Tämän viikon kuumiin väitteisiin näkemyksiään kertovat Jatkoajan konkarit Matti Koski ja Antti Wennström.
Antti Pennanen haukkui Wisehockeyn maaliodottaman ja arvelee datan merkityksen nykyvalmennuksessa laskeneen. Kommentit ovat huolestuttava signaali maajoukkueen tulevalta päävalmentajalta. Pennanen on väärässä ja hänet pitäisi passittaa tilastokurssille.
Koski: Antti Pennasen ulostulo Aamulehden haastattelussa liittyen maaliodottamiin oli eriskummallinen tunteenpurkaus. Pennasen arvion mukaan älykiekko tuottaa virheellistä dataa, joka vääristää pelin tulkintaa ja luo vääriä mielikuvia. Kokenut valmentaja väläytti jopa paluuta käsityöhön tilastojen teossa.
Pennasen kritiikissä on osa totuuttakin. Wisehockeyn tuottama data on ollut kärkevimmillään sekavaa, kuten vaikkapa vuosi sitten laukaisumäärien oltua yksiselitteisen väärin. Kritiikin suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on pitkälti parametripohjainen mallinnus, joka tarjoaa yhden kulman kaukalotapahtumiin. Kuten datan kanssa käytännössä aina, tärkeintä ei ole määrä, vaan laatu sekä tietenkin myös se, että dataa osataan tulkita.
Pennasen esittämä mustavalkoinen ajatusmalli uusien työkalujen hyödystä ja käytettävyydestä on kyseenalainen. Älykiekko ja sen suoma data on edelleen altista kritiikille, mutta sen tarjoamat mahdollisuudet analyyseihin ovat kiistatta merkityksellisiä ja tällä hetkellä myös poikkeuksellisia. On myös syytä muistaa, ettei data korvaa koskaan kaikkea muuta työtä, vaan pikemminkin täydentää ja keventää arjen puurtoa.
Suurin hyöty data-analytiikassa on mahdollisuus nähdä metsä puilta ja samalla myös saada täysin uusia työkaluja oman ja vastustajan joukkueen analysointiin tavalla, joka on merkittävästi tehokkaampaa kuin kymmenien tuntien videosulkeiset. Kyseessä on lajin kehittymisestä toimistoissa mutta myös kentällä. Jos voi tehdä töitä fiksusti, niin kannattaa kiistatta tehdä.
Se, että maajoukkueen tuleva päävalmentaja nyrpistää nenäänsä jo käsillä oleville mahdollisuuksille, on pökerryttävä ajatus. Entistä kilpailullisemmaksi muuttuvassa kilpaurheilussa voittajien pitää kehittyä jatkuvasti ja löytää kilpailuetua paikoista, joista vastustaja ei sitä löydä. Tämä on erityisesti sauma joukkueille, joiden pelaajamateriaali ei ole yhtä laadukasta kuin vastustajilla. Jos seura tai valmennus kieltäytyy tästä, etu valuu vastustamattomasti vastustajien laariin.
Vaikuttaisi siltä, että Pennanen ei välttämättä ole vielä ymmärtänyt kiekkomaailman jo muuttuneen. Menneisyydestä voi edelleen löytää vertauskuvainnollisia sydämiä ja kiveksiä kulmavääntöihin, mutta pelikirjan sivut ja pelaajahankinnat tehdään tulevaisuudessa entistä vahvemmin datan pohjalta. Datan hyödyntäminen ei välttämättä ole halpaa saati helppoa, mutta parhaimmillaan se tuo pöytään moninkertaisesti hyötyä investoihin suhteutettuna.
Datan aika on alkanut. Tulevaisuuden voittajat rakentavat pelinsä analytiikan avulla vastustelee Pennanen kehitystä miten paljon haluaakaan.
Wennström: Pennanen pitäisi passittaa syventävälle tilastokurssille.
Liigan ja Wisehockeyn tilastojen tarkkuus ansaitsee kyllä kritiikkiä. Kokonaisuus kuitenkin hämmentävää, sillä hänen perustelunsa eivät kestä päivänvaloa, ja johtopäätös datan merkityksen vähenemisestä on yksiselitteisen väärä. Pennanen toisaalta ymmärtää tilastoja, mutta kommenttien perusteella paljon jää sisäistämättä.
