TPS ei onnistunut kohoamaan voittoon SaiPasta
SaiPa voitti TPS:n maalein 2–4. Ensimmäinen erä sujui molemmilta joukkueilta verkkaisesti, kunnes toisessa erässä päästiin maalien makuun. Vierasjoukkue SaiPa käytti sille tarjoutuneet maalipaikat isäntiä paremmin hyödyksi eikä turkulaisten loppukiri riittänyt.

Tuomaristo oli alusta saakka skarppina.

Pelaajista ei voinut sanoa samaa.

SaiPan paikat olivat vähissä ottelun alussa.

Touhu oli tuskaisen oloista.

Edes ylivoimalla ei saatu kiekkoa maaliin.

TPS painoi päälle, mutta maalia ei saatu aikaiseksi.

Avoipaikoissa ei osuttu kiekkoon.

Toiseen erään haettiin lisävauhtia huollon pulloista.

Sitten alkoi tapahtua.

Verkko heilui...

...ja liput liehuivat.

Maalia kelpasi ihailla jälkikäteen

TPS ponnisti rinnalle kolmannen erän alussa.

Kotijoukkueen hymy kuitenkin hyytyi uudelleen.

SaiPa karkasi kahden maalin johtoon.

Turkulaiset onnistuivat kaventamaan.

Keltapaitojen puolustus kuitenkin esti isäntien tasoitusaikeet.

Tomas Zaborskyn tyhjään maaliin laukoma kiekko katkaisi kotijoukkueen kirin lopullisesti.
Kaikki kuvakoosteet
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n kotonaan – Tommi Miettinen raivostui jatkoajan ratkaisusta
LIIGA | 5.3.2025 23:09
Syöpäsäätiö-paitoja, lämmintä tunnelmaa ja kuopiolaisten kolme pistettä
LIIGA | 5.3.2025 22:11
- 1 / 1393
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Tehoalku, voittoputken jatko ja kesken pelin vaihdettu linjatuomari
LIIGA | 15.1.2025 21:18