Tapaninpäivänä kiekko putoaa Torontossa jäähän alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkamisen merkiksi. Avausottelussa kohtaavat Tanska ja Venäjä. Pari tuntia myöhemmin Montrealissa oman urakkansa aloittaa myös Suomi, joka saa vastaansa Yhdysvallat.
Jatkoajan toimituksesta paikan päällä ovat myös Miika Arponen ja Lauri Meriläinen, jotka pureutuvat tässä artikkelissa Suomen joukkueen lähtökohtiin ennen kisoja.
Miika Arponen: Lauri, viime vuoden kultajoukkueen menestys pohjautui pitkälti Juuse Saroksen esittämään loistavaan maalivahtipeliin. Onko samaa odotettavissa tänä vuonna?
"Hongan takana on enemmän tai vähemmän arvokisatasolla kokemattomia pakkeja"
Lauri Meriläinen: Tänä vuonna Suomi nojaa entistä enemmän hyvään maalivahtipeliin, oli maalilla sitten Saros tai Ville Husso. Erityisesti puolustus on heikompi edellisiin kisoihin verrattuna, vai oletko eri mieltä?
Arponen: En ole. Ville Pokan, Rasmus Ristolaisen ja Esa Lindellin poissaolo ei voi olla näkymättä jäällä. Jo viime vuonna mukana ollut Julius Honka kantaa erittäin suurta vastuuta sekä kiekollisesta pelistä että puolustamisesta Suomen takalinjoilla. Lisäksi Los Angeles Kingsin syksyn harjoitusleirillä ihastuttanut Alex Lintuniemi pelannee isoja minuutteja. Joni Tuulola loukkaantui harmittavasti syksyllä, eikä toipunut pelikuntoon kisoihin mennessä. Kuinka paljon Suomi lopulta jää kaipaamaan hänen panostaan?
Meriläinen: Tuulola oli aivan liekeissä syyskaudella. Isolla itseluottamuksella hyökänneen ja virheettömästi puolustuspäässä operoineen Tuulolan flow-tila olisi taannut Hongan taakse tarvittavaa tulitukea.
Hongan viime kisat olivat odotuksiin nähden lähes katastrofi. Näissä kisoissa nähdäänkin aivan varmasti sisuuntunut ja kauden kokeneempi jyväskyläläinen. En voi kuitenkaan olla pidempään nostamatta esiin yhtä nimeä, josta sinäkin olet varmasti innoissasi. Onko KalPan Joonas Lyytisellä eväitä nousta jopa koko kisojen johtavaksi puolustajaksi?
Arponen: No ei kai nyt sentään ihan koko kisojen johtavaksi puolustajaksi. Oikeastaan yllätyn, jos nousee edes Suomen johtavaksi puolustajaksi; sen verran kova luu Honka on. Mutta erittäin hyvät kisat Lyytisellä on eväät pelata joka tapauksessa. Nashville Predators ja Janne Kekäläinen tiesivät mitä saavat, kun varasivat kuopiolaisen viime kesän draftissa.
Lyytisen vahvuudet ovat loistava luistelutaito ja pelinopeus, joille Suomen puolustuksella on varmasti käyttöä. Varsinkin eurooppalaisia joukkueita vastaan Lyytinen voi olla suorastaan pitelemätön.
Kaikesta huolimatta Suomen puolustus on silti kohtalaisen iso kysymysmerkki. Hongan takana on enemmän tai vähemmän arvokisatasolla kokemattomia pakkeja. Jos joukkueesta pitäisi nimetä yksi Akilleen kantapää, niin se olisi nimenomaan pakisto.
Meriläinen: Siirtykäämme sulavasti hyökkäykseen. Nyt joukkoja ei ole johtamassa jäällä omalla esimerkillään Teuvo Teräväinen. Kiekollista taitoa on usealla pelaajalla, johtajaominaisuuksia joillakin ja todellista kovan paikan kylmäpäisyyttä muutamilla.
"Yksi asia on ainakin varmaa: Lehkosella ja Kapasella riittää nälkää!"
Yhdellä pelaajalla ei Teräväistä varmastikaan voida korvata, mutta tähtiyksilöt eivät olekaan tämän joukkueen juttu. Ei ollut itse asiassa edes viime kisojen joukkueen, mutta Teräväinen nyt vaan sattui olemaan dominoiva.
Onko yhtä Teräväistä köyhempi hyökkäyskalusto lopulta kuitenkaan merkittävästi heikompi viime kisoihin verrattuna?