Ensinnäkään Liiga ei ole hyödyntänyt läheskään kaikkea Wisehockeyn tuottamaa dataa, vaan vain murto-osan siitä − olkoonkin, että seurat ovat saaneet käyttöönsä enemmän sisältöä kuin Liigan seuraajat. Hyödyntämättä on avoin kilpailu. Avoimempana data altistettaisiin kilpailulle, joka kehittäisi sisältöä entuudestaan. Vaan sen sijaan, että Pennanen vaatisi Liigalta ja kiekkomaailmalta lisää tarkkuutta esimerkiksi kaukalokohtaisiin kalibrointeihin ja tiedon jakamiseen, hän ryhtyy haukkumaan tiedosta tehtävää analyysiä.
Puhe maaliodottamista menee nykyiselläänkin metsään. Maaliodottamien tärkeys lepää todennäköisyyksissä. Kun Pennanen tyrmää maaliodottamat ja kehuu joukkueensa otteluista laskettuja maalipaikkoja, on hän luotettavuuden suhteen yksiselitteisen väärässä.
Maalipaikkojen laskeminen tuntuu kyllä lätkäjätkämäisen mukavalta ja suoraviivaiselta. Seuraan itsekin niitä (maalipaikat ja vaaralliset maalipaikat) yhtenä mittarina esimerkiksi keskustan puolustamisen onnistumista arvioidessa, mutta todennäköisyyksien kannalta niiden laskeminen on liian subjektiivista eikä riittävän laadukasta verrattuna siihen valtavaan massaan laukauskarttoihin pohjautuvaa dataa, mitä maaliodottamissa käytetään.
Maalipaikkatilastot voivat tuntua paremmalta yksittäisen ottelun suhteen, mutta ne ennustavat heikommin todennäköisyyksiä ja tulevaa. Onko siis tärkeämpää saada hyvä tunne yhdestä ottelusta, vai arvioida sitä, kuinka paljon joukkueen tai pelaajan taso tuottaa todennäköisesti jatkossa? Onko uskottavaa sanoa, että tilastot ovat väärässä, koska ne juuri Ilveksen miehen mielestä näyttävät Ilveksen osalta huonommalta kuin sarjasijoitus? Ja mitä yksittäisen ottelun paremmalta tuntuvilla luvuilla suureen otantaan verrattuna saavutetaan?
Kyllä, olisi hienoa saada kaikkia olennaisia muuttujia lisää automatisoituun dataan. Todellisuudessa dataan tehdään kuitenkin myös manuaalisia ihmisen korjauksia, joilla karsitaan lapsuksia, siis paikannuksen epätarkkuuksia. Ja kaikesta tästä huolimatta jokaiselle laukaukselle ON oma keskiarvotodennäköisyytensä, joka on vuosia mitatuilla numeroilla testattu. Muuttujatkin ovat joka tapauksessa läsnä − ison otannan keskiarvona.
Annan kärjistetyn esimerkin kokonaisuudesta. Pelaaja laukoo neljä kertaa 50 prosentin avoimesta superpaikasta epäonnistuen. Maaliodottamaa kertyy 0,5 per paikka, eli yhteensä kaksi maalia, mutta yhtään maalia ei tule. Peräti kahden maalin ero odottaman ja toteutuneen välillä. Onko maaliodottaman laskelma siis epäluotettava, vai suorittiko pelaaja vain ihmeellisen heikosti tai epäonnisesti? Ja tekeekö epäonnistuminen kauden mittakaavalla avopaikoista niiden keskimääräistä maaliodottamaa huonompia paikkoja?
Entäs sitten maalipaikka ja maalipaikka: tyhjästä takatolpalta sutiminen ja b-pisteeltä laukominen. Onko näiden laadullinen ero maalipaikoissa kestävällä tavalla eroteltu?
Pennanen on mahdollisesti Suomen lahjakkain päävalmentaja ja erinomainen valinta Leijonien uudeksi käskyttäjäksi. Mutta nyt, kun tietää vielä hänen rakkautensa jalkapalloon, jossa maaliodottama ja data ovat vielä suuremmassa roolissa huipputasolla, kysyn mitä ihmettä? Ja sama kommentti olennaiseen keskittymisestä. Onko tietokoneen ja analyytikon itsenäisesti keräämä data todella jotenkin valmennuksen sekä pelaajien ajasta tai keskittymisestä pois?
Muuten, Ilveksen heikolle menestykselle osassa tilastoja löytyy ymmärrettäviä syitä. Joukkueiden pelitavat vaikuttavat siihen, että osa tilastoista voi näyttää huonommalta kuin sen menestys. Etenkin laukaisuyritysten määrä juuri esimerkiksi laatupaikkoja kärsivällisesti hakevilla joukkueilla jää hanakammin laukovista. Osa Pennasen vyöryttelykiekosta perustui jo HPK:ssa tämäntapaiseen, samoin esimerkiksi oli asia Barry Trotzin Islandersilla.
