Pohjoisen derby, osa 2: Kärpät nollasi RoKin
Alemmassa jatkosarjassa taisteltiin viikko sitten pohjoisen valtiudesta, kun Naisten Liigan pudotuspelipaikasta taistelevat Kärpät ja RoKi kohtasivat kahdesti. Sunnuntaina Oulussa kotijoukkue näytti kaapin paikan kääntäessään tasaisissa merkeissä alkaneen ottelun kurssin itselleen. Maalinteon makuun päässyt Kärpät tehtaili 5–0-lukemiin päättyneen ottelun osumista peräti neljä päätöserässä.
Edellispäivän ottelussa niukan tappion kärsinyt Kärpät lähti hakemaan revanssia.
Lauantain ottelu ei näyttänyt painavan RoKin jaloissa.
Avauserä mentiin hienoisessa vieraskomennossa. Aiemmasta ottelusta tuttu työpari Moona Keskisarja - Jenna Pirttijärvi hääri jälleen tehokkaana.
Kärppähyökkääjä odotteli vesi kielellä syöttöä vieraiden maalin edustalla.
RoKi-vahti Janita Haapasaari torjui kuitenkin varmasti.
Toisessa erässä ei kärppämaalilla liiemmin tilanteita nähty. Johanna Oksmanille kirjattiin erässä ainoastaan kaksi torjuntaa.
Oona Havana laukoi ottelun avausmaalin heti erän alkupuolella.
Oululaisten puolustusalueelle ei keltapaitoja niin vain päästetty.
Vierasmaalin edustalla riitti tungosta.
RoKin valmennus pyrki rauhoittamaan tilannetta ottamalla aikalisän pari minuuttia ennen toista erätaukoa.
Kärpät tuli päätöserään vahvasti.
Sari Wäänänen kasvattikin pian kotijoukkueen johdoksi 2–0.
Pelin painottuminen omaan puolustuspäähän sai rovaniemeläiset mietteliäiksi.
Kärppien lopullinen irtiotto tapahtui, kun ottelun pistekuningatar Suvi Käyhkö (tehot 1+2) vei emännät ensin 3–0-johtoon...
...ja Anna-Kaisa Antti-Roiko latoi tilanteeksi 4–0 heti seuraavasta aloituksesta. Pelikelloon ehti kertyä maalien välillä vain 8 sekuntia.
Vaihtoaitiossa alkoi tapahtua, ja Haapasaaren tilalle RoKin maalin suulle luisteli Olivia Last. Vasta 16-vuotias australialainen pelaa Rovaniemellä nyt toista kauttaan.
Uusi vahti pääsi heti tositoimiin kärppäpyörityksen jatkuessa.
Lastille kirjattiin ottelussa yksi takaisku, kun kotijoukkue varmisteli ylivoimalla vielä viidennen maalinsa.
RoKi hyökkäsi, Kärpät puolusti. Vierailla riitti virtaa loppuun saakka, mutta lisämaaleja ei enää syntynyt.
Kun loppusummeri soi, pääsi nollapelin pelannut Oksman kotijoukkueen juhlinnan kohteeksi. Taistelu playoff-paikasta jatkuu RoKin, Kuortaneen ja Kärppien välillä. Joukkueista kaksi parasta pääsee Naisten Liigan pudotuspeleihin.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Artikkeli
HIFK ja HPK mittelivät Nordiksella ennätysyleisön edessä − Ella Välikangas esitti vuolaat kiitokset joukkueen tukipilarille
Auroraliiga | 1.2.2025 20:15
Artikkeli
"Annamme paineen ja otamme tilan pois" − Auroraliiga palasi pitkältä tauolta tiukalla ottelukattauksella
Auroraliiga | 18.1.2025 17:37
Artikkeli
Auroraliiga siirtyi joulutauolle Kiekko-Espoon komennossa − pudotuspelipaikoista vääntöä, pohjakerroksessa yksinäistä
Auroraliiga | 22.12.2024 15:58
Artikkeli
Lappalaisen siskokset avittivat HIFK:n voittoon, Ilvekselle ja RoKille lauantai oli kylpypäivä
Auroraliiga | 30.11.2024 15:03
Artikkeli
Miten käy kiharaisessa kärkitaistossa? Ketkä hallitsevat tilastoja? − katsaus Auroraliigan tilanteeseen
Auroraliiga | 15.11.2024 12:30