Tappara väänsi voiton Kärpistä
Tappara ilmoittautui Hakametsässä mukaan taisteluun runkosarjan voitosta kaatamalla sarjakärkeä miehittävän Oulun Kärpät. Illan sankariksi nousi voittomaalin iskenyt Jan-Mikael Järvinen.
Nick Bailenin tykki vei Tapparan johtoon.
Viimeistään maali herätti Tapparafanit mukaan otteluun.
Muutama lisäpaikkakin Tapparalla oli mutta Rynnäs torjui varmasti yritykset.
Toisessa päädyssä vierailijoiden yritykset pysähtyivät Tapparapuolustukseen.
Vauhdikkaita kuvioita löytyi myös katsomon puolelta.
Plihalin maskipeli toi tulosta toisen erän alussa.
Bailen pääsi tuulettamaan jo illan toista osumaansa.
Erän edetessä Kärpät vyöryivät Metsolan maalille.
Mikko Lehtonen tuuletti innolla tasoitusmaalia.
Humlin näyttelijäsuoritus keräsi buuaukset kotiyleisöltä.
Kärkikamppailu houkutteli katsomoon pitkästä aikaa myös jääkiekkoleijona Heino Pullin.
Illan ratkaisu syntyi kolmannen erän puolivälissä.
Maalintekijänä kunnostautui Jan-Mikael Järvinen.
Vierailijat hakivat loppuminuuteilla innolla tasoitusta.
Mutta loppukiri päättyi tästä kahakasta tuomittuihin Kärppäjäähyihin.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
Ilves kuritti Sportia ex-vaasalaisen Jens Lööken johdolla
LIIGA | 1.10.2024 21:39
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Artikkeli
Kärpät ja Tappara ylitse muiden median veikkauksissa – Kiekko-Espoota povataan heti pudotuspeleihin
LIIGA | 9.9.2024 18:30
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00