelaaminen 

Jo totuttu kaava Jukurien pelissä toistui myös KalPaa vastaan. Ottelun aivan alkuminuutit Jukurit oli pelissä hyvin mukana ja sai muutaman hyvän paikan, joskin vedot jäivät lopulta uupumaan. KalPan ensimmäisten maalien jälkeen kotijoukkue menetti hyökkäyksen otteensa täysin ja loppupelin ajan hyökkäykset olivat yksittäisiä nousuja. Jukurit sai ottelussa ainoastaan 12 laukausta maalia kohti, mikä kertoo hyökkäyksen vaarallisuudesta kaiken. 

Erikoistilanteet 

Ylivoimaansa Jukurit pääsi esittelemään ottelussa kaksi kertaa, kun kolmannessa erässä kotijoukkue sai jopa lyhyen pätkän 5–3 ylivoimaa. KalPan kova paine tuotti kuitenkin Jukureille ongelmia saada ylivoimaa pyörimään ja vedot jäivät vähiin. 

Alivoimaa sen sijaan Jukurit pelasi ottelussa neljä kertaa. Ensimmäisessä erässä tullut jäähy hoidettiin vielä kunnialla ja KalPa ei päässyt pyörittämään pahasti. Toisessa erässä tullut 5–3 -alivoiman aikana kuopiolaiset saivat myllyn pyörimään ja Jukurit saa kiittää Rajaniemeä sekä KalPan tehottomuutta maalien puuttumisesta. Alivoima oli seisovaa ja lähinnä Jukurit keskittyi pitämään oman maalinedustansa puhtaana. Toisen erän loppupuolella tullut jäähy kostautui, kun KalPan näyttävän kuvion päätteeksi Rajaniemi oli yllätetty. 

Lähtökohdat 

KalPa sai pitkän tauon ennen illan ottelua, kun kuopiolaisten edellinen peli oli tiistaina SaiPaa vastaan. SaiPa oli tyly vieras Kuopiossa ja vei pisteet mukanaan 2–5 -lukemin. KalPan kokoonpanossa Alexander Ruuttu sekä Julius Rantaeskola olivat jääneet pois ja tilalle tulivat Tuomas Vartiainen sekä Leevi Aaltonen

Maalivahtipelaaminen 

KalPan maalilla pelasi vaihtelevin ottein pitkin kautta esiintynyt Eero Kilpeläinen. Juvalta lähtöisin oleva vahti selvisi illan ottelussa helpolla, kun torjuntoja kertyi ainoastaan 12 kappaletta. Suurin osa torjunnoista tuli selvien tilanteiden jälkeen ja ainoastaan kolmannessa erässä kokenut veräjänvartija joutui venymään muutamaan kovempaan torjuntaan. Kilpeläinen nappasi ottelussa kauden kolmannen nollapelinsä.

Puolustuspelaaminen 

KalPan puolustus pääsi Kilpeläisen tavoin illan ottelussa pääsääntöisesti helpolla. Aivan ottelun alussa Jukurit pääsi tuomaan koko viisikon voimin hyökkäyksiä muutaman kerran KalPan alueelle, mutta kuopiolaisten viisikkopuolustus toimi. Alun jälkeen Jukurien hyökkäykset olivat suurimmilta osin yksittäisiä nousuja, jotka KalPan puolustus hoiti helposti.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPan hyökkäys rullasi tänään mainiosti ja lähes jokainen ketju sai pyörityksen aikaiseksi Jukurien päätyyn. Erityisesti ryhmästä erottui ykkösketju, jonka muodostivat Balázs Sebok, Kai Kantola sekä Juuso Könönen. Hyökkäyspelaamisessa näkyi myös onnistumisen myötä tullut vapautuminen, jonka ansiosta kuopiolaiset uskalsivat yrittää hieman rohkeampiakin ratkaisuja. 

Erikoistilanteet 

KalPan ylivoima toimi illan ottelussa hyvin. Aivan ensimmäisessä ylivoimassaan kuopiolaisilla oli hieman hankaluuksia saada pakkopeli käyntiin, mutta toisen erän ylivoimissa pyöritys toimi mainiosti. Lopulta tuli myös tulosta, kun Tuomas Vartiainen viimeisteli 4–0 maalin ylivoimalla kauniin kuvion päätteeksi. 

KalPa otti kolmannen erän lopulla kaksi jäähyä ja lyhyen kahden miehen alivoiman lisäksi kuopiolaiset pelasivat reilut kaksi minuuttia yhden miehen alivoimaa. KalPan kova painostus alivoimalla teki Jukurien ylivoimasta tehotonta ja kuopiolaiset välttyivät takaiskumaaleilta.

Erikoista 

Toisessa erässä nähtiin harvinainen tilanne, kun Jukurien siirretyn rangaistuksen aikana KalPan maali oli siirtynyt selvästi pois paikaltaan. Pelin annettiin kuitenkin jatkua jäähyn tuomitsemiseen saakka.

Ottelun ratkaisu 

KalPan ensimmäinen erä oli heti ottelun ratkaisu. Ensimmäinen Balázs Sebokin maali näytti vaikuttavan henkisesti mikkeliläisiin ja nopeasti tulleet seuraavat osumat katkaisivat lopulta selkärangan eikä Jukurit saanut kiriä käyntiin koko pelin aikana. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo