Kaudella 2012-13 positiivisiin yllättäjiin kuulunut HPK kiilasi runkosarjasta suoralle pudotuspelipaikalle vastoin lähes kaikkia odotuksia. Ari-Pekka Selinin johdolla taistellut joukkue oli hyvin rakennettu. Tärkeimmät pelipaikat oli täytetty laadukkailla pelimiehillä ja heitä säesti kovaan työntekoon soveltuva lauma nousevia kykyjä sekä likaisen työn tekijöitä.
Resepti kesti neljännesvälieriin saakka. Tuolloin särmikkäämpi JYP löysi pelistään enemmän vaihteita ja ratkaisijoita kuin HPK. Myös avainmiehet onnistuivat paremmin. Hämeenlinna suuntasi kesälomalle hieman pettyneenä, mutta hyvän kauden pelanneena.
Myös yleisö kiitti, sillä HPK keräsi runkosarjassa kaikkien aikojen ennätysyleisönsä. Tälle kaudelle lähtiessä kuuluukin kysyä, voiko HPK onnistua nyt vielä paremmin? Entä kuinka se tapahtuu?
Päävalmentaja Ari-Pekka Selin ja ykkösvahti Mika Järvinen jättivät seuran kesällä. Valmentajaksi nimettiin myöhemmin Kai Rautio ja maalivahdiksi tarjolla on yhteensä kolme edustusjoukkueessa tuoretta kasvoa.
Kyseisten palasten päälle olisi helppo asettaa kysymysmerkkejä. Rautio on päävalmentajana vielä katsomaton kortti, eikä yhdelläkään maalivahdeista ole kokemusta ykkösmaalivahtina olemisesta liigatasolla.
HPK:n tukipilarina ja sitä kohti pudotuspelejä kuljettavina ominaisuuksina ovat kuitenkin joukkueen runko ja sen pelitapa. Siinä missä aiemmin mainituilla osilla nähtiin iso muutos, ovat HPK:n runko sekä pelikirja samalla sivulla kuin viime vuonna.
Pelitapa ja materiaali "synkkaavat"
Harjoituspelien perusteella pelitapa on lähes sama kuin viime vuonna. HPK pistää aktiivisena hämähäkkinä keskialueen tukkoon ja kääntää kiekon nopeasti hyökkäyspäätyyn. Sävyeroa syntyy siinä, että Rautio haluaa puolustajiensa avaavan peliä entistä nopeammin. Lisäksi Rautio haluaa puolustajiensa tukevan hyökkäyksiä vielä aktiivisemmin.
Sentterien ja laiturien aktiivinen pelaaminen auttaa myös omassa päässä, jota lujasti töitä tekevät hyökkääjät auttavat iskemällä hanakasti kiinni vastustajaansa. Se auttaa onnistuessaan HPK:n puolustajia rauhoittamaan peliä saadakseen kiekon riskittä ja fiksusti liikkeelle. Tämä auttoi viime kaudella esimerkiksi Ossi-Petteri Grönholmia pelaamaan elämänsä parhaan kauden, kun mies sai keskittyä omiin vahvuuksiinsa liiallisen yrittämisen ja tilanteista ulos ajamisen sijaan.
Materiaali tukee pelitapaa ja toisinpäin. Laitahyökkääjiltä ei puutu tänäkään vuonna luistelunopeutta. Puolustajien kirjo on suhteellisen tasapaksu, mutta liigatasolle kykeneviä pelaajia on enemmän kuin pelaamaan mahtuvan kuusikon verran.
HPK hakee vielä ykkös- tai kakkossentterin paikalle kiekollista osaamista ainakin Pohjois-Amerikan suunnalta. Tälläkään materiaalilla HPK ei senttereihinsä varsinaisesti kaadu, sillä vaikka Juha Kiilholma, Robert Leino ja Otto Paajanen eivät todennäköisesti riko 20 tehopisteen rajaa, hoitaa jokainen peliminuuttinsa laadukkaasti. Etenkin Kiilholman yhteistyö Tuomas Vänttisen kanssa on esimerkillistä kaksinkamppailujen hoitamista illasta toiseen.
HPK:n vahvuus on myös sen heikkous
Mihin HPK voi sitten kautensa suhteen kaatua? HPK:n umpikuja on sama kuin sen vahvuus. Materiaali ja pelitapa eivät ole kokeneet suurta muutosta kesän aikana. Tuttu ja turvallinen tuottaa tuloksia, mutta millä tavalla joukkue selättää vastoinkäymiset?
Viime kauden lopussa nähdyt kokeilut pelitavan suhteen eivät kantaneet hedelmää. HPK pärjää nykyisellä tyylillään, mutta se on sen kanssa omalla tavallaan yhden kortin varassa. Jos tämä ei toimi, ei joukkueesta ole välttämättä toisenlaisen pelitavan toteuttajaksi.
Kiekollisen pelin suhteen pakkien taito on rajallista, joten ilman Craig Schiran, Aleksi Laakson ja Juuso Vainion suuria harppauksia kiekollisessa pelissä mennään jo valmiiksi rajoilla.
Sama koskee hyökkääjiä, joiden avulla kiekko liikkuu, mutta potentiaalisia kiekollisia läpimurtoja ykköskentän jälkeen on vain Teemu Rautiaisen ja Borna Rendulicin näpeissä.
Syvyyttä laituriosastolla riittää, mutta leveä materiaali sotii omalla tavallaan myös itseään vastaan. Mikäli Tuomas Santavuoren tai Jesse Saarisen tapaiset pelaajat tippuvat hajaminuuteille kolmos- tai neloskenttään, on maalivirettä turha etsiä.
Hämeenlinnassa on kauden alkaessa monta pelaajaa ja kannattajaa, jotka täytyy pitää vähintään yhtä tyytyväisenä kuin viime kaudella. Monta nälkäistä suuta, monta viime kauden tarjonnasta pitänyttä kannattajaa. Ehkä niin monta, että reseptejä pitäisi terästää myös naapurin kokkikirjasta.