Tappara kirjasi Tampereen herruuden nimiinsä
Ennen illan ottelua Tampereen joukkueiden tämän kauden keskinäisten otteluiden pisteet ja voitot olivat tasan. Vauhdikas ja suhteellisen tasainen ottelu päättyi lopulta Tapparan 0-2-voittoon.
Kumpi veisi Tampereen herruuden nimiinsä?
Vastustajan uusia välineitä ihailtiin lämmittelyissä.
Ensimmäinen erä oli vauhdikasta ja tasaista vääntämistä.
Nick Bailen kamppasi itsensä tästä tilanteesta jäähylle.
Ilveksen Aleksi Mustonen harhautti Tapparan Markus Kankaanperän.
Olli Palola oli lennokkaalla päällä.
Kiekkokin oli pelin tiimellyksessä välillä hukassa.
Tuomarilinja oli varsin salliva...
...ja kiinnipitämistä ei ujosteltu.
Erätauolla Ilves-legendaksi tekeytynyt polttarisankari kävi näyttämässä torjuntataitojaan.
Juha Metsola näytti että koppi tarttuu.
Atte Pentikäinen ei helpolla hyväksynyt saamaansa jäähyä kyynärpäätaklauksesta.
Tappara vyöryi toisessa erässä päälle ja sen sai tuntea myös Ville Kolppanen.
Toisen erän mainoskatkolla nähtiin yleisössä kosinta.
Kristian Kuusela vei Tapparan johtoon toisen erän lopulla.
Mikko Kukkonen ja Jan Tabacek olivat toistensa kurkuissa kiinni.
Juuso Rämö pääsi vetopaikkaan, mutta ei saanut maalia viimeisteltyä.
Ville Kolppanen otti tärkeitä torjuntoja.
Josh Green viimeisteli Tapparan 0-2-maalin.
Maalin tekeminen on aina hauskaa.
Ottelun lopulla Elmeri Kaksonen ja Atte Pentikäinen ottivat toisistaan mittaa.
Tappara korjasi 3 pistettä ja Tampereen herruuden nimiinsä.
Kaikki kuvakoosteet
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
CHL-kierros: Tappara hävisi täyden kympin ottelun, Ilves kompastui jälleen sveitsiläisiin
CHL | 14.9.2024 20:31
Uutinen
Puolustajalupaus Kärki oli Tapparan näkyvin hahmo, Lausannen Suomela ajoi Ilveksen CHL:ssä jo ahtaalle
CHL | 12.9.2024 20:47
Uutinen
Liiga-seuroilla mollivoittoinen CHL-ilta – Tappara sai isän kädestä Tšekissä, Ilves kaatui kotonaan NL-mestareille
CHL | 7.9.2024 19:55
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -valmentajat: kiekkopääkaupungin käskijät määräävät myös valmentajalistalla
LIIGA | 7.9.2024 13:01
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00