Stars – Avalanche 5-1
Jason Arnott teki kolme maalia, kun Stars voitti vaisun ja avainpelaajien loukkaantumisista kärsivän Avalanchen. Stars-vahti Marty Turcolla ei ollut hirveästi torjuttavaa, sillä Avalanche laukoi vain 16 kertaa kohti hänen vartioimaansa maalia. Avsin Aebischer torjui 17 kertaa.
Maalittoman avauserän jälkeen Pierre Turgeon ja Arnott veivät Starsin 2-0-johtoon toisessa erässä. Kolmannen erän alkupuolella Arnott lisäsi johtoa 3-0-lukemiin ja muutama minuutti myöhemmin Scott Young laukoi jo 4-0-osuman. Avs-pakki Karlis Skrastins rikkoi Turcon nollan vajaat kolme minuuttia ennen pelin loppua tekemällään alivoimamaalilla. Arnott viimeisteli hattutemppunsa kuusi sekuntia ennen päätössummeria.
Ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä tuomarit jakoivat ainoastaan kaksi jäähyä, jotka molemmat olivat kahden minuutin rangaistuksia Avalanchelle. Kolmannessa erässä peliin tuli enemmän sähköä ja säpinää mm. useiden tappeluiden vuoksi.
Ilman Peter Forsbergia, Rob Blakea, Adam Footea, Brad Larsenia ja Travis Brigleyä pelannut Avalanche on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin.
Teppo Numminen sai syötön Arnottin kolmanteen osumaan. Muista ottelun suomalaisista ainoastaan Starsin Jere Lehtinen pääsi ottelun pöytäkirjoihin kolmannessa erässä ottamallaan kampitus-jäähyllä. Riku Hahl palasi pitkältä sairaslomaltaan Avalanchen kokoonpanoon. Hahl oli edellisen kerran pelannut lokakuun lopulla.
Zetterberg lennätti Red Wingsin voittoon
Red Wings – Blues 5-1
Detroit Red Wingsin taidokas ruotsalaishyökkääjä Henrik Zetterberg katkaisi kahdella toisen erän ylivoimamaalillaan St. Louis Bluesin selkärangan. Kun Red Wings onnistui vielä alivoimallakin täydellisesti, oli joukkueen 5-1-voitto ansaittu.
Kirk Maltby lisäsi Red Wingsin johtoa alivoimamaaleissa tekemällä ottelun avausosuman Steve Yzermanin reboundista Wingsin pelatessa vajaalukuisena. Red Wings lisäsi toisen erän ensimmäisellä minuutilla johtonsa 2-0-lukemiin, kun Zetterberg ohjasi kiekon ohi Blues-vahti Reinhard Divisin.
Bluesin Doug Weight kavensi vajaat viisi minuuttia myöhemmin, mutta ennen erän päätöstä Zetterberg ohjasi kiekon toistamiseen ohi Divisin. Kolmannen erän alkupuolella Zetterberg oli syöttäjänä, kun Darren McCarty teki 4-1-osuman. Wingsin Ray Whitney teki ottelun viimeisen maalin.
Red Wings on voittanut kuudesti viimeisissä seitsemässä ottelussaan. Zetterberg on kerännyt 13 pistettä viimeisissä yhdeksässä ottelussaan. Steve Yzerman pelasi uransa 1432. NHL-runkosarjaottelun, jolla hän nousi pelatuissa otteluissa tasoihin Mike Gartnerin kanssa sijalle 14.
Sabres tarvitsi jatkoajan
Sabres – Lightning 4-3 ja.
Buffalo Sabres möhli 3-1-johtonsa Tampa Bay Lightningia vastaan varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla. Pudotuspelipaikasta tiukasti taistelevan Sabresin onneksi pienikokoinen Daniel Briere hankki jatkoaikamaalillaan tärkeät kaksi pistettä.
Miroslav Satanin ja Brian Campbellin maaleilla kahden erän jälkeen johtanut Sabres joutui kolmannessa erässä kokemaan Lightningin Dave Andreychukin tehokkuuden ylivoimalla. Andreychuk teki ylivoimalla 2-1-kavennuksen erän alussa. Sabresin Satan iski reilut neljä minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä joukkueensa 3-1-johtoon, mutta 40-vuotias Andreychuk ei ollut sanonut vielä viimeistä sanaansa.
Veteraanihyökkääjä kavensi ensin ylivoimalla 3-2-lukemiin, kun erää oli pelaamatta vajaat kaksi minuuttia. Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 55 sekuntia, hän syötti Cory Stillmanin 3-3-tasoituksen. Peli meni jatkoajalla, jota ehdittiin pelaamaan kolme minuuttia ennen ratkaisun syntymistä.
