Ottelut Ilvestä vastaan ovat aina erityisiä Jesper Mattilalle – ”Koko lapsuuden olen kulkenut Ilveksen toppa-asussa”

LIIGA / Haastattelu
Jesper Mattila on ollut vahvana yleispelaajana todella tärkeässä roolissa KalPan takalinjoilla.
KalPa oli Nokia-areenalla selkeästi parempi joukkue kenttäpelissä, mutta tuloksellisesti ei. KalPa hävisikin jatkoajalla Ilvekselle lukemin 2–3. KalPan luotettava puolustaja Jesper Mattila oli ymmärrettävästi turhautunut tappiosta.

Jesper Mattila on kulkenut pitkän pelaajapolun veljensä Julius Mattilan kanssa. Mattila pelasi esin lähes koko junioriuransa Ilveksessä. Hän nimittäin aloitti pienenä juniorina KooVeessa,josta siirtyi Ilvekseen ja sieltä  hän siirtyi Bostonin yliopistojoukkueeseen. Poikien isä Hannu Mattila toimi urallaan vuosia Ilveksen kapteenina, joten ei ole ihme, että Ilves tuo Jesperille aina peleissä omat värinänsä.

− Kun on koko lapsuuden ja nuoruuden kulkenut Ilveksen toppa-asussa Hakametsässä ja katsellut VHSltä isän pelejä Ilveksen paidassa, niin onhan se jälkensä jättänyt, tuumii Jesper Mattila illan vastustajasta.

Illan pelissä KalPa oli hyvin vajaalla rosterilla, sillä joukkueen kokoonpanosta puuttui esimerkiksi kaksi tärkeätä keskushyökkääjää, kun Aapeli Räsänen ja Jaakko Rissanen olivat sivussa.

− Kyllähän me hyvin kapealla rosterilla mennään, kun miehiä on paljon pois, mutta hyvin on nuoret pojat täyttäneet paikat. Erityis mainninan ansaitsee vuonna 2006 syntynyt Joona Saarelainen, joka on tullut ennakkoluulottomasti mukaan peleihin.

Jos Mattilalle Ilveksen kohtaaminen oli erityinen, niin edellisenä iltana pelattu ottelu Lukkoa vastaan oli myös hyvin spesiaali, koska kaksoisveli Julius pelaa Rauman Lukossa. Pitkän yhteisen taipaleen jälkeen veljekset ovat saaneet viime vuodet totutella vastakkain pelaamiseen.

− Kyllä se aina oma juttunsa on pelata Jullea vastaan. Eilen kyllä olimme heikkoja, ja Jullen Lukko voitti ansaitusti.

Areenalle oli tullut monta bussilastillista KalPan kannattajia ja he saivatkin isot kiitokset Mattilalta.

− Kun pelejä välillä tahkotaan tiukalla tahdilla ja matkustellaan yötä myöden ympäri Suomea, fanien kannustus on iso asia. Se auttaa lataamaan itsensä välillä hyvin väsyneenä uuteen peliin. Ei voi olla kuin kiitollinen faneille, että jaksavat tehdä sankoin joukoin välillä näitä vierasmatkoja.

Yliopistosarjojen alkaminen Suomessa saa Mattilalta kiitosta

Suomeen perustettu opiskelijoiden yliopistosarja on ollut Jesper Mattilalle iloinen asia. Mattila suoritti Yhdysvalloissa kauppatieteiden tutkinnon Bostonin yliopistossa. Tällä hetkellä pelien ohessa hän suorittaa maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa. On siis selvä tuolla taustalla, että Mattila arvostaa opiskeluiden merkitystä urheilun ohessa. Vertailtaessa Yhdysvaltain yliopistosarjaa kotimaisen Liigan tasoon Mattilalla on selkeät näkemykset eroista.

− Yhdysvalloissa yliopistosarjassa tasoerot ovat valtavat, sillä parhaat joukkueet ovat todella hyviä ja heikot ovat heikkoja. Siellä pelaa ykköskierroksen varauksia ja osa menee suoraan NHLään, joten parhaat pelaajat ovat todella hyviä. Vanhimmat pelaajat eivät myöskään ole mitään junnuja, vaan siellä on useitakin pelaajia, jotka ovat 25 vuotta tai ylikin.

Kotimaan uudesta yliopistosarjasta Mattila on nähnyt pätkiä Kuopiossa KalPan pelien jälkeen.

− On hienoa, että tällainen sarja on saatu käyntiin ja ihan hyvältä peli Kuopiossa näytti. Vanha tuttu nuorten maajoukkueajoilta, Kami Kortelainen, on ollut yksi puuhamiehistä. Suomessa tuskin sarja nousee sellaiseksi, että sieltä noustaisiin Liigaan, mutta kansanterveydellisesti se on tärkeä sarja. On hienoa, että opiskelijat liikkuvat ja toivottavasti jääkiekon esimerkki vetää muitakin lajeja kehittämään yliopistosarjoja. On ollut ilahduttavaa huomata, että sarja on houkutellut paljon väkeä lehtereille. Joissain peleissä on tainnut olla enemmän katsojia kuin joissain liigapeleissä, naurahtaa Mattila.

Käännämme katseet vielä tulevaan ja lähestyviin pudotuspeleihin.

− Meillä on vielä neljä peliä runkosarjaa jäljellä. Niissä on hyvä laittaa niitä asioita kuntoon, jotka ovat olleet meidän akilleenkantapää. Me hyökkäämme usein iloisesti, kuten tänäänkin, mutta tuntuu, että kärsivällisyys ei aina riitä. Meillä on nuori joukkue ja on ymmärrettävää, että ote välillä herpaantuu. Silti nyt olisi syytä saada virheet minimiin, kun pudotuspelit ovat ovella. Toivottavasti myös saamme sairastuvalta vähän täydennystä ryhmään, sillä se on todella tärkeää, kun pelejä pelataan pudotuspeleissä tiuhaan tahtiin.

Kuopiolaisesta kiekkoilusta Mattila haluaa vielä sanoa, että on ollut todella tyytyväinen neljään vuoteensa Kuopiossa.

− Olen mielestäni kehittynyt näinä vuosina paljon kiekkoilijana, ja voin olla todella kiitollinen Kuopiossa vietettyyn aikaan, toteaa maajoukkueessakin tällä kaudella esiintynyt Mattila ennen loppuveryttelyä.

» Lähetä palautetta toimitukselle