Ilveksen viime kausi napsahti odotetusti rosvosektoriin. Jumbosija, kaksi tehtyä maalia per runkosarjapeli, vaihdettu valmentaja, jatkuvaan häviämiseen turtunut joukkue.
Jos kauden aloittaneella Raimo Helmisellä joku järkevä pelisuunnitelma oli, joukkue ei saanut siitä selvää. Jatkoajan tietojen mukaan pelaajat eivät kirjaimellisesti ymmärtäneet, mitä seuralegenda fläppitaululle piirsi. Helminen astui paikaltaan sivuun vuodenvaihteessa ja oli itse haalimassa Tuomas Tuokkolaa penkin taakse.
Luotsin vaihduttua joukkueen pelaamiseen ajettiin paljon Tuokkolan vesileimaamia järkevyyksiä. Sokea alati ylöspäin kohkaaminen sai jäädä, ja Ilves alkoi käyttäytyä kentällä viisikkona. Ilves paransi erityisesti helpoista, suurista merkkausvirheistä päästettävien maalien ja oman syöttöpelinsä kanssa. Pelaajien taipuneisiin selkärankoihin asti Tuokkolan tuunaukset eivät kuitenkaan enää ehtineet.
Valmennus ja Sjöblom tuuletusräppänöitä avaamassa
Seurassa näyttävät ulospäin puhaltavan vireät tuulet.
Pääomistaja vaihtui viime metreillä ennen konkurssia. Marko Sjöblomin mukaantulo varmisti Ilveksen käteiskassalle ainakin jonkinasteisen likviditeetin, ja seuran viestintäpuolella muutos on näkynyt railakkaasti. Elokuinen mainostempaus herätti tunteita niin vastaan kuin puolesta, ja seuran omilla sivuilla Liigan sakolle naureskelu on ollut jopa oikeasti laadukasta huumoria.
Joukkueen suorituksen osalta katseet on kuitenkin käännettävä päävalmentaja Tuomas Tuokkolaan ja vielä pelikirjaakin enemmän siihen, minkälainen johtaja hän on.
Ilveksen tarve numero yksi on yhteistyötä painottava, positiivinen ja selkeä suunnannäyttäjä. Häviämään tottunut joukkue ei muutu, ellei valmennus tuo psykologiseen ilmakehään muutosta. Tuokkolan lausunnot ja läsnäolo haastatteluissa antavat vahvaa tuntua juuri tällaisesta johtamistyylistä, ja oletuksen osuessa oikeaan nuori päävalmentaja on Ilveksen tärkein voimavara.
Kaukalossa joukkue on vahvistunut merkittävästi. Viime kauden avuttomaan hyökkäykseen on lisätty Daniel Corso, Jussi Pesonen ja Roberts Jekimovs, jotka kaiken järjen mukaan osaavat pistää kiekkoa pesään. Puolustuksessa Konsta Mäkiseltä ja Niko Peltolalta voi olettaa kovempaa vastuunottoa.
Maalin suulla Ville Kolppanen ja Juha Järvenpää eivät vielä ole pystyneet peruskivimäisiin ykkösvahdin otteisiin, mutta kummallakin on kova potentiaali. Järvenpää on Antti Raannan takana vietetyn Ässät-kauden jälkeen varmasti nälkäinen kuin Rio de Janeiron katulapsi.
Pelitapaan Ilves ei myöskään jää kiinni. Tupsukorvat pyrkivät Tuokkolan johdolla tekemään pelissä oikeita yksilöratkaisuja yksi kerrallaan. Kiekkokontrolli vastaan pystysuunta -tappelu on enemmän tai vähemmän mustavalkoista kärjistämistä.
Pysykää terveinä, pojat, pysykää terveinä...
Ilves lähtenee joukkueen kesken tavoittelemaan paikkaa kymmenen joukossa. Rima on oikealla korkeudella vahvistuneelle joukkueelle, vaikka sen ylittäminen vaatiikin tasaista onnistumisrypästä eri alueilla. Suden- (katin-?)kuoppia riittää väisteltäviksi.
Maalivahtien alisuorittaminen ja alempien kenttien huono sopeutuminen organisoituun puolustustaktiikkaan ovat osaamiseen liittyvistä riskitekijöistä suurimmat. Ilves tulee edelleen ottamaan vastaan enemmän laukauksia kuin ampumaan, ja jos Kolppanen ja Järvenpää imuroivat tai alivoimaketjut ajavat itsensä pois miesvartioinnista, turpaan tulee huuolella.
Hyökkäyspään ansiot lepäävät edelleen liian vähillä hartioilla. Materiaali ei kestä loukkaantumissumaa. Corso, Pesonen ja Masi Marjamäki vastaavat Ilveksen pörssikärjestä, mutta kuka ratkoo pelit, jos nämä herrat ovat TAYSin kainalosauvajonossa? Viimeisen sijan välttää, kun joku mattivirtanen vähän onnistuu jossain, mutta playoff-sijojen tienoilla pelaa jo kohtalaisen toimivia rostereita. Ilveksellä ei ole vähääkään varaa menettää ykkösketjuaan edes hetkeksi, mutta aika usein jotain jobinpostia tulee. Ja useamman sadan tuhannen pelaajia seuralla ei ole varaa hankkia.
Tasaisen vauhdin taulukon mukaan kauden aikana käy monenlaista säkää. Jos lottolaput ovat oikein laadittu ja porukka väistää sairastupaluodit, Ilves menee kuin meneekin pudotuspeleihin. Keskimääräisillä suorituksilla ja poissaoloilla taistelu on vaikea, mutta karsintoja fanien ei tarvitse ensi keväänä pelätä.
