Viktor Fasth

VLH | #30 | Maalivahtimv

Syntynyt:
8.8.1982 @ Kalix, SWE
Kasvattajaseura:
Vänersborgs HC
Sopimus:
2021
  • Maa
    SWE
  • Ikä
    v.
    42
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    90
  • Käsi
    L

Ura

Urallaan rauhallisesti edennyt maalivahti pelasi seitsemän vuotta Ruotsin 3. ja 4. sarjoja ennen nousuaan 2. sarja Allsvenskaniin. Allsvenskanissa vietetyt kolme kautta Växjö Lakersin riveissä osoittivat Fasthin kyvyt ja poikivat nousun pääsarjaan AIK:n maalille kaudeksi 2010-11.

Ensimmäisellä kaudellaan AIK:ssa Fasth torjui joukkueensa välieriin ja kauden päätteeksi hän pääsi pokkaamaan Elitserienin parhaan pelaajan, sekä parhaan maalivahdin palkinnot. Fasth valittiin myös Ruotsin tähdistökentälliseen.

Ruotsin maajoukkue kutsui jo ensimmäisellä pääsarjakaudella ja Fasth torjui vuoden 2011 MM-kisoissa joukkueensa hopealle. Fasth aloitti turnauksen Ruotsin kakkosmaalivahtina, mutta nousi turnauksen aikana ykköseksi. Suomelle hävitystä finaalista huolimatta Fasth valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi, parhaaksi maalivahdiksi ja kisojen tähdistökentälliseen.

Kansallinen ja kansainvälinen menestys ei jäänyt huomaamatta ja toukokuussa 2012 Anaheim Ducks kutsui Fasthin riveihinsä vuoden sopimuksella. NHL-debyyttinsä tynkäkauden alussa, tammikuussa 2013, tehnyt Fasth osoitti nopeasti kykenevänsä pelaamaan myös NHL:ssä korkealla tasolla. Ducks tarjosi Fasthille jo helmikuussa 2013 kahden vuoden jatkosopimuksen.

Vahvuudet

Hyvä pelinlukutaito, nopeus ja refleksit.

Heikkoudet

Ei kovin suurikokoisena maalivahtina ulottuvuudessa haastetta.

Rooli

Pystyy pelaamaan ykkösmaalivahtina NHL:ssä.

KausiOPO%KANPMSR
2007-08Växjö Lakers3092.602.252
Allsvenskan
2007-08Växjö Lakers387.603.72
Allsvenskan, nousukarsinta
2008-09Växjö Lakers992.103.041
Allsvenskan
2009-10Växjö Lakers2393.002.154
Allsvenskan
2009-10Växjö Lakers691.203.13
Kvalserien SHL
2010-11AIK4292.802.132
SHL
2010-11AIK894.501.78
SHL, playoffs
2011-12AIK4693.402.045
SHL
2011-12AIK1292.102.79
SHL, playoffs
2012-13Tingsryds AIF1294.201.681
Allsvenskan
2012-13Norfolk Admirals391.401.96
AHL
2012-13Anaheim Ducks2592.102.184
NHL
2013-14Anaheim Ducks588.502.95
NHL
2013-14Norfolk Admirals592.202.40
AHL
2013-14Edmonton Oilers791.402.73
NHL
2014-15Edmonton Oilers2688.803.41
NHL
2015-16TsSKA2092.101.66
KHL
2016-17TsSKA2192.901.69
KHL
2016-17TsSKA489.902.68
KHL, playoffs
2017-18Växjö Lakers3391.802.01
SHL
2017-18Växjö Lakers993.401.43
SHL, playoffs
2018-19Växjö Lakers3591.901.99
SHL
2018-19Växjö Lakers489.202.65
SHL, playoffs
2019-20Växjö Lakers2490.702.52
SHL
YHTEENSÄ
SHL1807000
Allsvenskan748000
NHL634000
KHL41000
SHL, playoffs33000
AHL8000
Kvalserien SHL6000
KHL, playoffs4000
Allsvenskan, nousukarsinta3000