Järvinen ja Fehr ratkaisijoina
HPK:n ja HIFK:n kohtaamisista ei yleensä tunnetta puutu niin katsomossa kuin jäälläkään. Viiden tuhannen katsojan raja meni pitkästä aikaa rikki ja heti ottelun alussa saatiinkin nauttia vauhdikkaasta kiekosta. Toiseen erään peli lamaantui ja vauhdikkaat otteet muuttui tuskalliseksi puurtamiseksi. Kolmas erä meni pitkälti samoissa merkeissä, kunnes Aleksi Laakso vapautti kotiyleisön riemuun tasoittamalla ottelun viimeisellä minuutilla. Jatkoajan jälkeen voittomaalikilpailussa viimeisestä osumasta vastasi Eric Fehr ja viimeisestä torjunnasta Mika Järvinen.
Eric Fehr meni heti painostamaan HIFK:n maalille.
Muodostelmaluistelua.
Mikko Jokela luisteli nälkäisen näköisenä kohti maalia.
Näiden joukkueiden kohtaamisissa pystypaini ei ole harvinaisuus.
Ville Viitaluoma voitti tämän aloituksen.
Lisää pystypainia, aina kun mahdollista.
Ville Varakas tuuletti villisti tasoitettuaan ottelun.
Hetken päästä Toni Söderholm vei vieraat johtoon siniviivalaukauksellaan.
Tuomas Vänttinen oli tänään mies paikallaan niin omassa kuin vieraiden päädyssä.
Aleksi Laakso lennätti Iiro Pakarisen jään pintaan.
Arttu Luttinen lähti hyökkäykseen HPK-hyökkääjät vanavedessään.
Marko Luomala ja Stephane Robidas antoivat oman näytteensä muodostelmaluistelusta.
Arttu Luttinen ja Johan Larsson väänsivät kiekosta.
Marko Luomala tykitti kohti maalia.
Näin teki myös Aleksi Laakso, ja ottelu oli tasan.
Stephane Robidas haki voittomaalia laukomalla.
Mika Norjan etsiessä kiekkoa selkänsä takaa, Toni Söderholm vie sitä jo kauas maalilta.
Jatkoajalle siirryttäessä valmentajat halusivat täsmentää kuvioitaan. Pasi Sormunen ohjasi omiaan.
Mika Järvinen torjui HPK:lle taas voiton voittomaalikilpailussa.
Voiton jälkeen onnittelijoita riitti.
Kaikki kuvakoosteet
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kantner nosti KalPan rinnalle ja ohi, Ässien musta minuutti sysäsi porilaiset kuilun partaalle
LIIGA | 6.3.2024 21:21
Haastattelu
HIFK-käskijä Ville Peltonen tiedostaa pelin kehityskohdan: "Pystymme parantamaan hyökkäys- ja avauspelaamistamme"
LIIGA | 28.9.2024 9:49