Satan luisteli oikealta laidalta Lightningin alueelle ja syötti kiekon Brierelle, joka laukoi kiekon Lighting-veskari John Grahamen hanskan kautta maaliin. Hetki ennen Brieren voitto-osumaa, Andreychukilla oli ollut mainio paikka viimeistellä hattutemppu, kun hän pääsi yksin läpi, mutta Sabresin Martin Biron teki komean hanskatorjunnan.
Briere, Satan ja Andreychuk pelasivat kukin kolmen pisteen ottelun. Briere teki 1+2 ja Satan sekä Andreychuk saalistivat kumpikin kaksi maalia ja syötön.
Walker hankki pisteet Predsille
Mighty Ducks – Predators 2-3 ja.
Nashville Predators johti kahden erän jälkeen 2-0, mutta kotijoukkue Anaheim Mighty Ducks nousi kolmannessa tasoihin. Kolmen pisteen pelin pelannut Scott Walker teki voittomaalin jatkoajalla hankkien pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa vakavasti pyrkivälle Predatorsille tärkeät pisteet.
Chicago Blackhawksista aiemmin tällä viikolla tullut Steve Sullivan jatkaa tehokkaana uudessa seurassaan. Sullivan teki itse Predatorsin 1-0-maalin avauserän viimeisellä minuutilla ja toisessa erässä hän syötti David Legwandin tekemän 2-0-osuman. Mighty Ducksin Samuel Påhlsson ja Vitali Vishnevski tasoittivat pelin 2-2-tasalukemiin kolmannessa erässä. Walker teki voittomaalin, kun Mark Eatonin mainio syöttö löysi hänet Ducks-maalin edestä.
Maalivahdit pelasivat erinomaisesti. Ducksin Jean-Sebastien Giguere torjui 30 kertaa ja Predatorsin Tomas Vokoun oli kiekon tiellä 37 laukausta.
Langkow ratkaisi lopussa
Coyotes – Blue Jackets 3-2
Phoenix Coyotesin ja Columbus Blue Jacketsin kamppailu oli kahden tulokasvahdin välinen mittelö. Tällä kertaa Coyotesin 25-vuotias Jean-Marc Pelletier vei voiton Blue Jacketsin 21-vuotiaan Pascal Leclairen nenän edestä.
Blue Jacketsin Trevor Letowski ja Jaroslav Spacek avasivat toisessa erässä ottelun maalitilin. Coyotesin Jeff Taffe aloitti isäntien takaa-ajon kaventamalla toisen erän lopussa pelin 2-1-lukemiin. Päätöserän lopulla Coyotes iski kahdesti ja ratkaisi voiton itselleen.
Ensin puolustaja Paul Mara laukoi Mike Comrien laukauksen rebound-kiekon ohi Leclairen, kun erää oli pelaamatta reilut kolme minuuttia. Ottelun viimeiseillä minuutilla Leclairen eteensä torjuma kiekko koitui Blue Jacketsin kohtaloksi. Coyotesin Daymond Langkow pääsi käsiksi oman laukauksensa reboundiin ja nosti kiekon kauniisti yläkulmaan.
Pelletier oli ennen illan ottelua pelannut kolme NHL-peliä, joissa kaikissa oli kokenut tappion. Vuonna 2001 Blue Jacketsin varaama Leclaire pelasi uransa ensimmäisen NHL-ottelun.
Luongo nollasi Penguinsin
Penguins – Panthers 0-2
Pittsburgh Penguinsin ja Florida Panthersin ottelusta ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Penguins hävisi taas ja Luongo torjui jälleen yli 30 kertaa Panthersin maalilla. Olisiko vaihteeksi jotain uutta kerrottavana?
Kristian Huselius teki ottelun avausmaalin toisen erän alussa vetäisemällä rystyltä kiekon ohi Penguins-vahti Andy Chiodon, joka pelasi uransa toista NHL-ottelua. Erän puolivälin paikkeilla Panthersin Juraj Kolnik nappasi kiekon keskialueella Pens-pakki Dan Fochtilta ja karkasi tekemään ottelun viimeiseksi jääneen 2-0-maalin.
Penguinsin seitsemästoista peräkkäinen tappio jakaisi NHL-ennätyksen kolmen muun joukkueen kanssa, mutta sitä ei lasketa viralliseksi ennätykseksi Penguinsin saadessa pisteen viime lauantaina St. Louis Bluesille kärsitystä jatkoaikatappiosta. Sen sijaan Penguinsin 13 ottelun mittainen kotitappioputki on NHL-ennätys.