Myös joukkueen menestys ja sarjasijoitus perustelevat tilastollisesti itsessään hieman heikompaa sijoitusta. Usein johtoasemassa olevilla joukkueilla on tapana "kärsiä" maaliodottaman suhdeprosentin laskusta, sillä johtoasemassa joukkueet tilastollisesti passivoituvat ainakin vähän, ja tappiolla olevat tiettyyn rajaan asti sisuuntuvat ja kirittävät lukemia. Tämä onkin yksi asioista, joita analyytikko ottaa huomioon johtopäätöksiä vedellessä.
SaiPan potkut, HPK:n ilmoitus pelaajahankintojen päättämisestä ja mahdollisista myynneistä sekä Jukurien maksuvaikeudet ovat huolestuttavia merkkejä, jotka alleviivaavat pöhöliigan liiallista joukkuemäärää.
Wennström: Onhan tämä hurjaa. Olen samaa mieltä. Miettikää nyt, HPK kertoo hankintojen olevan tässä jo marras-joulukuun vaihteessa. Ei siis olla lähelläkään vielä siirtoikkunaa, eikä HPK ole vielä lähellekään karsiutunut pudotuspeleistä!
Syitä huonoon kehitykseen on kyllä juuri näiden seurojen sisällä. Mutta kun kyseessä on useamman seuran ilmiö erilaisilla oireilla, niin pakkohan kokonaisuuden on pohjautua laajemmin koko Liigaan ja jääkiekkojärjestelmään. Nyt maksetaan hintaa virheistä, joita rohkeuden puute sarjajärjestelmien uusimisessa on tuonut. Lopulta yleisön kiinnostuksen puute alkaa karsia seuroja pois liiga- ja jopa jääkiekkokartalta.
Kun puhun sarjajärjestelmien uusimisesta, en puhu ainoastaan avoimen liigan näkemyksen puolesta. Talousvaikeuksia saadaan myös avoimella sarjalla. Liigan jämähtäneisyys vain ulottuu nuorten ja juniorisarjojen puolelle asti. Myös siellä on kiintiöpaikat ja taantumusta. Liigan pöhötauti on liiton sarjoissa asti.
Laadukkaiden pelaajien raja menee aina jossain, ja kilpailukyvyn puute vetää rajaa ylemmäksi ja alapään tasoa alemmaksi. Jos urheilullisesti merkityksellisiä kamppailuja käydään myös tuon liigatason pelaajien rajalla, mieluiten myös sopivan lähellä ja vähän yläpuolella, saadaan useampia joukkueita ja pelaajia kilpailuun muustakin kuin kiintiöpaikoista ja -palkoista Liigan pohjalla.
Pelastaako se seuroja talousvaikeuksilta? Ei. Pelastaako se niitä konkursseilta? Todennäköisesti ei edes nykyisillä viisauksilla. Samaan aikaan se on pitkällä tähtäimellä monelle ainoa mahdollisuus. Keskinkertaisuudet kyllästyttävät katsojia, kilpailu ei.
Koski: Tuoreet talousuutiset eivät yllättäneet tuskin ketään. Niin SaiPa, HPK kuin Jukuritkin ovat saaneet jo pitkään kiusallista huomiota taloudellisesta vireestään.
En näkisi seurojen taloudellista kurimusta yksinään Liigan kiistattoman pöhötaudin seurauksena. Kukin näistä kolmesta seurasta on pedannut oman punkkansa kriittisillä taloudellisilla päätöksillään. Varsinkin SaiPan viime vuosien sähellys laittomien lomautuksien ja pitkittämiensä oikeuskysymysten hoidossa näyttäytyy epätoivoiselta pyristelyltä.
Samalla on kuitenkin muistaa seurojen taloudelliset reunaehdot. Kukin seura toimii verrattain pienellä taloudellisella alueella, joiden asukasmäärä on rajallinen. Mikäli peli ei kulje ja tulevaisuus näyttää heikolta, myös lehterit kumisevat tyhjyyttään. Kolmikosta Jukureilla sentään on edelleen kosolti urheilullista panosta tällä kaudella. Kerholla ja SaiPalla selvästi vähemmän – valitettavasti.
Tyhjennysmyynnit ovat tänäkin vuonna realismia ja jopa vastuullisen taloudenpidon merkki. Ainoa kysymys on, milloin ja mikä joukkue aloittaa pelin.
NHL-tausta ei hyödytä mitään, kun Kärppien nimekäs hankinta on tullut Liigaan nyrkit ja poikittainen maila tanassa
Koski: Nick Ritchie, kohuhankinta suoraan Pohjois-Amerikasta ja vanhan liiton rymistelijä, joka sähköistää jokaisen kiekkoillan fyysisellä dominanssillaan ja suoraviivaisella pelaamisellaan. Poikkeuksellinen rekrytointi tuli Liigaan suuren huomion ja odotusarvon ryydittämänä.
Paljastunut totuus on ollut kuitenkin väljähtänyt kuin yön yli pöydällä seissyt limonadi. Ritchie on selvästikin vielä kesäterässä ja kaukana mestaruustaiston takuumiehen asemasta. Pelaajan liike on vielä täysin vaillinaista, rymistelyä ja nyrkkihippoja häneltä sentään on nähty.
Toisaalta nähdyt peliesitykset muistuttavat myös siitä, että Liiga on kovatasoinen sarja, johon eivät kokeneetkaan pelimiehet marssi ilman kunnollista treenikautta.
Siispä Ritchielle pitää antaa hieman löysääkin. Pelaaja ei ollut ennen Liiga-otteluita pelannut seitsemään kuukauteen ja taustalla lienee merkittäviä esteitä, jotka ovat estäneet parhaassa peli-iässä olevan hyökkääjän uran jatkumisen NHL:ssä. On syytä odottaa, että parhaassa vireessä oleva 481 NHL-ottelun konkari ei eksy Liigaan ilman selvää syytä, kuten merkittävää loukkaantumishistoriaa.
Oleellinen kysymys Ritchien kanssa on, miten kauan hänen peruskuntokautensa kestää. Lauri Marjamäki oli julkisesti todennut viiden ottelun olevan ensimmäinen mitta, mutta jo nyt voi todeta, että realistisempi tavoite menee heittämällä ensi vuoden puolelle.
Ritchie on varmasti yksi sarjan parhaiten palkattuja pelaajia. Saako Kärpät hänestä riemua keväälläkään? Tappelijoita ja kulmajyriä saisi kokoonpanoon merkittävästi halvemmallakin. Toinen oleellinen kysymys on, kuinka pitkään Marjamäellä riittää maltti uuden pelaajansa kanssa ja toisaalta myös, pääseekö Ritchie itse Marjamäen vaatimustason päälle ja siten hyödyksi joukkueelleen.
Wennström: Eri mieltä. Kyllä se jotain hyödyttää, nimittäin kiinnostaa katsojia enemmän. Vitsi tosin käy äkkiä vanhaksi ja pelaaja itse muuttuu sellaiseksi. NHL-taustalla on ennenkin tultu Ouluun, eikä se ole aina merkinnyt onnistumista. Jason Dawe, Denis Tsygurov, Dmitri Juškevitš, Jozef Stümpel, Jason Demers...Darryl Reaugh! Kärpillä on varsin värikäs historia NHL-taustaisten pelaajien kanssa. Edes Reijo Ruotsalainen ei taannut seuralle sarjanousua. Bob Millerin tähdittämä kausi sentään päättyi mitaliin, vaikka pelaaja itse seurasi pronssipeliä siviilit päällä karkotuksen vuoksi.
Kieltämättä toki väite nyt keskittyi eniten siihen, miten kyseinen pelaaja pelaa ja onnistuu auttamaan Kärppiä. Kovin moni ei ole tällä kaudella Kärpissä siihen palkkansa edestä onnistunut. Yhdyn kritiikkiin siitä, kuinka joukkuetta on koottu. Ritchie on vain yksi kallis esimerkki siitä, että pelaajatyyppi ja hankinta kummastuttaa. Onko tuolla peliprofiililla edes mahdollisuus menestyä Kärpissä? Täällä oli joskus hampaaton ja kulmikas Brad Smyth, mutta se oli silloin se.
Suosittelen lukemaan ja miettimään Jatkoajassa Kärppien menestykseen pureutunutta tuoretta kolumnia. Sen verran haastan sitä ja omaakin pelaajahankintojen kritiikkiä, että päävalmentaja Marjamäki on todennäköisesti ehtinyt valintoihin vaikuttaa itsekin, muutenkin kuin fläppitaulun kautta.
Viikonlopun tuloksen perusteella muutokset tuskin jäävät tähän. Tarjoaisin yksittäisiä floppeja sekä ylijäämiä surutta pienemmille jengeille ja ottaisin nuorempaa verta sisään.
