Blackhawksin uuden aikakauden alku
Chicago Blackhawksin uudelleenrakennus otti sen tärkeimmän askeleen jo voitetun varausloton yhteydessä; itse viimeöinen valinta oli lopulta vain muodollisuus. Connor Bedardissa Blackhawks saa itselleen sukupolvitason talentin ja palasen, jonka ympärille seura voi alkaa rakentaa uutta dynastiaa.
Bedardin kohdalla ylisanoja ei voi käyttää liikaa. Hän on jo nyt vähintään lähellä koko maailman parhaan laukojan statusta, jolle 50 maalin rajapyykin rikkominen pitäisi olla kaudesta toiseen itsestäänselvyys jo varsin nopealla aikataululla.
Työkalupakista löytyvät myös poikkeuksellinen pelikäsitys, tällä kaudella runsaasti kehittynyt pelinteko-osaaminen, dynaaminen luistelu ja 177-senttisestä varresta huolimatta myös vahvat fyysiset taidot yhdistettynä huipputason työmoraaliin ja asenteeseen, jotka tulevat mahdollistamaan sentterinä pelaamisen myös NHL-tasolla. Bedardilla ei ole Connor McDavidin poikkeuksellista luistelua, mutta hän on monilta osin samanikäistä McDavidia parempi pelaaja.
Blackhawks osui naulan kantaan myös toisella ykköskierroksen varauksellaan nappaamalla Oliver Mooren vuorolla 19. Ehkä hieman yllättäen tilaisuudessa alaspäin valuneen yhdysvaltalaissentterin olisi kuulunut mennä kymmenen kärjessä. Monipuolisella osaamisella varustetulta Moorelta löytyy myös yksittäinen poikkeusominaisuus: hän on varausluokan paras luistelija. Hän on pelaaja, josta tulee lähes varmasti vähintään kolmosketjun laadukas kahden suunnan hyökkääjä, mutta jolla on myös potentiaalia myös parempaan, jos Blackhawksin pelaajakehitys osaa asiansa.
Kekäläisen lottovoitto
Kolmannella vuorolla varannut Jarmo Kekäläisen Columbus Blue Jackets oli täysin Anaheim Ducksin valintojen armoilla. Kun seura päätyi lopulta hieman yllättäen, joskin jo ennakkoon huhutulla tavalla varaamaan ruotsalaishyökkääjä Leo Carlssonin varaustilaisuuden toisena pelaajana, Kekäläisen työ oli lopulta todella helppo.
Blue Jacketsin kolmatena varaamaa Adam Fantillia voidaan pitää ykkösvarauksen arvoisena talenttina keskivertovaraustilaisuudessa. Yliopistosarja NCAA:n parhaana pelaajana heti tulokaskaudellaan palkittu isokokoinen sentteri on fyysisyydeltään varaustilaisuuden kärkiyksilö, joka aiheuttaa NHL-puolustajille päänvaivaa sekä kiekollisten taitojen että fyysisen pelaamisen ja periksiantamattomuuden kautta. Peliälyssä Fantilli voi jäädä niukasti Carlssonille, mutta samalla hän on ruotsalaista parempi luistelija ja laukoja sekä myös isompi fyysinen pelote.
Parhaina vuosinaan Fantilli voi olla NHL:ssä 45 maalin ja 100 pisteen ykkössentteri, joka tuo merkittävää lisäarvoa myös puolustussuuntaan. Hän on juuri sitä, mitä organisaation mullistavaa ykkössentteriä kaivannut Blue Jackets tähän kohtaan eniten tarvitsi.
Mitškovin valinta oli Flyers
Ensimmäisten vuorojen jälkeen kaikki katseet kiinnittyivät siihen, mikä joukkue päätyisi varaamaan venäläislaituri Matvei Mitškovin. Hyökkäyssuunnan talentiltaan Mitškovin edelle tässä varausluokassa voidaan nostaa vain Bedard; puhutaan poikkeuksellisesta virtuoosista, joka taidoiltaan menisi myös keskivertovaraustilaisuudessa ensimmäisenä.
Mitškovin kohdalla kysymysmerkit liittyivät... no, lähes yksinomaan jään ulkopuolisiin seikkoihin. Yhdysvaltoihin matkustettuaan hän antoi lopulta haastatteluja vain kouralliselle seuroja, eikä raporttien mukaan antanut itsestään niissä kaikissa kovin ruusuista kuvaa. Kauden aikana häntä pääsi haastattelemaan myös hyvin rajallisesti, eivätkä seurapomot päässeet myöskään näkemään häntä tositoimissa paikan päällä. Lisäksi taustalla varjostaa myös muun muassa hyvin nuorena solmittu pitkä KHL-sopimus, jonka olisi määrä jatkua vuoteen 2026 asti.
Lopulta odotus päättyi seitsemännellä vuorolla ja Philadelphia Flyersin toimesta. Pelaajan ja seuran antamien kommenttien perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että Flyers oli Mitškovin selkeä ykkösvalinta ja osasi myös pelata korttinsa tavalla, joka tämän varauksen mahdollisti. Spekulointi Mitškovin tilanteen ympärillä ei kuitenkaan lopu tähän, vaan tästä varauksesta tullaan puhumaan vielä pitkään.
Coyotesin venäläiset
Jos jo viime vuoden varaustilaisuus osoitti, etteivät monet seurat lopulta juuri kaihtaneet venäläispelaajien varaamista, tänä vuonna peräti kolme venäläispelaajaa kuuli nimensä 12 ensimmäisen joukossa. Näistä peräti kaksi päätyi Arizona Coyotesiin. Organisaatio valitsi ensin järkälemäisen puolustajan Dmitri Simaševin kuudennella vuorolla ja myöhemmin vielä isokokoisemman laiturin Daniil Butin 12. vuorolla.
Molempia valintoja voidaan pitää varausnumeroihin nähden pienoisina yllätyksinä ja rohkeina, uhkarohkeinakin vetoina. Simašev liikkuu 194-senttiseksi puolustajaksi poikkeuksellisen hyvin ja sulavasti sekä puolustaa vuorenvarmasti sekä suoria hyökkäyksiä että päätypelejä, mutta hänen hyökkäyspään tuotantonsa laahasi pahasti tällä kaudella. Potentiaalia on parempaan. Hän on liikkeensä, raamiensa ja puolustustaitojensa ansiosta hyvin todennäköinen NHL-pelaaja, mutta samalla Coyotes jätti pöydälle todennäköisempiä tähtipelaajia.
But on todellinen jokerikortti, joka jakaa mielipiteitä kykyjenetsijöiden keskuudessa. 195-senttinen ja 92-kiloinen laituri on käsistään erittäin taitava ja hyökkäyssuuntaan luova, mutta hän on myös tässä vaiheessa varsin raaka talentti. Korkea potentiaali löytyy kyllä kaiken natsatessa täydellisesti, mutta samalla Coyotes jätti varaamatta muun muassa seuraavalla vuorolla Buffalo Sabresiin menneen huippuälykkään Zach Bensonin.
Toisaalta Coyotesia on arvostettava riskienotosta ja omaperäisistä valinnoista, toisaalta seura ei ole lähihistoriassa myöskään välttynyt epäonnistumisilta korkeilla ja jonkun verran konsensusta vastaan tehdyillä varausvuoroilla (katson teitä, Barrett Hayton ja Victor Söderström).
Ruotsalaisen pelaajakehityksen juhla jatkuu
Viime vuonna neljä, sitä edellisenä kuusi, sitä edellisenä kaksi (jotka molemmat top-7). Ensimmäisellä kierroksella varattujen ruotsalaispelaajien saldot viime vuosilta ovat yksinkertaisesti vakuuttavaa lueteltavaa. Eikä tämä vuosi ollut poikkeus, kun jälleen peräti kuusi ruotsalaista varattiin 32 ensimmäisen pelaajan joukossa, kruununjalokivenä toki Carlssonin kakkosvaraus Ducksiin.
