RoKin ryhmää ensi kaudella vahvistavat puolustaja Niko Sihvonen sekä hyökkääjät Heikki Huttunen, Saku Kivinen, Joona Kiviniemi, Milan Davidek sekä Rasmus Smedberg.
Vaasalaislähtöinen Sihvonen, 22, siirtyy rovaniemeläisryhmään Peliitoista. Viime kaudella hän pelasi Mestiksessä 19 ottelua ja kokosi niissä tehot 3+1=4. Puolustaja on pelannut Mestistä aiemmin myös Hokissa.
Huttunen on kolme edelliskautta kuulunut Jukurien liigaryhmään ja saanut vyölleen kaikkiaan 75 liigaottelua. Viime kaudella 22-vuotias hyökkääjä merkkautti 42 ottelussa kolme syöttöpistettä. Kaudella 2018-2019 hän oli U20 SM-Liigan paras pistemies iskemällä 51 ottelussa 64 tehopistettä.
Tšekkiläisen Davidekin, 23, viime kausi kului Suomi-sarjan JHT:ssa. Isokokoinen (191cm/98kg) hyökkääjä oli Suomi-sarjan paras maalintekijä viimeistelemällä 20 ottelussa 17 maalia ja 27 tehopistettä. Tšekin nuorisomaajoukkueissakin esiintyneen Davidekin sopimukseen sisältyy kuukauden mittainen koeaika.
Kiviniemi on edustanut kahdella edelliskaudella Kärppien U20-joukkuetta, jossa teki viime kaudella 30 ottelussa tehot 11+18=29. 19-vuotias hyökkääjä on pelannut Mestistä aiemmin KeuPassa ja häneltä löytyy kokemusta myös Pohjois-Amerikasta WHL:stä.
Smedberg palaa RoKi-paitaan, jota on kantanut myös kolmella edelliskaudella. Viime kevään hän pelasi kuitenkin Kiekko-Pojissa RoKin jätettyä kauden kesken. Kivinen puolestaan aloitti viime kauden Kiekko-Pojissa, mutta siirtyi kevätkaudeksi Ruotsin kolmostasolle Kalmariin. Mestistä 26-vuotias Kivinen on pelannut aiemmin myös Hermeksessä.