Konsta Helenius näpäyttää hyssyttelytuuletuksesta suuttuneita ruotsalaisia: ”Sieltä puolelta tuli aika paljon huutelua jo ennen sitä”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Helenius upotti rangaistuslaukauksen ohi Melker Thelinin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat siirtyvät puolivälierävaiheeseen. Suomen tähtipelaajiin kuuluva Konsta Helenius asteli median eteen välipäivänä kirkkain mielin kommentoimaan mennyttä turnausta ja Suomen puolivälierävastustaja Slovakiaa.

Nuoret Leijonat vietti uudenvuodenpäivänä välipäivää meneillään olevasta alle 20-vuotiaiden MM-turnauksesta Ruotsin Göteborgissa. Joukkue siirtyi alkulohkon ajan tutuksi tulleesta Skandinaviumista B-lohkon käytössä olleeseen Frölundaborgiin, jossa se kohtaa tiistaina Slovakian MM-kisojen puolivälierässä.

Frölundaborgissa maanantai-iltapäivänä pidettyjen harjoitusten jälkeen median eteen asteli liuta hyvin rennon oloisia Nuoria Leijonia. Suomen ennakkoon yksi johtotähdistä turnauksessa, Konsta Helenius kertoo mielen ja jalan olevan kevyt välipäivän jälkeen.

– Ihan hyvin on päivä sujunut, tänään sai onneksi nukkua vähän pidempäänkin, Helenius iloitsee.

– Oli aika rento jäävuoro, saimme hyvin jalkoja auki ja harjoitukset sujuivat hyvin.

Joukkue oli Heleniuksen mukaan viettämässä uutta vuotta yhdessä.

– Hengailimme siinä porukalla, ei mitään ihmeellisempää. Vähän erilainen uusi vuosi kuin aiemmin.

Puheen kääntyessä takaisin asiaan, tarkemmin Nuorten Leijonien otteisiin päättyneessä alkulohkovaiheessa Helenius heittäytyy astetta analyyttisemmaksi tarkastellessaan Suomen otteita lohkovaiheen aikana.

– Olemme kyllä kehittyneet todella paljon joukkueena näissä otteluissa. Jos verrataan vaikka Saksa- ja Ruotsi-otteluita, niin siinä näkee aika ison eron joukkuepelaamisessa ja sen toiminnassa. Olemme menneet aika paljon eteenpäin ja toivottavasti saamme jatkossakin mennä.

Helenius itse on pelannut neljä ottelua ilman tehopisteitä ja hänen otteensa saivat pienimuotoista kritiikkiä Suomen kahdessa ensimmäisessä, tappioon päättyneessä ottelussa Saksaa ja Kanadaa vastaan.

Ennen turnausta Liiga-pistetehtailunsa tuomien suurten odotusten kanssa Göteborgiin matkannut Helenius kuitenkin vakuuttaa, että pistesaldon lukkiutumisesta huolimatta ei ole mitään syytä olla huolissaan hänen pelaamisestaan. 

– Tulosvastuuta kyllä kannan, mutta sitä tulosta ei ole tullut. Paikkoja minulla on kyllä ollut, joten en oikeastaan ole ollenkaan huolissani.

Tehoja on tulossa vielä turnauksen aikana, hän lupailee.

– Kun kyse on tälläisestä turnausmuotoisesta ohjelmasta ja pelaat pari ottelua ilman tuloksia niin sitten se näyttää tuollaiselta.

– En kuitenkaan stressaa siitä, kyllä sitä tulosta on tulossa vielä. 

"Saimme siinä vähän hiljennettyä Ruotsin poikia"

Heleniuksen mainitsema Ruotsi-ottelu päätti Suomen lohkovaiheen uudenvuodenaattona. Kaikki kolme peliään ilman päästettyä maalia pelannut kisaisäntä Ruotsi taipui lopulta voittomaalikilpailun jälkeen. Suomen ensimmäisen onnistumisen voittomaalikilpailussa tehtaillut Helenius kertoo, että voiton jäljiltä Suomen pukukopissa on erittäin rento tunnelma.

– Kyllä tuolla kopissa on hyvä ja rento tunnelma. Ainahan Ruotsi on kiva voittaa, vaikka ehkä heillä olikin panokseton peli. Saimme ainakin rakennettua ottelussa omaa pelitapaamme ja pelaamistamme.

Ruotsi-ottelussa saatiin myös aikaiseksi pienimuotoinen kohu, kun voittavan rankkarin ohi Melker Thelinin upottanut Jani Nyman tuuletti voitto-osumaa pitämällä sormeansa suun edessä, ikään kuin hiljentääkseen suomalaisittain vihamielisen kotiyleisön.

Ottelun jälkeisessä kättelyjonossa nähtiin välikohtaus, jossa muun muassa Ruotsin puolustajat Elias Pettersson ja Axel Sandin-Pellikka vaihtoivat vihamielisesti sanoja Nymanin kanssa. Tuomaristo tuli erkaannuttamaan osapuolet ja kättelyjono lyötiin poikki.

Muun muassa Sandin-Pellikka antoi myöhemmin ruotsalaismedialle kommentteja, jonka mukaan Nymanin tuuletus "ei ollut oikein". Tapauksen noustessa puheeksi Heleniuksen kasvoille leviää valtava hymy, jonka aikana 17-vuotias miettii hetken sanomisiaan ennen vastaamista.

– No, en oikein tiedä onko minulla mitään vastattavaa heille. Sieltä puolelta tuli aika paljon huutelua jo ennen sitä tilannetta, niin saimme siinä vähän hiljennettyä Ruotsin poikia. 

– Veikkaan kyllä, että sieltä olisi tullut ihan samanlaista tuuletusta takaisin, jos he olisivat voittaneet. Tämä meni nyt siihen, että se kumpi voittaa saa tehdä sen tuuletuksen, Helenius virnistää.

Slovakia luistelee Suomea vastaan puolivälierissä, mutta katsetta suunnattaessa jo pidemmälle ilmoittaa Helenius määrätietoisesti Suomen hakevan kullan kisoista, tuli vastaan kuka vaan.

– Ihan mitä vaan vastaan tulee, niin kyllä me olemme valmiina ja haemme sen kullan sieltä.

Heleniuksen tulinen laukaus ei ole löytänyt vielä tietään verkkoon.
Kuva © Tiia Mahkonen

Miten Nuoret Leijonat valmistautuu Slovakiaan?

Nuoret Leijonat kohtaavat turnauksen puolivälierävaiheessa Slovakian. Helenius joukkueineen ei ole vielä kerennyt kunnolla pureutua siihen, millainen vastustaja Nuorille Leijonille on tulossa tiistaina.

– Emme ole vielä hirveästi skoutanneet heitä. Maanantai-iltana on vielä palaveri, ja siellä katsotaan sitten kunnolla, millainen nippu tulee vastaan.

– Pelaamme omaa peliä alusta asti. Meidän täytyy olla hereillä heti alkuun ja puolustaa hyvin, niin sitä kautta se voitto on tulossa.

– Taitavia kavereita siellä on, joten meidän täytyy olla hereillä, Helenius toteaa.

Myös Suomen avausmaalin Ruotsia vastaan iskenyt Tommi Männistö painotti ottelun jälkeen sitä, että Suomen tulee vastata työteliääseen Slovakian joukkuepeliin heidän omalla lääkkeellään.

– Kova joukkue sieltä on tulossa vastaan, erittäin työteliäs, Männistö kommentoi.

– Meille on tärkeää, että pystymme vastaamaan heidän työmääräänsä meidän omalla työteliäällä pelillä.

Kapteenin kouluarvosana on positiivinen

Heleniuksen lisäksi myös Nuorten Leijonien kapteeni Jere Lassila jakaa hänen näkemyksensä siitä, että joukkue otti valtavia harppauksia eteenpäin alkulohkovaiheen aikana.

– Siinä oli pari ensimmäistä ottelua sellainen ongelma, ettemme saaneet näkyviin sitä meidän omaa peliämme, mikä on ollut meidän vahvaa koko ajan tällä ikäluokalla. Onneksi saimme sen esille, vaikka alkoikin vähän huonosti.

– Nyt pelimme on nousujohteista, mikä on hyvä nyt kun alkaa nämä pelit, millä on oikeasti väliä. Hyvä että meillä on tämmöinen käyrä.

Lassila päätti alkulohkovaiheen Suomen toiseksi tehokkaimpana pelaajana Kasper Halttusen jälkeen. 19-vuotias jyväskyläläinen antaa joukkueensa lisäksi myös itselleen puhtaat paperit alkulohko-otteluista.

– Aika joukkueen kanssa käsi kädessä on mennyt. Pari ensimmäistä ottelua oli sellaisia ihan perusotteluita, mutta Latvia- ja Ruotsi-otteluissa olin myös tyytyväinen omaan pelaamiseen. Sen ansiosta annan plusmerkkisen arvosanan myös itselleni alkulohkovaiheesta, ainakin omasta mielestäni se on oikeutettu.

Kapteeni näkee Heleniuksen kaltaisten yksilöiden ohella joukkueessaan vielä lukossa olevaa potentiaalia. Hän tietää tarkalleen, mitä kautta lukkoja lähteä avaamaan. 

– On meillä vielä potentiaalia avattavana tuosta ryhmästä. Ruotsi-ottelussa nähtiin, että meillä oli peli näpeissä, mutta annoimme sen Ruotsin käsiin toisessa erässä. Ei tietenkään kannata päästää kaveria etumatkalle, Lassila päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle