Mestis-viikko: Kaksin käsin tuomareita, Ketterän konttausta ja Jokerien katkennut lentokeli

MESTIS / Artikkeli
Onni Korkka vietti jälleen kahden maalin iltaa perjantaina.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mestiksessä nähtiin menneellä viikolla muun muassa pitkän voittoputken katkeaminen, kahden eri suuntaan kulkevien kärkijoukkueen kohtaaminen sekä tehopuolustajan tähdittämä loppukiri.

Kalenteri kääntyi menneen Mestis-viikon aikana helmikuun puolelle ja runkosarja kääntyi jo kohti loppusuoraa. Kuunvaihdeviikko tarjosi 15 ottelua, joissa nähtiin muun muassa Jokerien törmääminen huippukuntoiseen Hermekseen, TUTOn näyttävä loppukiri JoKP:n isäntänä sekä sarjan kärkikaksikon IPK:n ja Ketterän kohtaaminen.

Seuroissa nähtiin myös vilkasta pelaajaliikennettä, kun TUTO kiinnitti riveihinsä jälleen pitkän linjan Liiga-veteraanin. Janne Keränen solmi seuran kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen, ja hyökkääjä iskikin heti avausviikollaan kahteen otteluun kolme maalia. TUTO purki myös Topias Kasken sopimuksen ja vuokrasi Aatu Aarnion toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Sportista.

Sarjakärki IPK solmi loppukauden mittaisen sopimuksen HIFK:ssa loukkaantumissumaa paikkaamassa olleen Valtteri Kakkosen kanssa. Hokki hankki kanadalaishyökkääjä Jordan Stallardin loppukaudeksi, kun taas RoKi menetti kultakypäränsä Jarkko Harjulan Liigaan Kärppien kiinnittäessä hänet siirtotakarajalla.

TUTO jatkoi Liigan kanssa painimista jättämällä muutoksenhakupyynnön Urheilun Oikeusturvalautakunnalle koskien Liigan päätöstä olla myöntämättä seuralle lisenssiä ensi kaudelle. Pelaajayhdistys ja Mestis puolestaan päättivät lopettaa Liigan kanssa painimisen ja vetäytyä Suomi-kiekon sarjajärjestelmää muovaavista työryhmistä.

Viikon onnistuja

IPK karkaa sarjataulukossa kohti auringonlaskua. Iisalmelaisseura iski jälleen myrskyvaroituksen pöytään voittamalla Ketterän jo kolmatta kertaa kauden aikana, minkä myötä sarjajohto kasvoi keskinäisen ottelun sekä Ketterän myöhemmän konttaamisen jälkeen jo kymmeneen pisteeseen.

Myös yksilötasolla joukkueen kirkkaimmat tähdet hätyyttelevät henkilökohtaisia tilastopalkintoja. Ludwig Persson on kirinyt Leo Ringin pistepörssijohdon vain kolmeen pisteeseen ja Alex Berardinellin kaksi maalia Ketterän verkkoon vankisti hänen johtoaan maalipörssissä.

Alkavan viikon jälleennäkeminen imatralaisten kanssa voi käytännössä jo ratkaista runkosarjan voiton, sillä IPK on pelannut kolme ottelua Ketterää vähemmän.

Viikon pettymys

Ketterän neljään otteluun venynyt tappioputki on jättänyt runkosarjan voittotaistelun jo kaukaiseksi haaveeksi. Sen lisäksi perästä alkaa kuulua, sillä Jokerit roikkuu kolmannella sijalla enää viiden pisteen päässä. Imatralaisseura on viiden ottelun kuntopuntarilla kolmanneksi viimeisenä, vain RoKia ja FPS:ää edellä. 

Vaikkakin tiukan otteluohjelman taakse on helppo piiloutua, tappio IPK:lle oli erittäin kallis. Myös kotona kärsitty 1–3-tappio KOOVEElle voi käydä lopulta kalliiksi. Mikäli Ketterä ei korjaa kurssiaan, ei voida pitää mahdottomuutena sitä, että seura joutuisi vielä taistelemaan kotiedustaan pudotuspeleihin.

Viikon yllättäjä

Hermes jatkoi viikolla siitä, mihin se viime viikonlopun KOOVEE- ja FPS-voitoissa jäi. Kokkolalaisten viikonloppureissu pääkaupunkiseudulle sai hyvän alun, kun K-Vantaa kaatui lukemin 2–6. Todellinen hauiksen näyttö Hermekseltä nähtiin kuitenkin lauantaina, kun se päätti Jokerien kahdeksan ottelun voittoputken Nordiksella vakuuttavalla 1–3-voitolla.

Hermes on noussut taistelemaan jopa kotiedusta pudotuspeleissä. Kuudentena sarjataulukossa oleva seura on vain kahden pisteen päässä TUTOsta, eikä Kiekko-Espoon kuuden pisteen kaulakaan ole tavoittamattomissa. Jopa 13 ottelun pisteputkeen yltänyt Arttu Lausniemi valittiin kuukauden pelaajaksi suvereenisti hänen saatuaan 52,1 % äänistä. Lausniemi pelasi tammikuussa 12 ottelua, joista hän jäi pisteittä vain kuun ensimmäisessä.

Viikon erikoisuus

Viikon ja kenties koko kauden erikoisin pelipaitatempaus nähtiin Vantaalla lauantaina, kun K-Vantaa ja Helsingin Jääkiekkotuomarit Ry järjestivät yhteistyössä Dumaripäivän. Erikoispäivän tarkoituksena oli saada lisää näkyvyyttä erotuomaritoiminnalle, nostaa erotuomareiden arvostusta sekä tukea uusien erotuomareiden rekrytointia.

Kotijoukkue pelasi avauserän raitapaidoissa – kuinkas muuten. K-Vantaa porskutti teemapäivän kunniaksi vakuuttavaan 8–4-voittoon TUTOsta.

K-Vantaa pelasi avauserän raitapaidoilla.

Mennyt viikko tarjosi myös mielenkiintoisia tilastonostoja. Kiekko-Espoon maalivahti Jani Lampinen vietti varsinaista tehoviikonloppua hallitsevan mestarin murskatessa RoKin peräkkäisinä päivinä yhteismaalein 3–11. Lampinen jakoi kiekkoa joukkuekavereilleen ja merkkautti yhteistehot 0+3 kahteen otteluun nousten samalla kovatasoisen maalivahtien pistepörssin jaetulle kärkisijalle.

Myös TUTOn riveihin pikaisen Liiga-lainakomennuksen jälkeen palannut Onni Korkka jatkoi tyylillä siitä, mihin hän ennen lähtöään jäi. Puolustaja palasi kokoonpanoon JoKP-otteluun ja johti turkulaisten päätöserän loppukiriä kahden maalin takaa-ajoasemasta. Ensin Korkka tasoitti ottelun näyttävällä soololla vain reilu kolme minuuttia ennen päätössummeria, minkä jälkeen hän laukoi jatkoajalla voittomaalin.

Viiden ottelun pisteputkessa oleva Korkka on noussut jo puolustajien pistepörssin kärkikymmenikköön. 21 otteluun hän on iskenyt tehot 11+10. Komean maalisaldon myötä Korkka pitää hallussaan puolustajien maalipörssin kärkisijaa.

Alkavan viikon mielenkiintoisimmat ottelut

IPK ja Ketterä kohtaavat toisensa jälleen keskiviikkona, tällä kertaa Iisalmessa. IPK on pelannut kolme ottelua Ketterää vähemmän, joten Ketterä on miltei pakkovoiton edessä, jos joukkue halajaa vielä runkosarjan voittotaisteluun. Kaksi viimeistä pudotuspeliviivan ylläpuolella olevaa joukkuetta kohtaavat torstaina Keuruulla, kun KeuPa isännöi RoKia, joka on sarjataulukossa kolme pistettä keuruulaisia edellä.

Perjantaina Jokerit pääsee hakemaan Hermeksestä revanssia Kokkolassa. Lauantain kovin taistelupari nähdään jälleen Iisalmessa, kun hallitseva mestari Kiekko-Espoo haastaa IPK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle