HPK raapi vierasvoiton Hakametsästä
Pallokerhon ulkomaalaisvahvistukset olivat pääosissa, kun hämeenlinnalaiset hakivat täyden pistepotin Tampereelta 4-1-voitollaan. Eric Fehr, Johan Larsson ja Dan Spang nappasivat kukin maalin mieheen ja esiintyivät muutenkin pirteästi. Ottelu ei suuria hurraa-huutoja herättänyt katsojissa, varsinkin kun kotijoukkue Tapparan peli-ilme romahti kolmannessa erässä.
HPK juhli avausmaalia jo viidennellä minuutilla, kun kahden miehen ylivoima tuotti tulosta Spangin siniviivakudilla.
Arsi Piispanen kurotti ahnaasti kiekon perään.
Jesse Saarinen peitti Tuukka Mäntylän syöttölinjat.
Antti Aarnio ei saanut tästä tilanteesta jäähyä - taisikin olla Aarnion ainoa vaihto avauserässä, mikä ei päättynyt yhteen kolmesta kaksiminuuttisesta.
Chris Connolly yritti saada otetta kiekkoon.
Nyt kaikki yhtä aikaa: katse kiekkoon, hop!
Aarnion maila takertui Juha Leimun leukaperiin.
Juhaa sattui leukaan ja Aarnio kuittasi yhden avauserän kolmesta jäähystään.
Kaksi pitkää, kiitos, eikun siis maalia.
Rautakorven tilaus ei tuottanut tulosta, kun HPK:n maalilla Mika Järvinen venyi kiekkojen tielle.
Kunnes Jarno Koskiranta törkkäsi maalin edestä kahden miehen ylivoimalla tasoituksen Marko Tuulolan estelyistä huolimatta.
HPK:n 18-vuotias Juuso Vainio esitti miehekkäitä otteita laitaväännöissä.
Pekka Tuokkola laittoi kaikkensa peliin, mutta Piispasen kuti leijaili avopaikasta kauas ohi maalin.
Sen sijaan Saarinen ei hetken päästä erehtynyt, vaan iski nopealla ylivoimanousullaan HPK:n voittomaalin.
Kerhon uusi vahvistus Eric Fehr kyttäsi tekopaikkoja.
Kolmannen erän alussa Johan Larssonin aloituksen jälkeinen viivakuti yllätti Tuokkolan.
Ja seuraavaksi kaivettiinkin Juha Metsolan pinkki maila esille ja maalivahti vaihtoon.
Fehr pääsi tuulettamaan, kun HPK pyöritti Tappara-puolustuksen sekaisin siirretyn rangaistuksen aikana.
Osuman jälkeen Metsola oli tulituksen kohteena, mutta venyi kiekkojen tielle, eikä HPK saanut lisämaaleja.
Ja toisessa päädyssä Järvinen piti maalinsa puhtaana, joten loppulukemat merkittiin HPK:lle 4-1.
Kaikki kuvakoosteet
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
Sitkeiden raumalaisten vierailu piti jännityksen yllä viime sekunneille saakka
LIIGA | 29.9.2024 17:36
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Kärpät ja Tappara ylitse muiden median veikkauksissa – Kiekko-Espoota povataan heti pudotuspeleihin
LIIGA | 9.9.2024 18:30
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00