Arponen: Hyökkäyksen onnistuminen kulminoituu lopulta keskushyökkääjiin. Laitahyökkääjät kestävät vertailun edes jollakin tasolla muihin huippumaihin, mutta keskustassa on isoja kysymysmerkkejä. Ykkösvitjaa johtanee Ilveksessä loistavan syyskauden pelannut viime vuoden maailmanmestari Aleksi Mustonen. Hän on hyvä pelaaja, mutta riittääkö taso, kun vastustajat lyövät kehiin Sam Reinhartin, Jack Eichelin tai William Nylanderin kaltaisia kavereita.
Mustosen jälkeen sentteriosasto on vieläkin ohuempi. Kakkosketjuun ei ole tarjolla selkeää sentterityyppiä lainkaan, vaan Hannu Jortikan täytyy valita, kuka laitureista on vähiten hukassa keskushyökkääjän paikalla.
Kuten jo totesinkin, laitahyökkääjät ovat kansainvälisestikin mitattua hyvällä tasolla. Uskotko Artturi Lehkosen, Kasperi Kapasen ja kumppaneiden pystyvän hilaamaan Suomen mitalipeleihin?
Meriläinen: Yksi asia on ainakin varmaa: Lehkosella ja Kapasella riittää nälkää! Kapasella jäivät Malmön-kisat kokonaan väliin ja Lehkonenkin pelasi kisat loppuun käytännössä pelikyvyttömänä.
Kapanen on ollut pitelemätön palattuaan hetkeksi kotikonnuilleen NHL:n valloitukseltaan. Lehkosen valinta kapteeniksi vain ruokkii turkulaisen näytönhaluja. Eikä pidä unohtaa JYPin Juuso Ikosta! Hänkin on aloittanut vahvasti Liigassa vaikean viime kauden jälkeen.
"Puljujärvi voi vauhtiin päästyään esittää melkein mitä vain maan ja taivaan väliltä"
Nämä kolme pelaajaa voivat ratkoa otteluita Suomen eduksi, mutta onko takana vielä yllätyskortteja? Voidaanko edes puhua yllätyksestä jos eräs oululaistrio pistää kaukalossa ranttaliksi?
Arponen: Kyllä se vähintäänkin pienimuotoinen yllätys on, jos näin käy. Antti Kalapudas on pelannut koko syksyn Mestistä ja Sebastian Ahokin on pallotellut Liigan ja Nuorten SM-liigan välillä. Toki ketjun kolmas lenkki onkin sitten aivan eri asia, Jesse Puljujärvi voi vauhtiin päästyään esittää melkein mitä vain maan ja taivaan väliltä.
Toki odotukset pitää muistaa pitää matalalla: muillekin 16-vuotiaille nämä kisat ovat aiemmin olleet lähinnä opettelumatkoja. Mikael Granlund tai Aleksander Barkovkaan eivät samanikäisinä dominoineet näissä kekkereissä.
Puljujärvi on varattavissa NHL:ään vasta kesällä 2016, mutta potentiaalisia ratkaisupelaajia voi löytyä myös tulevan kesän ikäluokasta. Mitä mieltä olet Roope Hintzin ja Mikko Rantasen roolista Nuorissa leijonissa?
Meriläinen: Molemmat edustavat juuri sitä, mitä Suomi - tai mikä tahansa muu kiekkomaa - tulevaisuudessa tarvitsee: isokokoisia, hyvin liikkuvia ja taitavia hyökkääjiä.
Tämän syksyn lentoa nähneenä tulee ehkä yllätyksenä, että Hintzille nyt alkavat nuorten arvokisat ovat vasta ensimmäiset laatuaan. Kuinka kauan hänellä menee asioiden opetteluun? Vaikka leijonapaita on tullut harjoitusturnauksissa tutuksi, saattaa arvokisahumu, etenkin Kanadassa, aiheuttaa omat tutinansa. On hieman eri asia hypätä täpötäyden Bell Centren jäälle kuin Hakametsän tuttuihin ympyröihin.
Rantasella on alla hyvät kisat alle 18-vuotiaiden mukana. Myös pelipaikka TPS:n liigamiehistössä on vakiintunut. Ainoastaan tehottomuus on vaivannut Rantasta. Ehkäpä leijonapaita, tutut jätkät ympärillä ja umpiturkulainen päävalmentaja saavat Rantasen umpisolmun auki.
Arponen: Mainitsematta ovat vielä alaketjujen duunariosastomme; Ässien Niko Ojamäki, Tapparan Otto Rauhala, Pelicansin Hannes Björninen ja TPS:n Julius Vähätalo. Kaikki ovat varmasti rooleissaan miehiä paikallaan.
Itse jäin kaipaamaan kalkkiviivoilla joukkueesta pudonnutta Juho Lammikkoa, joka isokokoisena yleispelaajana olisi ollut käyttökelpoinen niin hyökkäävässä kuin rikkovassakin roolissa. Toisaalta sitäkin voinee pitää erittäin hyvänä asiana, että Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta on varaa jättää pois NHL:n kolmoskierroksen varaus. Vielä joitakin vuosia sitten tällainen pelaaja olisi ollut itseoikeutettu ykköstähti kokoonpanossa.
