Kiekko-Espoo katkaisi HIFK:n voittoputken nollapelillä
Perjantai-iltana Pirkkolan jäähallilla pelattiin Naisten Liigan kärkikamppailu HIFK:n ja Kiekko-Espoon välillä. Loukkaantumisista kärsivä HIFK ei kyennyt vastaamaan Kiekko-Espoon tehokkaaseen ylivoimaan. Kiekko-Espoo voitti pelin 0−3 katkaisten HIFK:n 19 ottelun voittoputken jättäen HIFK:n ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman maaleja.
Pienen fanin tsempit vielä ennen pelin alkua.
Ottelu oli alusta asti vauhdikas ja tapahtumia riitti.
Kiia Lahtinen torjui 33 laukausta pitäen HIFK:n mukana pelissä.
HIFK loi useita hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely oli tehotonta.
Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 30:45. Sen teki Kiekko-Espoon Tea Villilä hienolla ohjauksella.
Kiekko-Espoo päätti Sanni Vanhasen neljän ottelun pisteputken.
Julia Schalin pelasi hyvän ottelun ja syötti kaksi Kiekko-Espoon maaleista.
Henni Virtasen maali lisäsi Kiekko-Espoon etumatkan kahteen maaliin.
HIFK oli altavastaajana Kiekko-Espoon painaessa peliä hyökkäysalueelle.
Kiia Lahtisen paraatipelastukset olivat pelin parasta antia HIFK:n osalta.
Ada Eronen teki ottelun viimeisen maalin ylivoimalla ajassa 49:43.
Tiia Pajarinen pelasi hienon pelin torjuen kaikki HIFK:n 24 laukausta.
Kiekko-Espoon vahva pelaaminen toi joukkueelle ansaitun voiton.
Pettymys pelin jälkeen oli suuri HIFK:n leirissä.
Kaikki kuvakoosteet
Edes Oskari Setäsen joogaliikkeet eivät pelastaneet Rouenia Tapparalta
CHL | 12.9.2024 22:38
Kiekko-Espoon uusi liigataival alkoi vierastappiolla HIFK:lle
LIIGA | 11.9.2024 7:30
Tappara juhli ennen peliä – TPS pelin jälkeen
LIIGA | 10.9.2024 23:29
Max Ellisin kypärätemppu siivitti Jukurit voittoon
LIIGA | 10.9.2024 22:54
- 1 / 1357
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Auroraliigan avausviikonloppu: Ilves KalPaa etevämpi 60 minuutin jäähysavotassa, Kärpät voitti TPS:n trillerissä – lue raportit kaikista otteluista
Auroraliiga | 7.9.2024 12:32
Kolumni
HIFK:n orastava dynastia päättyy − Kiekko-Espoo on Auroraliigan kovaa haastamista kohtaava ykkössuosikki
Auroraliiga | 6.9.2024 9:00
Artikkeli
10+2 pelaajaa läpimurron kynnyksellä − seuraa heitä Auroraliigan kaudella
Auroraliiga | 6.9.2024 6:00
Uutinen
Kiekko-Espoo nimesi kapteenistonsa, maalivahti Tea Koljosen matka jatkuu Stadin Gimmoihin
Auroraliiga | 4.9.2024 17:22
Kolumni
Auroraliiga voi olla naisten jääkiekon uusi aamunkoitto, mutta nimen tasa-arvoajatus näyttää jääneen puolitiehen
Auroraliiga | 15.8.2024 18:37