Kiekollisista ja hyvin liikkuvista puolustajista on tullut Ruotsin ykkösvientituote, ja tänäkin vuonna kahdeksasta ensimmäisellä kierroksella varatusta puolustajasta peräti kolme oli voittamassa hopeaa sinikeltaisissa paidoissa tämän kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
Vancouver Canucks poimi vuorolla 11 loistavasti liikkuvan ja fiksun Tom Willanderin, joka suuntaa ruotsalaisittain hieman poikkeuksellisesti ensi kaudeksi NCAA:han ja Bostonin yliopistoon. Detroit Red Wings nappasi puolestaan vuorolla 17 muun muassa viime talven alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa loistaneen hyökkäysvoimaisen Axel Sandin Pellikan. St. Louis Bluesin haaviin päätyi puolestaan jo paljon SHL-kokemusta viime kaudesta kerryttänyt Theo Lindstein vuorolla 29.
Pitääkö suomalaisesta pelaajatuotannosta olla huolissaan?
Yhtään suomalaispelaajaa ei lopulta varattu ensimmäisellä kierroksella tämän vuoden varaustilaisuudessa. Tämä ei yllättänyt, sillä kyseessä on heikoin ikäluokka suomalaisittain pitkään aikaan ja oikeastaan vain HIFK-hyökkääjä Kasper Halttusella ajateltiin olevan edes jonkinlainen ohut sauma myöhäiseen ykköskierroksen varaukseen.
Tämä on jo toinen kerta viimeiseen kolmeen vuoteen, kun suomalaispelaajia ei nähdä lavalla varaustilaisuuden ensimmäisenä päivänä. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Lähestymistapoja on useampia. On totta, että pelaajatuotanto on syklistä, vaikkakin peruslähtökohdat eri maiden välillä vaihtelevat. Ensi vuonna todennäköisesti useampi suomalainen varataan jälleen ykköskierroksella, kun taas ruotsalaisittain kyseessä vaikuttaisi olevan varsin vaisu ikäluokka ainakin kärkitalentin osalta.
Toisaalta suvantovaiheesta alkaa olla nyt jo pidemmän ajan näyttöä. Vuosina 2020–2022 ykköskierroksella varattiin suomalaisista vain Anton Lundell, Joakim Kemell ja Brad Lambert, vuosina 2017–2019 peräti 11 pelaajaa. Vuosina 2020–2022 suomalaispelaajia varattiin yhteensä keskimäärin 15,6, kun vastaava lukema vuosina 2017–2019 oli 20,3. Ja kuten aiemmin todettua, tänä vuonna kokonaissaldo tulee olemaan todennäköisesti lähihistorian alhaisin.
Syyt tälle kehitykselle ovat varmasti erittäinkin monisyiset, mutta erottavat tekijät suomalaisten ja ruotsalaisten tai pohjois-amerikkalaisten kärkiyksilöiden välillä ovat selkeät: yksilölliset lajitaidot, dynaamisuus ja erityisesti luistelu. Luistelussa keskiverto suomalaislupaus jää auttamatta jälkeen esimerkiksi ruotsalaista vastinpariaan, vaikka Lambertin kaltaisia poikkeuksia tulee silloin tällöin vastaan. Tämä vaikuttaa todella karulla tavalla suomalaispelaajien osakkeisiin varaustilaisuudessa, sillä luistelua pidetään ehdottomasti yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista NHL-seurojen taholla.
Tähän pitäisi oikeasti alkaa löytää ratkaisuja. Ainakin jos halutaan, että Suomi alkaa jälleen edes orastavasti ottaa kiinni Ruotsia pelaajatuotannossa.