"Husso on itseluottamusta uhkuen ilmoittanut haluavansa ottaa ykköstorjujan roolin"
Edellämainittu kisoihin lopulta valitussa kisoihin valitussa nelikossa on suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia nimiä. Mitä heistä odotetaan kisoissa? Sen lisäksi tietenkin, miten kanadalaisselostajat onnistuvat lausumaan Björnisen sukunimen.
Meriläinen: Rauhala kisakonkarina on arvokas pala joukkuetta. Ojamäki on pelannut Rauhalan ohella hyökkääjistä eniten maajoukkueen syksyn harjoitusotteluita. Selvästi Jortikan luottomies. Björniseltä odotan samaa fiksua ja uhrautuvaa puolustuspeliä, jota on nähty jo Liigassa.
Maalivahteja sivuttiin heti alussa hieman, mutta otetaan heidät tarkemmin luupin alle. Husso on itseluottamusta uhkuen ilmoittanut haluavansa ottaa ykköstorjujan roolin. Saros on omaan tyypilliseen tapaansa pyöristänyt terävimmistäkin kysymyksistä kärjen pois vastauksillaan.
Kumpikin on liigajoukkueensa kiistaton ykkösvahti. Kumpikin on pelannut vahvan syksyn. Kilpailutilanne on todella tiukka, mutta kummalle se lopulta kääntyy voitoksi? Saros on vahvimmillaan silloin, kun laukauksia tulee todella paljon. Siinä mielessä ainakin turnauksen avausottelu Yhdysvaltoja vastaan olisi hänelle ihanteellisempi seuraavana päivänä pelattavaan Slovakia-otteluun verrattuna.
Arponen: Kummallakaan vahdilla ei ole suuria yksittäisiä heikkouksia. Saros on osoittanut pystyvänsä torjumaan kovankin paineen alla, kun taas Hussolla ei sellaista paikkaa ole vielä tullut eteen. Lähtökohdat turnaukseen ovat melkolailla tasaiset, ja uskonkin kaverusten pelaavan alkulohkon ottelut puoliksi. Sen verran tosin uskallan ennustaa, että hienoinen etulyöntiasema tähän kilpailuun on Saroksen puolella jo ihan viime vuoden menestykseen peilaten. Eli jos Saros ei petä, on ykkösvahdin viitta jälleen hänen.
Maalivahteihin emme siis tule kaatumaan. Vielä on kuitenkin käsiteltävänä yksi joukkueen osa-alue, jota on toistaiseksi sivuttu ohimennen vain yhden nimen verran. Hannu Jortikan johtama valmennusporras. Viime vuonna kulta tuli Suomeen Karri Kiven modernilla pelikirjalla, onko Jortikka vielä tarpeeksi kartalla pystyäkseen samaan? Entä mikä lopulta on Miikka Kiprusoffin rooli maalivahtivalmentajana näin lyhyessä turnauksessa?
Meriläinen: En ole seurannut KHL:ää, eikä ole käsitystä minkälaista kiekkoa Amurissa pelattiin. Kiven perintöä valmennustiimissä on jatkamassa kuitenkin apuvalmentaja Petri Karjalainen. Tosin ei kai Jortikka ole ennenkään navigaattoria tarvinnut.
Vaikka Kiprusoff kantaakin suuren yleisön silmissä edelleen arvokisakieltäytyjän ja jopa maanpetturin leimaa, on hänen kokemuksensa etenkin Pohjois-Amerikan kaukaloista tärkeää. Kaikki pienetkin vinkit ovat varmasti Hussolle ja Sarokselle tervetulleita. Ei heitä tarvitse kuitenkaan enää opettaa torjumaan kiekkoja, joten Vezina-voittajan suurin anti onkin henkisellä puolella.
Arponen: Kisat alkavat siis tapaninpäivänä huippuottelulla Suomi-Yhdysvallat. Jatkoaika seuraa kisoja ennätyksellisellä panostuksella sekä paikan päällä molemmilla kisapaikkakunnilla että koti-Suomessa. Materiaalia on luvassa ympäri vuorokauden, joten sormi kannattaa pitää F5-nappulalla koko kisojen ajan.
Viime vuoden kisat päättyivät Rasmus Ristolaisen upeaan soolomaaliin jatkoajalla Ruotsin verkkoon. Kisojen ilmiöksi nousivat Karri Kiven ilmeet Suomen vaihtopenkin takana. Nyt kumpikaan edellämainituista herroista ei ole mukana; kuka on tämän vuoden Rasmus Ristolainen? Entä kuullaanko Hannu Jortikalta kisojen jälkeen "Seittemä mestaruut hei!" -huudahdus?