12 ensikertalaista sai aikuisten tasolla ensikosketuksensa maajoukkuepeleihin kantaessaan Suomen pelipaitaa Venäjää vastaan Helsingin EHT-turnauksen avauspäivän viimeisessä pelissä. Turnauksen avausottelussa Tšekki voitti Ruotsin lukemin 3–1.
Aiemmat kohtaamiset ovat olleet Suomen ja Venäjän välillä viihdyttäviä. Illan kamppailu käynnistyi tunnustellen, kuitenkin lopulta otteisiin löytyi tunnetta.
Avauserässä Suomi oli takaa-ajajana muutamia hyviä yksilösuorituksia lukuun ottamatta. Ottelun avausmaalista vastasi Rodion Amirov ottelun alussa tarkalla laukauksellaan. Kyseinen tilanne oli koko ottelun ensimmäinen kunnollinen.
Venäjän muissa maaleissa tekijöinä loistivat Marat Husnutdinov komealla yksilösuorituksellaan, Ilja Safonov Vasili Podkolzinin kauniista syötöstä, Daniil Tšaika ylivoimalla, Jegor Tšinahov läpiajosta sekä Jegor Afanasjev ylivoimakuvion pääteeksi.
Suomen ensimmäiseen maalin iski toisen erän alkuminuuteilla Elmeri Eronen komealla lämärillään. Osuma oli Erosen maajoukkueuran ensimmäinen. Toisen maalin teki Jere Sallinen ohjatessaan Valtteri Kemiläisen laukauksen kolmannen erän avausminuutilla Venäjän maalivahdin taakse.
Suomi haastoi tuomarin tuomion Jukka Peltolan tekemästä kavennusosumasta vauhdikkaassa toisessa erässä. Maalia ei hyväksytty, koska Venäjän maalivahtia oli tilanteessa häiritty. Tilanteesta vihellettiin joukkokähinän jälkeen Venäjälle ylivoima.
Suomen loppua kohti parantunut peli ei lopulta riittänyt edes kunnon kiriin, vaan ottelu päättyi venäläisjuhliin lukemin 6–2. Oskari Setänen torjui 20 laukausta debyytissään ja Jaroslav Askarov merkitsi tililleen 17 torjuntaa.
Turnaus jatkuu yhden välipäivän jälkeen otteluilla Ruotsi–Venäjä sekä Suomi–Tšekki.