Päävalmentaja Määttä Jokerien alkukaudesta: "Kyllä se on alakanttiin mennyt"

MESTIS / Haastattelu
Tero Määtän valmentama Jokerit on ollut kiekkosyksyn suurimpia puheenaiheita.
Jokerien Mestis-kausi jatkuu illalla loppuunmyydyssä kotiottelussa Kiekko-Espoota vastaan. Päävalmentaja Tero Määtän mukaan alkukausi on jättänyt selvästi parantamisen varaa.

Jokerien paluu suomalaiseen sarjakiekkoon alkoi räväkästi, kun joukkue voitti ensimmäisestä seitsemästä Mestis-ottelustaan kuusi.

Sen jälkeen tulokset ovat olleet enemmän tappiollisia kuin voitollisia. Marraskuun maaottelutauon jälkeen Jokerit lähtee kohti joulua kolmen ottelun tappioputkessa ja sarjan viidenneltä sijalta.

– Koko ajan tuskailemme, että miten saisimme suoritustamme tasaisemmaksi. On vähän sellainen tunne, että otamme aina yhden askeleen jossakin asiassa eteenpäin, ja sitten joku asia menee kaksi askelta taaksepäin, päävalmentaja Tero Määttä arvioi alkukautta.

Ehyen kokonaisuuden rakentaminen on osoittautunut mutkikkaaksi haasteeksi.

– Yhdessä vaiheessa pystyimme tekemään ihan hyvin maaleja. Sitten kun saimme vähän puolustustamme paremmaksi, niin maalinteko ja tietyt pienet jutut hyökkäyspelissä hävisivät.

– Sitten alkaa vaan tuska tulla. Ja kyllä joukkueessa näkyy, että voitot ovat kiertäneet, eikä suoritus ole ollut riittävä, Määttä harmittelee.

Poikkeuksellinen huomio

Jokerit on täysin poikkeuksellisessa asemassa muihin Mestis-joukkueisiin verrattuna, sillä seurannan määrä on laajempaa kuin jopa monilla Liiga-seuroilla.

Esimerkiksi Jokerien kotiotteluiden yleisökeskiarvo 4 212 olisi Liigassa tämän syksyn seitsemänneksi paras, vaikka tähän asti puolet kotiotteluista on pelattu 1 240 katsojan Keravan hallissa.

Varmaan jotkut olettivat, että voitamme jokaisen pelin.

Poikkeuksellinen huomio tarkoittaa myös poikkeuksellisia menestyspaineita Mestis-tasolla.

– Varmaan jotkut olettivat, että voitamme jokaisen pelin. Meillä on aika selvät mittarit organisaatiossa, että miten me arvioimme pelaamistamme, mutta ei missään nimessä voi olla tyytyväinen prosessiin tähän asti. Kyllä se on alakanttiin mennyt.

Mestis-joukkueeksi Jokereilla on käytössään hyvin ammattimaiset harjoitteluolosuhteet ja resurssit, mutta ainakaan vielä ne eivät ole täysin siirtyneet otteluihin.

– Sehän siinä hauskinta onkin, että saisimme siirrettyä edes 80 prosenttia arjen harjoittelusta otteluihin. Sitähän tässä mietitään ja yritetään löytää keinot, että sitä saisimme siirrettyä.

– Katseita on selässä, mutta kyllä harjoittelumme on hyvällä tasolla ja harjoittelemme ammattimaisesti ja laadukkaasti. Tavoitteet ovat toki pidemmällä kaudessa, mutta ei se sitä poissulje, että meidän pitäisi voittaa enemmän, Määttä tuumaa.

Johtuuko harjoittelun ja ottelusuoritusten epäsuhta ainutlaatuisesta huomiosta?

– Totta kai välillä mietityttää, että mistä se jännitys tulee. Mutta toisaalta kyllä me aika hienossa paikassa saamme pelata, kun kotipeleissä on täysiä katsomoita, ja fanit ovat vieraspeleissä mukana. Missään nimessä en näe huomiota negatiivisena asiana.

Jokerien kannattajat ovat antaneet erittäin vahvan tuen seuralle.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Kokemusta tarvittiin

Jokerit lähti kauteen hyvin nuorella joukkueella, mutta runkosarjan aikana joukkueeseen on hankittu yli 30-vuotiaat konkarit Olavi VauhkonenTeemu Henritius ja Ville Kolppanen.

– Kyllähän joukkue on alusta asti tarvinnut kokemusta. Tiettyjä paikkoja siellä on ollut vapaana.

– Uskon, että kokeneet pelaajat tuovat vain pelkkää positiivista ja toimivat nuorille mentoreina ja esimerkin antajina, Määttä näkee.

Jokerien strategiaan on kirjoitettu vahvasti oman pelaajapolun toimivuus ja panostaminen junioreihin. Määtän mukaan kokeneiden pelaajien hankinnat ja mahdolliset lisävahvistukset eivät ole ristiriidassa strategian kanssa.

– En ainakaan tällä hetkellä näe, että kokeneet pelaajat ovat yhtäkään minuuttia vieneet nuorilta pelaajilta.

Jokerien kausi jatkuu perjantaina Helsingin jäähallissa Liiga-paikkaa hakenutta Kiekko-Espoota vastaan. Ottelu on loppuunmyyty.

» Lähetä palautetta toimitukselle