KalPa laittoi juhlat seis Helsingissä – HIFK mureni karmaisevalla tavalla

LIIGA / Raportti
Kapteeni Tommi Jokinen nousi KalPan sankariksi.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK:n ja KalPan peli näytti jo selvältä, kun kotijoukkue johti 3–1 kuusi minuuttia ennen loppuvihellystä. KalPa ei kuitenkaan luovuttanut, vaan hätkähdytti helsinkiläisyleisöä nousemalla viime hetkillä 4–3-voittoon.
Lähtökohdat 

HIFK hyppäsi kaukaloon neljän ottelun voittoputkessa. Tuloksista huolimatta joukkueen hyökkäyspelaaminen kaipasi yhä lisää röyhkeyttä. Liigajumbo Sport pisti HIFK:n keskiviikkona ahtaalle, mutta kaksi maalia riitti kuin riittikin pitämään pisteet Helsingissä. Tänään haaste oli ennakkoon astetta kovempi. Tehokaksikko Teemu TurunenOtto Paajanen jatkoi edelleen sairastuvalla.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaalle jäi epäkiitollinen rooli seurata joukkueensa murenemista maalin suulta käsin. Koppi tarttui varmaotteisesti, kunnes punapaitojen selkäranka katkesi 54 minuutin pelin jälkeen. Tuon jälkeen mitään ei ollut enää tehtävissä.

Puolustuspelaaminen 

HIFK antoi painetta ylhäältä ja monen pelaajan voimin. Muutaman kerran puolustajat ajoivat KalPa-pelaajista omalla siniviivalla puolittain ohi, mikä aiheutti vaarallisia tilanteita. Yleensä kulmissa vahvat HIFK-pakit hävisivät alussa useita päätypaineja vieraiden ahnaille hyökkääjille. Lopun koomailu sai kruununsa, kun Kai Kantolalta pudonnut irtokiekko sai HIFK-pelaajat törmäämään toisiinsa ja vapauttamaan Tommi Jokisen maalintekoon.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkue painoi kaasun pohjaan toisen erän alussa ja saikin palkinnon lähes välittömösti, kun Jesse Saarinen ohjasi tilanteeksi 1–1. Laukaisukartta täyttyi jälleen tiuhaan tahtiin, mutta lisämaaleja saatiin odottaa aina kolmanteen erään asti, kun Ville Leskinen osui maalipuiden väliin. HIFK-hyökkääjät saivat viivalta runsaasti ohjattavia kiekkoja ja osuivatkin niihin hyvällä prosentilla.

Erikoistilanteet 

HIFK:n korkea karvaus jatkui myös alivoimalla. KalPalle paine ei ollut ylitsepääsemätön, mutta punaisten alueelle päästyään kiekko päätyi hyvin nopeasti takaisin HIFK-lapaan. Aktiivinen neliö sai aikaan valtavasti purkukiekkoja. Ylivoimalla ratkaisevat syötöt kestivät niin kauan, että tilanteet joko kuivuivat kasaan tai päättyivät täysin väärään ratkaisuun. Yksilöistä ylivoimalla onnistui Anton Lundell ja alivoimalla Micke-Max Åsten, joka keräsi tililleen muutaman komean blokkauksen.

Lähtökohdat 

KalPan kaksi edellistä kamppailua päättyivät harmittaviin tappioihin. Sarjakärki Kärpät haki keskiviikkona pisteet Kuopiosta voittomaalikilpailun jälkeen ja perjantaina Pelicans nappasi kotonaan lisäpisteen Jesse Mankisen upotettua ratkaisun jatkoajan viimeisellä sekunnilla. Loukkaantumisten riivaama Alexander Ruuttu koki Lahdessa jälleen kovia ja häntä ei nähty tänään KalPan kokoonpanossa.

Maalivahtipelaaminen 

Samu Perhonen näytti maalilla kaksi erää terävältä. Venytys Juha Jääskän laukauksen eteen koetteli maalivahdin nivusia äärimmilleen. Myös Sebastian Dykin pysäyttäminen puolittaisesta läpiajosta oli komea suoritus. Kolmannen erän alussa Perhonen kuitenkin hörppäsi Ville Leskisen reboundin joutuessaan paikkaamaan aiempaa ylipelaamistaan.

Puolustuspelaaminen 

KalPa joutui pahaan karuselliin toisen erän alussa, kun HIFK otti hallinnan itselleen. Yhtä maalia omiin voidaan pitää jopa torjuntavoittona. HIFK:n mailanlapoja oli maalilla vapaana aivan liikaa, mutta lukuisat ohjaukset eivät KalPan onneksi suuntautuneet maaliverkkoa kohti.

Hyökkäyspelaaminen 

Balázs Sebők tarjoili laitureilleen muutamia herkullisia syöttöjä HIFK-maalin takaa. Toisesta aallosta löytyi muun muassa Juuso Könönen, joka napautti KalPalle ottelun avausmaalin. KalPa-hyökkääjät painivat kulmissa todella vahvasti ja haastoivat HIFK-puolustajia ennakkoluulottomasti. Tuulennopea Kai Kantola karkasi ensimmäisessä erässä läpiajoon, mutta rystyviimeistely karkasi ohi maalin. 13 sekuntia ennen loppua Kantola yritti harhautella jälleen, ja tällä kertaa kiekko päätyi onnekkaiden vaiheiden jälkeen Tommi Jokisen lapaan ja sitä kautta maaliin. Tasoihin KalPan toi Matti Järvinen. Hänen kahteen maaliinsa upeat syötöt tarjoilivat Jokinen ja Mikko Nuutinen.

Erikoistilanteet 

KalPa-alivoimalla ei ollut ottelussa suurempaa hätää. Neliön hyökkääjille oli aueta maukkaita tilanteita hyökkäyksiinkin, mutta ratkaisevat pomput kääntyivät pääosin HIFK:lle. Ylivoimalla Janne Keränen haki ratkaisua omien jalkojensa välistä, mutta Frans Tuohimaa ehti kuitenkin näyttävän yrityksen eteen. Lopun ylivoimalla Mikko Nuutinen pelasi loistavalla maltilla Matti Järvisen avopaikkaan.

Erikoista 

Illan ottelussa kunniavieraana nähtiin HIFK-legenda Jan Caloun. Hänen lisäkseen juhlistettiin Micke-Max Åstenin 300. ottelua HIFK-paidassa.

Ottelun ratkaisu 

HIFK:n sysimusta kuusiminuuttinen ottelun lopussa antoi ratkaisun avaimet KalPan käsiin. Kuopiolaiset kiittivät – Matti Järvinen ja Tommi Jokinen toivat vieraille yhden kauden unohtumattomimmista voitoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo