Pikkuleijonien viime vuoden MM-turnaus päättyi katastrofiin. Juniorkronor ei vain nöyryyttänyt, vaan suoraan sanoen tuhosi Pikkuleijonat turnauksen välierässä Lappeenrannassa lukemin 10-0.
Viime vuonna jäi luu käteen, mutta tänä vuonna saman ei pitäisi missään nimessä toistua. Pikkuleijonilla on poikkeuksellisen paljon hyökkäysvoimaa niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, mutta onko ongelma puolustavien puolustajien puute ja omissa pelaaminen?
Muun muassa näihin kysymyksiin pyrkivät löytämään vastauksen tässä dialogissa Jatkoajan maajoukkue-toimituspäällikkö Mika Pukkinen sekä Hockey Prospectin kykyjenetsijä Toni Rajamäki.
Pukkinen: Lähtökohtaisesti ajattelisin, että Veini Vehviläinen on Pikkuleijonien ykkösvahti kohtuullisen hyvin sujuneen Mestis-kauden vuoksi. Oikeastaan Vehviläinen on ollut ykkösvahdin roolissa poikkeuksetta myös poikien maajoukkueissa.
Myös Christian Heljanko on hyvä vaihtoehto, mutta luulisin hänen olevan kakkosvahtina. Oletan kuitenkin, että hän pelaisi muutaman ottelun turnauksessa.
"suurin huolenaihe on Pikkuleijonien alakerta, joka ei ole antanut maalivahdeille tarpeeksi tukea"
Rajamäki: Ostan tämän väitteen. Vehviläinen on ollut tämän ikäluokan selvä ykkönen jo pitkään, joten hän myös aloittaa kisat siinä roolissa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että Veinin suoritukset kansainvälisissä peleissä eivät ole olleet samaa luokkaa kuin Mestiksessä, ja Heljankolla on täysi mahdollisuus ryöstää ykkösvahdin paikka kisojen aikana. Heljankolla on kuitenkin takana mahtava kausi A-nuorissa ja itseluottamus pitäisi olla kohdillaan.
Pukkinen: Kyllä. Veini on pelannut ainoastaan satunnaisia hyviä pelejä kansainvälisellä tasolla. Esimerkiksi kuluvan kauden harjoitusottelut maajoukkueessa ovat menneet nuorukaisella pahasti penkin alle, eikä syksyllä pelattu Ivan Hlinkan muistoturnaus ollut mitenkään vakuuttava.
Mutta tämän kauden Pikkuleijonien harjoitusottelut ovat olleet myös Heljankolta järjestään kohtalaisen surkeita esityksiä. Tämä maalivahtipari on selkeästi potentiaalinen, jonka kertoo esimerkiksi melko korkeat ranking-sijoitukset kykyjenetsijöiden listoilla eurooppalaisten maalivahtien osalta.
Voisiko maalivahtiosasto, joka perinteisesti on ollut Suomen vahvuus, ollakin tällä kertaa kompastuskivi peilaten kaksikon kansainvälisiä näyttöjä?
Rajamäki: Minulta löytyy luottoa tähän veskarikaksikkoon, mutta suurin huolenaihe on Pikkuleijonien alakerta, joka ei ole antanut maalivahdeille tarpeeksi tukea.Suomen pakistosta löytyy iso määrä kiekollista taitoa, mutta oman pään spesialistit puuttuvat täysin.
Suomen parhaimmat puolustuspään pelaajat ovat Jarkko Parikka ja Olli Juolevi, mutta tämä kaksikko on parhaillaan loukkaantuneena. Juolevia ei kisoissa nähdä ja Parikankin tilanne näyttää huonolta.
Mistä puolustava puolustaja?
Pukkinen: On totta, että Suomella on puolustuksessa paljon kiekollista taitoa, mutta Joulevi ja Parikka ovat suuri menetys. Etenkin, jos tilanne on se, että Parikka ei kisoihin pääse.
Kiekollista taidon edustajia löytyy esimerkiksi myös Veeti Vainio, joka on tahkonnut kiitettäviä määriä pisteitä nuorten SM-liigassa kuluneella kaudella ja kerkesihän hän muutaman liigaottelunkin pelata. Myös esimerkiksi Otto Leskinen edustaa tätä osastoa, joskin on hiukan monipuolisempi.
Markus Niemeläinen voisi kenties tuoda kokoa ja fyysistäkin puolta Pikkuleijonien alakertaan, mikäli hänet kisoihin valitaan. Rooli ei kuitenkaan välttämättä nousisi kovin suureksi, mutta pitäisin itse häntä tälle tontille potentiaalisena vaihtoehtona, vaikka kokemattomuus saattaisikin omalla alueella näkyä.
"menestyvä joukkue tarvitsee aina lassekukkosia ja ossiväänäsiä"
Lisäksi heittäisin väitteen, että Ilveksen A-nuorissa pelaavat Jesper Mattila ja Juuso Välimäki voisivat pelata samassa pakkiparissa Pikkuleijonissa, koska kummatkin valittaneen kisoihin.
Kaksikko olisi toisilleen tuttuja, joka loisi hyvän valmiin kaksikon alakertaan. Mielestäni tällä kaksikolla on osaamista myös omiin ja tällä kaudella esimerkiksi Mattila on mennyt oman pään pelaamisessa reilusti eteenpäin.
Rajamäki: Tilanne on kieltämättä huono: Vainio ja Vili Saarijärvi ovat loistavia ylivoimapelaajia Suomen takalinjoilla, mutta he ovat auttamatta liian heppoisia omassa päässä.
Leskinen on lähtökohtaisesti kiekollinen puolustaja, mutta näyttänyt myös olevansa loistava pelaaja puolustuspäässä ja hän onkin Pikkuleijonien parhaimpia oman pään pelaajia, mikä kertookin tästä tilanteesta kaiken oleellisen.
Niemeläinen on iso puolustaja, mutta hänkään ei vielä käytä kokoaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mattila-Välimäki-akseli pelaa hyvin yhteen, mutta ikävä kyllä heidänkin vahvuutensa ovat enemmän kiekollisessa pelissä.
Suomen ainut todellinen stay-at-home-puolustaja on Juho Rautanen, mutta hänenkin kisalipunsa lunastaminen on kovan työn takana.
On positiivista, että meillä on kerrankin käsiä alakerta täynnä, mutta menestyvä joukkue tarvitsee aina lassekukkosia ja ossiväänäsiä. Tähän kun vielä lisätään se fakta, että meillä on poikkeuksellisen hyökkäysorientoitunut yläkerta, ei tarvitse ihmetellä, miksi Pikkuleijonien harjoituspeleissä on verkko heilunut enemmän kuin laki sallii.
Terävä kärki - "ehkäpä kaikkien aikojen kovin Leijona-hyökkäys"
Pukkinen: Tuossa väitteessä on paljon asiaa. Pikkuleijonat on puolustuksen kannalta, ja toisaalta myös hyökkäyksessäkin, todella hyökkäysorientoitunut ja se on ongelma tänä vuonna jopa ongelma.
Tässä on päävalmentaja Mika Marttilalle paljon mietittävää, miten puolustus saadaan organisoitua järkevästi. Pelkällä hyökkäämisellä kun ei voita pelejä. Ja tämä korostuu, mitä pidemmälle turnauksessa mennään.
Hyökkäyksessä Pikkuleijonilta löytyy tänä vuonna melko poikkeuksellistakin taitoa ainakin Jesse Puljujärven muodossa. Kukaan ei varmasti kyseenalaista, jos väitän, että Puljujärvi pelaa Pikkuleijonien ykkösnyrkin oikealla laidalla ja Sebastian Aho vasemmalla laidalla.
Nuorukaiset ovat tuttuja toisilleen ja pääsisivät pelaamaan ominaisinta paikkaansa. Sentteri tähän kolmikkoon onkin sitten toinen asia, mutta ehdottaisin tähän ykköstrioon Arttu Ruotsalaista, joka on aiemmin pelannut Kärpissä yhdessä Puljuärven ja Ahon kanssa. Kemiat voisivat löytyä nopeastikin.
"Väittäisin, että tänä vuonna on mahdollisuus palata jälleen mitalikantaan"
Niin kova kuin tämä aiemmin mainittu kentällinen onkin, niin kakkoskentälliseen löytyy vielä kaivaa liigastatuksella liikkuvia pelaajia, kuten esimerkiksi Jonne Tammela.
Nostaisin kuitenkin kärppäkolmikon ainakin nimelliseksi ykkösketjuksi.
Rajamäki: Paperilla se voi olla Suomen ykköskenttä, mutta todellisuudessa Pikkuleijonilla on tänä vuonna kaksi niin sanottua ykköskenttää ja hyvin potentiaalinen kolmoskenttä. Kärpät-kolmikko pelannee yhdessä, mutta meidän toisen ykköskenttämme rooli on vähintäänkin yhtä suuri.
Julius Nättinen on ollut tänä vuonna suorastaan dominoiva ja hän on muodostanut Tammelan ja Sami Tavernierin kanssa loistavan kolmikon kansainvälisillä jäillä. En olisi yllättynyt, mikäli tämä trio vastaisi pääosin Pikkuleijonien tehoista.
Kolmoskenttäänkin jäävät vielä Aleksi Saarela, Petrus Palmu ja Patrik Laine. Heiltäkin löytyy valtava potentiaali ja varsinkin Palmun temput ovat olleet aiemmin tällä tasolla mahtavia.
Mikäli meillä ei tule loukkaantumisia hyökkäysosastolla, puhutaan ehkäpä kaikkien aikojen kovimmasta Leijonat-hyökkäyksestä. Suomen menestys on aina perustunut kovaan työntekoon eikä taitoon, joten menestystä on turha automaattisesti odottaa.
Onneksi meidän neloskenttämme jää sellaisia vaihtoehtoja kuten Jouka Juhola, Joonas Niemelä, Julius Mattila, Topi Piipponen sekä Kasper Björkqvist. Kaikki heistä edustavat juurikin perisuomalaista taistelijaa, jollaisia jokainen menestyvä joukkue kaipaa.
Mahdollinen paluu mitalikantaan
Pukkinen: Siinä olet oikeassa. Tammelan näytöt ovat olleet myös liigajäillä hyvää luokkaa ja Nättinen on paukuttanut huikeita tehoja Pikkuleijonissa. Kunhan Tavernier löytää pelijuonensa heti alusta lähtien, niin on tässä myös varsin hyvä kolmikko.
"Jos viisikkopelaaminen saadaan kuosiin, niin Pikkuleijonilla on tänä vuonna mahdollisuus mennä pitkällekin"
Palmu on ollut myös hyvä pelaamissaan otteluissa. Vaikka hän onkin ketterä, niin koko on nuorukaisen ainoa merkittävä ongelma. Voisin ostaa ehdotuksesi myös kolmoskentäksi, siitä löytyy myös hyvä määrä potentiaalia ja maalintekotaitoa.
Neloskentällinen onkin hiukan mutkikkaampi ratkaista ja uskon, että se kentällinen elää eniten turnauksen aikana. Selvää on, että näilläkin mainitsemillasi viimeisellä viidellä pelaajalla on tonttinsa kenties myös alivoimalla, mutta etenkin siinä työtätekevässä roolissa.
Jälleen sanosin, että Marttilalla on mietittävää, miten rakentaa näistä toimiva duunarikentällinen. Onneksi vaihtoehtoja ja variaatioita löytyy.
Moneen kertaan on tässä tuotu esille, että Pikkulejonien joukkue sisältää runsaasti taitoa ja ylivoima perustunee hyvin pitkälti kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Minkälaiselta näyttäisivät sinun alivoimakentällisesi?
Rajamäki: Ainakin Kärpät-kaksikko Ruotsalainen ja Aho saavat myös alivoimalla roolia. Heidän lisäksi meidän nimekkäistä hyökkääjistämme Saarela ja Nättinen ovat tärkeitä nimiä vajaalukuseina pelatessa.
Tärkeäksi alivoimapelaajaksi tituleeraan myös Blues-hyökkääjä Niemelän. Hän on loistava aloituksissa, lukee peliä oikein ja pistää kroppansa aina likoon. Ali- ja ylivoimaan meiltä löytyy tekijöitä, mutta viisikkopelissä riittää hiottavaa.
Pukkinen: Kyllä. Uskoisin, että jos viisikkopelaaminen saadaan kuosiin, niin Pikkuleijonilla on tänä vuonna mahdollisuus mennä pitkällekin. Toisaalta kova oli joukkue viime vuonnakin, mutta puolivälieräottelu Ruotsia vastaan sai lähes sielun itkemään. Juuri niin hirvittävältä se kaikkiaan näytti.
Viimeksihän Suomi oli finaalissa alle 18-vuotaiden MM-kisoissa vuonna 2006, jonka jälkeen on irronnut ainoastaan kolme pronssia. Väittäisin, että tänä vuonna on mahdollisuus palata jälleen mitalikantaan.
Rajamäki: Viime vuotinen farssi tuskin toistuu ja mitalimahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat. Kultamitali kuulostaa hieman utopistiselta, mutta koska kyse on paras yhdestä -systeemi, kaikki on mahdollista.
Pukkinen: Jäämme odottamaan lopputulosta. Yhdestä poikki on aina MM-turnausten suola.