Joni Jurmo pelaa Suomen takalinjoilla Olli Jokisen ohjeistusten mukaisesti: "Ennakkoluulottomasti ja omilla vahvuuksilla"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jurmo on ensimmäisissä arvokisoissaan.
Kuva © Tiia Honkamaa tiia.honkamaa@jatkoaika.com

Jukurit-puolustaja Joni Jurmo pelaa ensimmäisiä arvokisojaan. Kuuden ottelun jälkeen tie Suomen takalinjoilla on kantanut finaaliin saakka, kun Nuoret Leijonat ärjyi Ruotsin kumoon 0−1 päättyneessä välieräottelussa.

− Turnaus on mennyt yllättävän hyvin. Mä tulin tänne todella ennakkoluulottomasti ja olin valmis pelaamaan ihan mitä tahansa roolia, minkä valmennus antaa. On ollut todella nousujohteinen turnaus omalta osalta.

Vaikka turnausaika on lyhyt, kertoo Jurmo saaneensa paljon oppia kisoista, mitä voi käyttää hyödykseen tulevalla kaudella Liigassa.

− Välillä voisi pelata simppelimmin. Tykkään kuitenkin pelata kiekon kanssa ja nostaa jalalla, niin saattaa välillä katsoa paremmin paikkoja, että missä nostaa. Mun mielestä loppukaudella olin jo ihan positiivisella puolella niissä.

Lauantain finaalivastukseksi tulee Kanada, jonka Suomi kohtasi jo aiemmin tällä viikolla. Tuolloin ottelu päättyi häviöön, mutta Nuoret Leijonat on tällä kertaa valmiimpia otteluun.

− Nyt ainakin tiedetään tasan tarkkaan, mitä sieltä tulee. Ei tarvitse siinä mielessä lähteä miettimään, että miten pelataan.

− He tykkäävät pelata todella suoraviivaisesti ja nostaa kiekkoa ylös heti tuolta lasin kautta. Keskialueelta, kun saadaan nopea kääntö, niin mä uskon, että meillä ei ole mitään hätää. Maalinedustat tulee pelata todella kovaa huomenna.

Jurmo on päässyt pelaamaan Jukureissa päävalmentaja Olli Jokisen alaisuudessa. Jokista on moni hänen pelaajansa kehunut kauden aikana, eikä Jurmo ollut poikkeus asiassa.

− Hän on ollut paras valmentaja, mitä mulla on ollut tähän mennessä, ihan ylivoimaisesti. Olli on niin pelaajaläheinen ja ymmärtää pelaajia. Voit puhua hänen kanssaan niin jääkiekosta kuin perheasioista. Hän tietää jääkiekosta ja hän on nähnyt niin paljon maailmaa. En usko, että häntä parempaa valmentajaa saa tällä hetkellä Liigasta. 

Jokinen on itse ollut voittamassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Suomen paidassa kaudella 1997−1998. Jokisella oli simppelit neuvot Jurmolle kisoihin lähdettäessä.

− Hän laittoi minulle viestiä, että huikea homma, että olet päässyt tänne mukaan. Sanoi, että pelaa vaan ennakkoluulottomasti ja omilla vahvuuksilla, niin hyvä tulee.

Oliko Suomesta tullut vielä onnitteluviestejä Ollilta finaalipaikasta?

− Uskon, että Olli on vielä tällä hetkellä nukkumassa, Jurmo naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle